Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Meillä oli viiden koissun treffit Raumalla 26.10. Otin ihan kaiken ilon irti, eikä nolla-asteinen märkyys tahtia haitannut. Onneksi treffien aikana ei synkästä taivaasta huolimatta satanut kuin hetken ja ihan pikkuisen vaan.

Vasta nyt toi emäntä tajusi kuinka hyvä idea Viivin esittämä yhteispotretti olisi ollut, mutku emäntä epäili etten pysy aloillani. Kiitos Viivi ison ilon tuottaneista kuvista! Kuvat saavat tarinoida tällä kertaa.

Kuvat Viivi Lehtinen:

Olosuhteet, nolla-asteinen märkyys turkissa.

Ekaksi saapui mun Kiia-emä

Juoksuseuraan liittyi Lina (keskellä).

Sitten saapui Tellu.

Ja vielä 12-vuotias Kaapo

Jeeee

Istutuksia ympäröivä rinki oli kiva, osa juoksi myötä- ja osa vastapäivään.

Tellu ja minä vauhdissa

Tai no, taidettiin me ensin kyllä vähän tutustua.

Täyttä laukkaa

Laukalla

Huisin kivaa on

Starttikuopissa

Lisätutustumista Kaapoon

Hegähdystauko

Lina ja Tellu mukana menossa

Kiia tutkii

Yritettiin mua vähän poseerauttaakin

En malttanut olla hetkeäkään paikallani

Kuvausolosuhteet liukkaasti liikkuvine osineen olivat tosi haastavat sanoi emäntä, sen kuvat ei onnistuneet lainkaan. Jos nää pari seuraavaa emännän otosta olis edes terävät, mutta laitetaanpa silti tilanteet näytille:

Viivi neuvoo mua kuvausta varten

Jaa-a, olikohan tää pomppu syy vai seuraus edelliseen neuvontaan.

Kiitos hurjan paljon kaikille kivoista treffeistä ja Viiville erityiskiitokset kuvista! Treffataanhan taas, vaikka joskus joulun jälkeen.
Ilta oli jo pitkällä kun tultiin kotiin. En tahtonut jaksaa edes leikkiä, vaikka puolitoista tuntia nukuin matkalla.

Uupunut treffiläinen päässyt kotiin.

Heipat ens kertaan!

5 kk ja ihan hampaaton olo

Hupsista keikkaa, minusta on tullut jo oikein iso pikkupoika. Alkaa olla hampaaton olo kun emäntä on löytänyt lattialta samana päivänä kolmekin irronnutta hammasta. Edessä on kaikki uusia ja komeita.
Ja kuvat ei taaskaan oo tuoreita vaan parilta edelliseltä viikolta.

Kuonostakaan en enää näytä niin pikkutytöltä. Korkeutta mulla on ainakin 36 senttiä ja painoa 6,4 kiloa. Oli niin superenerginen aamu etten millään jaksanut olla mitalla.

Kuura-aamun pihailua ja lintujen kyttäystä.

Emäntä sanoo että oon kiltti poika, en oo repinyt edes "Taffel timea" vaikka siinä selvästi niin käsketään. No joo, yleensä olen ihan hiljaa kun emäntä on poissa, mutta tänä energisenä aamuna jaksoin vakoojan mukaan paukuttaa päätäni 25 minuuttia kun emäntä oli 45 minuuttia poissa. Mua vaan niin kovasti haukutti. Sellaista on tapahtunut oikeastaan vaan kerran aiemmin.

Mulla oli tässä taannoin aika surkee olo kun massua pipusti jostain ihan oikein kovasti. Emäntä huolikimppuna kuskas mua lääkärissä ja sitten mua tutkittiin perusteellisesti kun ei meinattu löytää vikaa. Siinä se vika olikin ettei minusta löydetty mitään vikaa, lonkatkin oli kuulemma kuvissa oikein hyvät ja tiiviit, selkä kunnossa kuten kaikki muutkin paikat, eikä veri- tai pisikokeistakaan löytynyt mitään vikaa.
Kyllähän mä tuolla metsälenkeillä kaiken mahdollisen oon tunkenut suuhun ja vähän syönytkin emännän estelyistä huolimatta. Kotipihassa yritän ehtiä syödä ainakin kaikki linnunkakit, nannaa on.
Canius maitohappobakteerikuuri sitten näyttäis helpottavan mun suolistopipujani. Neljännestä kuuripäivästä alkaen alkoi vähän helpottaa. Kyllä mä ne jauhot mielelläni otan kun emäntä sotkee ne uunikananpojanjauhelihaan.

Massupipuisena

Ja kun ei minusta mitään vikaa löydetty niin emäntä opetti mut hyppäämään. Taisi siinä mennä minuutti kun ponkaisin sujuvasti tähän sohvankorkuiselle taittopatjapallille. Pari kertaa 2-osaiselle ja sit kaikki kolme:

Ihan ite oon hypännyt tänne.

Otin tirsatkin täällä korkeuksissa samantien. Heräilen aina hitaasti ja nautiskellen. Haukotella pitää liki kymmenen kertaa, silmät pyyhkiä, venytellä ja lopuks päästä halimaan emäntä ja haukotella sylissä vielä monta lisäkertaa.

En mä silti vieläkään tiedä mitä varten meillä on sohva, ei siinä kukaan oo koskaan mun aikana istunut. Siks mä en oo sinne hyppinytkään ku sillä kapistuksella ei oo ollu mitään muuta tarkoitusta ku olla emännän selkänoja. Kuvasta arvaat, että emäntä istuu tässä lattialla sohvan edessä ja mä saan leikkiä tai syödä puruluuta tai nukkua sen kinttujen välissä. Tässä on mun joka aamuinen kampaamokin:

Meillä istutaan lattialla filtin päällä eikä sohvalla, höh, kumma huusholli :o).

Puruluita järsin ahkerasti. Haen aina toisen, sellasen kovan kun tää alkaa mennä veteläks. Ikenet kutiaa ja viime viikolla alkoi vasen alakulmuri heilua holtittomasti ja sit emäntä löysi sen lattialta. Samana päivänä löytyi pari isoa poskihammastakin imurin edestä.

Nonni, mennääs taas metsälenkille:

Tuu nyt jo emäntä, tästä portista metsälenkille pääsee.

Lenkillä luen päivän uutiset...

...ja jätän oman ilmoituksen, tai siis kymmenen ilmoitusta. En oo ainakaan kolmeen viikkoon kyykkypisinyt lenkillä. En oo myöskään enää suostunut keskellä yötä lähteen pisille. Melkein joka yö emäntä kyselee, mut mä käännän vaan kylkee, menkööt ite pisille.

Kaula venyy kirahviksi kun näen jotain mielenkiintoista. Venymisestä tuli mieleen, että emäntä ihmetteli kun en yhtenä viikkona kasvanut just yhtään korkeutta. Sitten tarvittiin sitä Tärpin pomppaa ja se olikin yhtäkkiä jäänyt selästä tosi lyhyeksi. Olin kasvanut toiseen suuntaan.

Emäntä sanoi että luonto on ihan luonnoton kun oli kesäisen lämmintä, puut ruskanvärisiä ja oli keltainen lehtisade. 14.10. täällä oli 20 astetta.

Kun kinttu alkoi nousta niin nenä laski maan pintaan, eiks se oo keskimäärin sopivasti.

Kirahvikinttuinen varjo ja tuulen tekemät tupsukorvat

Ei mulla aina oo kiire, lenkillä voi istuskellakin ihmettelemässä.

Tässä kuvassa näkyy että mun turkki kiiltää. Se ei oo enää selkäpuolelta silkkisen pehmeä kuin ihan vähän niskasta. Mustaakin on tällä hetkellä selässä vähemmän.

Uutisia uutisten perään.

Mennääs taas

Meidän lähikadulle tuli taas uusi koissu, 7-viikkoinen miniaussie Nita. Se tuli mun painikaveri Manun perheeseen. Mut oli se pieni! Se olis halunnu leikkiä mun kans ja minä myös, mut pitää oottaa että se kasvaa muutaman viikon, mä oon nyt liian iso sille. Mut kelpas mulle Manukin pystypainikaveriks.

Ens viikolle on luvassa jänniä juttuja. Emäntä on varannu meille ajan jostain hallista ja jos aikataulut onnistuu niin mä voin nähdä mun emänkin.

Mä sain tänään pienen pitkäkorvapupupehmon, mä meen nyt leikkiin, heipat!

4,5 kk

Taas lisää samanlaisia kuvia ja nämäkin on yli viikon vanhoja. 4,5 kk mulle tuli vasta pari päivää sitten.

Reipasta ravia risumestarina. Näitä kulmakuntia emäntä kuulemma kulki paljon Kajalin kanssa. Kovin pitkällä me ei täällä käyty ettei mulle tuu liian pitkä lenkki.

Osaan liikkua lenkillä ripeästi enkä edes vedä.

Metsässä oon alkanu jättää omia ilmoituksia toisten luettavaks koipea polunvarsipuihin nostellen, pari pisaraa riittää yhteen ilmoitukseen, joo. 

Uutisia pitää toki välillä lukea, vaikka sitten risujen päistä.

Toi talutin on jotenkin outo, se pikkupennun alkaa olla kuulemma mulle jo liian heiveröinen.

Joo, mulla on ikiomat valjaat, ne Tärpin alko jäädä jo pieneks, ois pian hiertäneet kainaloita. Näissä on kuulemma paljon säätöjä. Musta tuli sit appelsiinipoika ku emäntä ei halunnu mulle pinkkejä, eikä myrkyn- tai mintunvihreitä. Sit se halus pehmustetut ja sovittaakin piti, joten täällä ei monia vaihtoehtoja ollut. Olin kiltti sovittaja kaupassa, seisoin ku mannekiini sopivuutta arvioitaessa.

Appelsiinipoika

Yks karmea työkone korkeuksissa killuvine henkilönostimineen meni tiellä ja mua pelotti ihan hurjasti vaikka emäntä arvas ja otti mut syliin ennen kuin se tuli kohdalle. Se nostin siellä korkealla kitisi ja rytisi, ei sen koneen moottori mua pelottanut. Kaikenmaailman rekkoihin ja traktoreihin mä oon tottunut jo aikapäivät sitten. No, kuhan ei tule toiste mun tielle.

Oltiin päivälenkillä taas puolitoista tuntia, vaikkei meille kilometrejä tullut kolmeakaan ja niistäkin suurin osa metsäpoluilla. Mutku meillä ei ihan oikeesti oo kiire mihinkään, syödään sit ku päästään kotiin ja sen jälkeen mä meen iltapäivätirsoille massu täynnä ruokaa.

Lintuja ja oravia on kiva seurailla. Ainuttakaan koissua ei tällä päivälenkillä nähty.

Olen ahkera poika leikkimään ja lelut on koetuksella varsinkin nyt, kun mun ikenet kutiaa. Emännän pehmolelusairaala saa olla auki harva se päivä. Mua ei yhtään haittaa vaikka on korvapuoli pehmokoira tai jalkapuoli pingviini, kunhan emännän lasaretti hoitaa leikkikuntoiseks. Kaikki huonekalut ja sen semmoset oon antanut olla rauhassa. Emännän kenkiä saattaisin kuskata, mut ne on joko komerossa tai portin takana tuulikaapissa.

Koissukoulussa harjoiteltiin perusasentoa ja siinä pysymistä emännän kieppuessa ympärillä ja kouluttajan yrittäessä häiritä. Kiersin hienosti emännän ja sitten menin istumaan sen viereen. Vähän sen pitää vielä ohjata mun kohtaa, en oo niin pikkutarkka. Luoksetuloa treenattiin pitkällä matkalla. Ampaisin vauhdilla emännän luo kun sillä olikin yliäänidino jota se on piilotellut kaapissa. Huomenna ois jo viimeinen kurssikerta.
Piipahdettiin me pikaisesti täällä kurkkaamassa aksaepiksiäkin hallissa. Katoin kyllä tarkkaan mitä ne koissut teki.

Emäntä teki turhista langanlopuista mulle jämälankatakin. Se neulo vaan silleen suurinpiirtein eikä me kumpikaan oikein tykätä lopputuloksesta. Sadetakin alle pitää tehdä uus, ohut ja kevyt, eikä tällaista kakssataagrammaista. Eiköhän se tän koekakun jälkeen saa paremman aikaan.

No joo, suojaa tää lonkkia ja reisiä aikas hyvin. Mun omat kauluskarvat tulee kauluksen päälle.

Muotoilut on vieä tekemättä, tää on vasta eka sovitus. Ja saa tätä sisäpuolelta huovutettuakin niin ettei tuuli mee läpi, ainakaan paljon.

Niin ja sitäpaitsi, mulla oli ruokka-aika ja nälkä enkä mä millään malttanut olla mannekiininä.

Nyt meen syömään, heipat!