perjantai 29. maaliskuuta 2013

Palmikoitu pääsiäiseni

Blogi on saanut uuden lukijan, iloisena toivotan sinut Milli* tervetulleeksi :)

Mitään valmistunutta ei tässä postauksessa ole,
mutta voihan palmikko sentään :D.

Palmikoituun pääsiäiseeni sisältyy nyt tämä UWA:sta ennalta arvaamattomien tapahtumien vuoksi pois jättämäni pusero, johon epäilin keskittymiskykyni riittämättömäksi. Ei tämä olisi virheittä minulta onnistunut silmät poissa työstä/mallikuvioista kaikkea muuta samalla työstäen ja ajatellen.

Lankana on Artesano superwash Merino, väri Teal (5167).
Väri on vaikeaakin vaikeampi saada toistumaan kuvassa oikein.
Ensimmäinen kuva on liian vaalea, muutoin sinivihersävy on tässä aika lähellä oikeaa.
Keskeneräisen etukappaleen palmikoista on tässä kuvassa kolmea eri tyyppiä viidestä erilaisesta:





Otin kopion mallikuvioista ja leikkasin arkin liuskoiksi, joita kuljetan magneettitelineessä niin, että saan kerralla rivinlukijaani koko kerroksen.
Kun mallinpitimen yläreuna tulee vastaan, aloitan kiipeilyn alhaalta uudelleen
Hyvin tuntuu systeemini toimivan, ei tarvitse erikseen katsoa kuvion vaihtuessa mitä riviä kustakin kulloinkin luetaan.



Takakappale on yksinkertaisempi:

**********
On hanget korkeat nietokset...
Piha-aitani on 120 cm korkea, vielä yltää hanki noin puoliväliin. Otan kuvat viikon välein keittiön ikkunasta kesäkäyttöpihaan näin hitaasti etenevästä keväästä.


Kivat lenkkeily- ja ulkoiluilmat on talvisuudesta huolimatta silti ollut. Ollaan nautiskeltu koirapojan kanssa pitkistä lenkeistä, jätkä on hepuloinut ja viskellyt käpyjä leluinaan.

Järvellä oli tänään paljon pilkkijöitä, näkyi pipo pipon vieressä kun sinne päin kurkistin.

Mukavaa ja aurinkoista Pääsiäistä kaikille :)

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Tunikamekko & UWA valmis

UWA 2013 valmistui tämän työn myötä.
Lankaa 12 työhön kului kaikkiaan 3385 grammaa.

Olisin mainiosti ehtinyt tehdä viimeisenä työnä alkuperäisen suunnitelman mukaan palmikkohässäkkäpuseron Artesanon sw merinosta, mutta aloitusvaiheessa en tiennyt kuinka isotöinen aikaan sidottu aivan muu projekti oli edessäni.
Laitoin puikoille tänään sen mitä piti tehdä tämän työn tilalla.

UWA #12, Tunikamekko (hieman A-linjainen)
 
Aloitettu 24.2.2013
Valmis: 20.3.2013
Paino: 310 g
Lanka: Austermann Kid silk + Drops Alpaca (väri 2925 eli tumma oranssi)
Puikot: 5 mm ja 4,5
Koko: XXS - XS (mallin pienintä kokoa pienennetty)
Malli: oma viritelmä pohjana tunikamekko kirjasta Luonnonkauniit neuleet

Eri tavoin asustamalla tämänkin ilme muuntuu. Kevyt ja lämmin tuli.

Kamerakäden olkavarressa on myös nappirykelmä.
Vaikka nimi on tunikamekko, niin tuskin käytän tätä mekkona,
kuvassakin on alla mustat farkut.

 Nappien kuperuus ja yksityiskohdat eivät näy kuvassa.
Napit löytyivät tuppukyläni "aarreaitasta".

 Hih, tässä tunika on silmukkamerkein koristeltuna.
Olisi ollut aika persoonallinen veto jättää nämä koristeiksi nappien sijasta :D

Mallitulva
Nyt kun UWA-projekti on tehtynä, mielessä pyörii valtava mallitulva. 
Useat niistä ovat peräisin alkuvuonna ostamistani ja täällä esittelemistäni neulekirjoista.
Tehtävää taitaisi niiden parissa riittää koko vuodelle.

Pikkuisen supistunut lankavuori
Vuoden alkaessa lankavuoreni painoi saman verran kuin minäkin.
Alkuvuoden vajenema on nyt 4010 g. Yhtään uutta lankaa ei ehtine kotiutua kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. UWAakaan varten ei tullut ostettua lankaa, mikä sinänsä on pienoinen ihme minun kyseessä ollen.
Suppeaa käsityökirjastoa olisi tarkoitus vielä hiukan laajentaa.

Kahdesta langasta kyttään värin saapumista Suomeen, toinen olisi uusi väri ja toista tulee toivottavasti lisää. Niitä olen päättänyt ostaa (reilusti :D).

Tökkivä lehtitilaus
Lopetin Novitaa lukuunottamatta muiden kotimaisten käsityölehtien tilaamisen. Tilasin niiden sijaan Sabrinan, koska paikkakunnalta ei saa vieraskielisiä käsityölehtiä. Tilaus- ja maksupäivä oli 28.10., tilauksen piti alkaa vuoden alussa, mutta ainuttakaan lehteä ei ole tullut. Reklamoin muutama viikko sitten. Nähtäväksi jää alkaako lehti tulla.

Kylläpä kevät antaa odottaa itseään
Nyt on 60 sentin hanget ja vuonna 2007 sain pihan haravoinnin valmiiksi maaliskuun viimeisellä viikolla. Toki on myönnettävä, että huhtikuun aikana täällä yleensä haravoidaan, useimmiten sen jälkipuolella.
Ulkoilukelit ovat päivisin silti nyt mitä mainioimmat, teilläkään ei ole liukasta eikä kurasta ole tietoakaan. Seuraavaksi suuntaan taas pitkälle lenkille koirapojan kanssa yksittäisten moottorikelkkojen tekemille urille luonnon rauhaan metsän siimekseen.

Viikon loma
Jään alkavaksi viikoksi lomalle, mutta puikotukselle ei hurjan paljon aikaa jää. Lomaviikko tulee silti tarpeeseen muiden projektien edistämiseen.
Pääsiäisen aion ottaa (viimeinkin) rennosti kaksin koirapojan kanssa kotosalla oleillen. Inspiraatio määrätköön pääsiäisajan tekemiseni. 

Mukavaa pääsiäisen odotusta kaikille lukijoille :)


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

"Paljon porua ja vähän villoja"

Otsikon vanhassa sananlaskussa piilee totuus tähän kirjoitukseeni tikutuksiini liittyen.

Tervetuloa lukijaksi Linnea Borealis! On aina iso ilo saada uusia lukijoita.

Pääsiäiseni tulee varmaan kulumaan kaikkien seuraamieni blogien tapahtumien lukemiseen tältä blogikatkoksen ajalta. Josko silloin saisin lisättyä tänne myös seuraamiani blogeja.

UWA #12 on aloitettu pari viikkoa sitten, 24.2. Laskin tuolloin tunikamekon kavennukset langoilleni ja mitoitukselleni. Kaivettuani työn esiin pari päivää sitten, olikin hakemista muistiinpanoissa, jotka laitoin syrjään täyttäessäni pöytäni perunkirjoitusasiapapereilla. Ei ollut ensin hajuakaan minkä mallin pohjalta tätä lähdin väsäämään. Mallin alkuperä oli Luonnonkauniit neuleet kirjasta.

Työn piti alunperin olla runsaspalmikkoinen, osin melko erikoisinkin palmikoin tehty pusero Artesano sw merinosta, malli Designer Knittingistä.
Koska mietin samalla äidin hautajaisjärjestelyjä, nyttemmin perunkirjoitus- ja muita asioita, päädyin valitsemaan yksinkertaisemman neuleen, johon ei tarvitse keskittyä ajatuksin.

Tulossa on napein koristeltu tunikamekko,
lankoina Austermann Kid silk ja Drops Alpaca yhdessä
Napit on vielä löytämättä, mutta pemotan taas tuppukyläni kangas-, nauha- ja nappikaupan aarteet.

Tässä otsikon "paljon porua ja vähän villoja" kuva todisteeksi UWA-työn aloituksesta koomisine silmukkamerkkeineen:
Laitoin ja jätin silmukkamerkit tietäessäni, että työ keskeytyy kiireisempien asioiden vuoksi mennen ja tullen, mutta jotain haluan niiden ohessa tikuttaa.
Toiveajatteluni mukaan tämä sattaisi valmistua pääsiäisenä.

Kid silkiä tulee jäämään edelleen valtavan paljon, mutta niin jää työn alpakkaakin.
Hyvästä tarjouksesta on langat tietenkin hankittu aikanaan varastoon :D.

Koirapojalla on ollut kiireistäni huolimatta hauskaa ja aktiivista elämää. Se on ollut välillä hoidossa siskolikkansa luona. Pari on aina ollut kuin paita ja peppu. Kotiin palattuaan poika on sitten todella väsynyt kaikesta peuhaamisesta ja runsaasta lenkkeilystä.

Vaiheittainen paluuni tikutusten pariin on kuitenkin alkanut.
*************
Jälkikirjoitus 15.3. illalla
Kiitos hauskoista, piristäneistä kommenteista jättää silmukkamerkit tunikamekkoon nappien sijasta :D.

Kangaskaupan nappiaarreaitasta löytyi 43 kappaletta väriin sopvia 12 millisiä nappeja. Ostin kaikki. Pöytälamppu vain heijastuu hassusti kuperista napeista.
Tässä koko nappiläjä. Tulee jotkut leipomukset kuvasta mieleen. 
Luonnossa valon heijastuminen on ok, kuvassa ei.

Neulomisen apuväline tämäkin, vaikka ensisijainen käyttötarkoitus onkin ihan muuta. Virittelin värilaser-monitoimilaitteen äsken toimintaan. Vanha rakkine sanoi jokin aika sitten yhteistyösopmuksensa irti.
Nyt saan mallikuviot netistä ja lehdistä joulun tienoilla ostamaani magneettitaulukansioon, tulosteen matkalle ja muutenkin työstökäyttöön lehtien ja kirjojen käytön sijasta.

Kyseessä on HP LaserJet 100 color MFP M175nw, joka toimii perinteisenä oheislaitteena sekä kiinteässä tai langattomassa verkossa. Ei tarvitse pitää melko isokoista laitetta (painoakin 16,5 kg) koneen lähellä kun verkottaa. Verkkokauppa.comista sai tällä viikolla 3 vuoden takuun.