Puolivuotinen

Terkut Osmonpuistosta Tampereelta. Kävin vähän isompaa cityä ihmettelemässä ja Teeaa tapaamassa viikko ennen puolivuotispäivääni. Reipas poika olin kaupunkivisiitillä. Ei haitannut vaikka kadulla kulkiessa Nysset pyyhälsi reilun metrin päästä vieressä ohi.

Emännän puhelin ei todellakaan sovi kuvaamiseen, eikä ainakaan harmaana marraskuun päivänä. Se ei kestä yhtään liikettä ja minähän en paikallani ole, vähintään häntä huiskaa. Kiitos Teealle emännän puhelimen käytöstä.
Lähinnä kerjäsin namia emännältä, mutta sit se emäntä meni vielä pilaamaan hihnan sijainnilla parhaimmat kuvat:

Slurps

Jojona, ainesta kuvaan olisi jos vaan olisi sopiva kuvausväline.

Menossa

Puolivuotispäivänä emäntä otti taas mun strategiset mitat. Se sai 38 senttiä ja 6,7 kiloo. Paino oli hievahtanut 2,5 viikon jälkeen sata grammaa ja korkeuttakin oli tullut vähän, vaikka mun turkki on paksuuntunut niin paljon, että osa korkeuden lisäyksestä on turkkia. Mulla alkaa kohta olla leudompien talvikelien mantteli ihan omasta takaa kun myös massupuolelle on ilmestynyt karvaa.

Me pidennettiin aamulenkkiä kun enää ei oo kokoaikaista lenkkiseuraa Ticon ja Geishan muutettua keskustaan. Ehdin mä kuiteskin oppia lenkkeilemään porukassa. Aikaa kuluu nyt vähemmän vaikka lenkki piteni kilsalla, oon aika reipas menijä omaa tahtiani pitäessä. Mulle se lenkki on silti vasta alkusoitto, sen verran vauhdikkaat heppaleet vedän vielä lenkin perään takapihalla. Päivälenkkiä vähän jo pidennettiinkin, mutta emäntä odottaa että mulle tulis vähän kuukausia lisää, niin lenkit vois vielä vähä kerrallaan pidetä.

Kuvia ei tähän aikaan vuodesta juuri kerry, ne nukkukuvatkin tuli jo viimeks postattua.
Telkkuruutu meillä on nenun ja kielen jälkiä täynnä kun käyn nuuhkimassa ja lipaisemassa. Yliopistollinen eläinsairaala ja  Koirien salainen elämä -sarjat on mun suosikkeja, kas näin:

Huomaathan että mun häntä vippaa.

Emäntä ihmetteli kun olin sen parilla poissaolokerralla haukkunut viitisen minuuttia. Kesti kauan ennen kuin se tajus, että toisella kerralla mulla namin piilotusloorana ollut leivinpaperin pahvipaketti oli liiskana mennyt portin ali tuulikaapin kuramaton alle ja toisella kerralla sinne meni mun puruluu. Yritin tietty haukkumalla saada niitä takas, mut ei ne tullu vaikka kuinka paukutin päätä. Emäntä löysi mun aarteet vasta siivotessa.

Tänään me mennään taas treenihallille, saas nähdä mitä kivaa ja jänskää siellä tänään tehdään. Uuden palkkalelun testi meillä ainakin taitaa olla, yksi viikolla ostamassa käyty lelu nimittäin katos salaperäisesti.

Heipat taas! Mun postailut vähän harvenee entisestään, mut viimeistään kuukauden päästä annan kuulua itsestäni ja aiemminkin jos esim. tulee jotain mitä emäntä kutsuu lumeks.

Kurasta tilastoihin

Voi kuran kurjuutta kun joka lenkki päättyy kylppäriin tassu- ja massupesulle. Tai ei se nyt niin kauheeta oo, mut ilman olis kivempaa. Pahempi juttu on sadetakki, sitä en arvosta, en sit niin yhtään, yäk. Kyllä mä sen emännälle kerron, mut jos ja kun on kylmää sadetta niin se pukee sen vaan.

Sit mukavampiin asioihin. Tykkään yhä leikkiä usein selälläni, varsinkin heti herättyä on niin mukava kelliä selällä ja nautiskella venytellen välillä.

Hassun näköiset hampaat kun viimeinen yläkulmuri oli vielä nysä.

Painit pandan kanssa, etutassut vaan kunnolla ympäri.

Lelu vaihtuu mutta leikkiasento säilyy.

Kyllä mä sohvallekin oon päässyt jo monta viikkoa, mut en siellä oo kun ei emäntäkään oo.

Mun ehdoton lempipeti on tää mukaan saatu. Tässä tulee niin makoisat unet.

Paljon on tullut täytettä lisää petiin, tässä olen 7-viikkoinen pehmopallero.

Mun ehdoton lenkkilemppari on toi kotimetsä. Vaikka se ei niin iso ookkaan niin siellä saa ristiinrastiin kulkemalla helposti vierähtämään tunnin. Polut alkaa sielläkin olla vettyneitä ja kuraisia, mutta me kuljetaan paljon varvikossa ja sammalikossa. On kunnolla epätasainen alusta ja ite mä haluun sinne poluttomaan metsään.

Mahdun vielä nippanappa siihen Taffel timeenkin enkä ole edes repinyt sitä rikki. Boxit on kans joskus kivoja  nukkupaikkoja:

Täälläkin on kiva rauha käväistä unten mailla.

Tää Fijtjen vanha boksutin on yleensä autossa, mutta tässä kuvassa mä oon tutkimusten jälkeen heräilemässä rauhoituksen jäljiltä. Ei musta muuta vikaa oikeastaan löydetty ku ilmaa suolistosta, rumpsut ei vaan haluu ulos, mut tulipahan tutkittua perusteellisesti, ultrattua ja kuvattua. Nyt mä en sit saa ahmia ruokaa.

Tuus ny emäntä viemään mut iltakakille. En suostu enää tekemään sitä takapihalle. Oon niin siisti, että mun pitää päästä portista tonne pimeään umpimetsään kakille. Emäntä saa sit luvan talvella lapioida mulle uran ja tehdä kakisyvennykset, en mä siihen lapiopolulle voi kakia.

Sit juttua huisin jännästä paikasta. Kuvassa on treenin tynkä jo treenattu ja leikit leikitty, nyt on taas haistelun aika. Emännän kamera on niin hidas ettei se saa hallilla mitään tilannekuvia kun ollaan siellä kaksin.

Muutama kerta ollaan piipahdettu hallilla. Saan juosta suoran ja mutkaputken ja kun rengas oli kerran esissä niin menin senkin kolme kertaa ja ihan sujuvasti meninkin.
Testas emäntä vähän että osaanko lukee sen huitomia. Kyllä mä osasin hypyn takakierrot, myös poispäinkäännöksillä ja emännän pakkovalssinkin tulkkasin ihan oikein. Säntäsin 7 metrin estevälillä hypyltä vauhdilla eteen suoraan putkeen, hyvä että toi emäntä sai heitettyä narupallon palkaks oikeaan paikkaan. Etupäässä me leikitään ja juostaan siellä ja tehdään kaikkee sellasta mistä on kuulemma tulevaisuudessa hyötyä. Ihan tuttujakin juttuja kun ollaan tehty niitä jo kotona. Niin ja näin mä siellä uuden kamunkin, kiva shelttityttö oli tulossa treenaamaan ku me lähdettiin pois.

Emännän tilastot kertovat, että mulla täyttyi eilen 25 viikkoa (5 kk ja 22 päivää). Se mittas ja punnas että oon 37 senttiä ja 6,6 kiloo.

Viimeinekin maitohammas lähti ollessani 5 kk ja 17 päivää ja kaikki kulmuritkin onneks ihan itekseen.
Täyden tusinan niistä kävin sylkemässä emännän nenän eteen:

Öisin mun pisiväli on alkanut olla 9 tai 10 tuntia ja päivälläkään en suostu tekeen ku kuuden tunnin välein, mut mä nostelen sit lenkillä kinttua kymmenestä kahteenkymmeneen kertaan ja lopuks ei tuu pisaraakaan mut nostan silti kinttua josko vielä vähän tirahtais. Pitää ne omat ilmoitukset jättää toisten luettavaks.

Mut se on kurja juttu, että mun kaikkien aamujen lenkkikamut Tico ja Geisha muuttaa pois tältä alueelta. Viikonloppuisin ei sit enää nähdä aamulla ketään kamuja, ne kaikki nukkuu ku me lenkkeillään ja arkiaamuisin niiden emäntä- ja isäntäväki on kiireisiä, mut nähdään me niitä kuiteskin.

Heipat taasen, oonkin sit jo täyttänyt puoli vuotta kun seuraavan kerran touhuistani kailottelen.