Laiska kirjuri

Heippa, toi mun kirjuri on ollu laiskimus, sen piti kirjailla jo pari viikkoa sitten kun täytin 8 kk.

Tuorein kuva, kaikista on tullut tietenkin sinisiä:

Terkut lumitöistä, pallo haudattu kinokseen.

Meidän kotimetsäkin oli vähän aikaa ihan kelvoton käyttää kun Aapeli -myrsky kaatoi isoja kuusia polkujen varsilta ja niitä roikkui myös kaatumaisillaan toisia puita vasten. Mut nyt ne vaaralliset on jo korjattu pois ja muutkin pätkitty. Loikkaan muuten hienosti runkojen yli.

Aksahallillakin on käyty viimeks varmaan yli kolme viikkoo sitten. Eikä silloinkaan tehty ku yks pikku pätkä. Mun ei vissiin kannattais mennä niin hienosti ja vauhdilla ettei sitten tehdäkään enempää. No, leikittiin ja juostiin me sitten vielä. Mä vaan hyörin hallilla emännän ympärillä lähtemättä omille teilleni, mun pitää kytätä joko ja mitä tehdään.
Emäntä yrittää vieläkin kierrättää mua ensin hihnassa hallin ympäri haistelemassa. Viimeks mä oikaisin jo ekan kiekan puolivälistä takaisin lähtöpisteeseen repulle, että ota vaan se lelu esiin, kyllä nää hajut on jo haisteltu.

Tammikuun puoliväliin asti olis ollu aksakelejäkin, meidän halli kun on kylmä, mut mä olin pipuinen.
Emäntä tiesi heti aamulla jo siitä, etten mennytkään selälläni leikkimään joku lelu etutassujen välissä, että nyt ei kaikki oo kunnossa. Sit mua alko oksuttaa ja masu meni ihan kurakakille. 
Tässä ollaan yhtenä lauantaipäivänä päivystyksessä Tampereella, odotellaan nesteytystä:

Kaikki tuli oksuna vedestä lähtien ja vesikurakakia lensi tunnin välein yötä päivää. Emäntä vei mut aina takapihalle ettei mun tarvinnut tehdä sitä sisälle. Pyllyn pesu sen jälkeen tuntu ihan hyvältä. Kuvasta näkee että olin ihan uupelossa, en mä eläinlääkärissä muuten makoile.

Nesteytyksessä mä ihan kiltisti seurailin hoitajien puuhia. Siellä oli monta koissua mut en mä niistä piitannut. Ne hoitajat sano, että mä en oo ollenkaan tyypillinen koikkeri, mä vaan olisin pusinu niitten naamaa ja halinu ku ne otti verikokeita ja pisti tippaa. Emännän ne laitto lampsimaan kaupungille.
Saatiin sieltä Tampereelta monenlaisia lääkkeitä, varmaan ihan oikean suuntaisia, mut ei niistä mitään apua ollu, kipulääke helppas hiukan ja pahoinvoitinlääke esti oksuttamasta.

Käskivät tulla takaisin jos ei vuorokaudessa ala helpottaa. Mentiin me takaisin, mut maanantaiaamuna Raumalle. Silloin en enää suostunut syömään enkä juomaan. Emäntä truuttas ruiskulla vettä mun suuhun.
39 labratulosta ja röntgenkuvakaan ei selvittäneet mikä mua lopulta vaivas. Taas oli kuulemma sama vika ku syksylläkin, eli ettei mitään vikaa löydy. Mut sain Annalta niin tehokkaan ab-kuurin, että kun sen illan jälkeen seuraava kaki tuli puolentoista päivän päästä, niin se oli ihan kiinteä. Ja höh, emäntä hihkui riemusta mun kakille niinku se olis ollu maailman suurin ihme. Ja kivutkin oli tipo tiessään.Mikä lie pöpö riivannut.

Tässä oon jo hyvää vauhtia toipumassa, väsytti vaan kovasti ku en ollu saanu nukuttua. Lelu kelpas hyvin tyynyks. Nukkamatot emäntä oli kärrännyt pois ihan vaan varun vuoks.

Nyt me ollaan päästy jo normaaliin päiväjärjestykseen ja oon saanu tipahtaneen painonkin melkein takas.
Tarkka ikä on tänään 37 viikkoo ja oon edelleen 39 senttiä korkee, mut painoa on vaan 6,7 kiloo. Ihan hiukan liikaa tuntuu kuulemma kylkiluut ja selkäranka, että anna vaan emäntä enemmän ruokaa, mulle maistuis kyllä yli annoksen.
Normipituisille lenkeillekin on jo päästy kunhan vaan ei oo tassujennostelupakkaset. Onneks niitä on ollu aika vähän. Sillon me tehdään monta pikalenkkiä ja sisällä järkätään enemmän puuhaa ajankuluks. Mä oon tosi hyvä pallonheittäjä, osaan viskata sen ihan emännän eteen. Mun emäkin on kuulemma hyvä pallonheittäjä.

Mut vaikka ois parempikin keli, niin kovin vähän näkyy aamuisin koissuja liikkeellä. Menee monta aamua, ettei tunnissa ehditä nähdä ainuttakaan koissua edes kauempana. Ne varmaan lenkkeilee talvisin kunnolla vasta illalla ku me tehdään pitkät aamulla ekaks ja sit uudestaan iltapäivällä.

Oon kuulemma mestari levittään kaikki lelut ympäri huushollia.

Puruluista tykkään ja oon niittenkin kans ihan mestari.

En mä niitä juuri syö, mutta mässytän niin kauan, että saan avattua ne siisteiks levyiks. Joskus se vie puolitoistakin tuntia jos on oikein iso rulla. Siellä kun on sisimmäisenä sellasta syheröö.

Takkiremontti välisovitusvaiheessa. Fijtjen takki sai uutta muotoa.
Ulkona takki ei mua haittaa, mut sisällä pitää seistä jäykin jaloin.
Tästä tuli emännän mielestä lopulta ihan hyvä, se koversi häntäkolon ja lopputulos suojaa hyvin myös lonkat ja reidet. En tykännyt yhtään kun se alunperin peitti myös häntää. Heijastimet meni rempassa melkein piiloon, mut niitä saa uusia.

Taas yks sininen talvikuva lisää. Emäntä on jättänyt mulle lumikekoja pihaan, ne muodostaa labyrintin, jossa on kiva spurttailla ja kekoihin voi piilottaa leluja. Kun vauhti oikein kiihtyy niin pitää loikata koko kasan yli.

Ei emännän kuvien otosta tuu mitään senkään vuoks ku mä haluun aina pusutteleen.

Pallon piilotus kekoon on menossa. Löydän sitten lelut ite paremmin ku emäntä, mä kun haistan missä ne on piilossa.

Nyt mä antaisin emännän jo puikottaakin rauhassa, käyn vaan haistamassa mitä on tekeillä, mut silti se edelleen neuloo vaan ku mä nukun. Enkä mä hirveen paljon päivisin nuku, aamupäivän lopuks otan melkein parin tunnin tirsat ja iltapäivän lopuks tunnin verran, joskus myös alkuillasta ihan pikanokoset.
Jos emäntä touhuaa jotain ku mä haluun nukkua, niin mä meen makkariin koisimaan, siellä saa olla rauhassa. Lepäillä mä ehdin tosi harvoin kun mulla on niin paljon touhuttavaa.

Mä meen taas, heipat.

Joulusta vuoteen uuteen

Heipsan taas!

Joulu oli ja meni, ja pöh, ei siinä mitään kummallista ollut. Emäntä lahjoi mua yksisarvisella ja puruluulla ja sitten me leikittiin ja lenkkeiltiin. Aamuisin käytiin neljän kilsan lenkillä, eikä nähty yleensä yhtään koirua kun se hoitokoirakamukin lähti kotiinsa.
Kyllä emäntä kuvia otti, mutta ei niistä juuri jäänyt kerrottavaa.

Tässä ollaan joulupäivän päivälenkillä, lunta oli maa juuri valkoiseksi, mutta Tapaniksi sekin jo suli jääksi.

Musta saa kuvan vaan ku seisahdan tarkkailemaan jotain, tai

kun nostan kinttua.

Taas emäntä haluu tunkee tänne käsitöitään. Tässä pahasti myöhässä oleva "joulukortti", mut se sanoo, että aika on menny mun hyväks. No nynne on postissa. Symmetrisen epäsymmetriset alpakkasekoitesukat. Joku sen oma malli, pah, evvk.

Emännän mattimyöhäinen "pehmeä joulukortti", väri on oikeasti harmaan petrooli.

Kaikista kivointa oli ku käytiin välipäivinä kimppapatikkalenkillä Eurajoen Pinkjärvellä. Emäntä ei ollut sellaisesta paikasta kuullutkaan, mutku tien poskessa lukee vaan Irjanne. Tällä kertaa Tellu ei ehtinyt mukaan, mut mun emä ja Lina oli ja ne kivankivat ihmiset.
Ei tarvis enää ees sanoo, et emännän puhelimella ei saanut minkäänlaisia kuvia. Viivi onneks kuvas meitä puhelimella Pinkjärven reitillä järven rannassa:

Lina ja mun emä

Ryhmäpotretti

Mä halusin aina kuvaan aseteltaessa istahtaa poikittain ja mun emän lonkan päälle.

Ei auttanut vaikka mun vanhaa asentoo korjattiin monta kertaa.

Kyllä mä mun emän tunsin ja sekin mut, mutta mä uskoin ku se viimeks ilmoitti, että mä oon jo liian iso poika pennuks. Ja niin mä jo oonkin.

Pinkjärvi oli kiva paikka, sinne vois mennä joskus toistekki. Kiitti lenkkiseurasta kaikille ja Viiville myös kuvista!

Sit tuli se uusivuosi. Paljo kummallisempi se oli ku joulu. Sain isommat lahjatki. Käytiin iltapäivällä vähän ylipitkällä lenkillä ku iltalenkkiä ei kuulemma ois tulossakaan. Sit emäntä jyrskytti pyykkiä koneella koko illan kylppärin ovi raollaan, höh.

Rätinä alkoi jo tunnin etuajassa, mut mua kiinnosti pikkukakkonen:

Psst, mun heilurihäntä

Päätä kallistellen kuuntelen.

 

Raketit paukkuu mut paukkukoon. Mä vaan leikin uudella haisunäädällä tai jollain karvasella kummiskin.

Tää puruluu oli ihan herkku, vieressä mun uuden, kurkiauran ääntä pitävän strutsin pää.

Ei mua se rakettien rätinä haittaa, mut ne pommin pamahdukset mua vähän oudoksuttaa.

Siirryin iltaysiltä sohvalle, taas pamahti joku pommi, piti avata silmiä.

Rätiskööt, mua väsyttää.

Iltakymmeneltä siirryin makkariin nukkumaan. Yrittäjien järjestämä ilotulitus oli puoli yhdeltätoista, puolisen kilometriä tästä tuulen yläpuolella, ja puolilta öin ammuttiin tässä naapurustossa aikas paljon. Heräsin molempiin ja nostin päätä, mut käänsin emännälle mahapuolen, että rapsutus massumus vaan.
Sit emäntäkin tuli nukkumaan. Kolmelta aamulla käytiin vasta takapihalla, kakstoistatuntinen pisiväli, sanoi emäntä. Mut ei mua pisittänyt vielä ennen ku pauke alkoi, ja kolmeltakin heräsin siihen ku emäntä heräs.

Tukeva haukkumisasento piti ottaa ku uudenvuodenpäivänä oli ilmestynyt tommonen kummallinen ukko tien poskeen. Porkkanakin oli neesuna ja risuja hattuna.

No tietty mä uskalsin mennä kattoon ja oisin nostanut siihen kinttuakin, mut emäntä kielsi.

Uudenvuodenpäivänä oli ekat kunnon lumet maassa, viis senttiä märkää räpäskää. Keksin lenkillä heti käyttöö lumikökkäreille ;).

Kivaa uuttavuotta kaikille ja heipat!

Kuukausi lisää

Täytän siis jo 7 kk ja emäntä sai mun korkeudeks nykyturkiksilla 39 senttiä ja painoa mulla on 6,8 kiloo.
Jos postaus ois kuvista kiinni, niin se jäis tekemättä, totes emäntä. Julkaisukelpoisia kuvia ku ei oo, mut postaan silti.

Mua sanotaan aina iloiseks, hyväntuuliseks, kiltiks ja kaikkien kaveriks. Emäntä ei kyllä menis vielä vannomaan kaikkien koiruuksien kamuks ku ikää tulee lisää.

Ja näistä mä tällä hetkellä tykkään: leluista, leikeistä, juoksemisesta, nenutöistä, puruluista ja tietty nameista ja ruuasta. Kuonokansan sanomien uusin uutisvirta lenkeillä on kivaa luettavaa ja seuraaville jätän omat uudet ilmoitukset. Aksahallilla on ihan huippua juosta ja leikkiä emännän kans.
Halimisestakin mä tykkään, kuono vaan kohti taivasta emännän sylissä ja poski poskea vasten, josta emännän kaveri totes että mä oon ihan nirvanassa.

Ja pah niille emännän lupaamille lumille, vaivainen sentti jotain valkoista. No, hajut siinä on mielenkiintoiset ja nyt emäntä näkee tarkalleen mitä mä lenkillä nuuhkin, mut ei siitä lumesta muuten mitään kiksejä herunu.

Asun lelumeressä, tää on sisustus mun makuun.

Emäntä ei käsittänyt miten mä voin tykätä tällasesta vinkuporkkanastakin. Ite valitsin ku mulle näyteltiin leluja. Haukahdin tän kohdalla kerran ja niin terävästi, että myyjä meni ihan kananlihalle.

Mä ja mun kettu, se tosin on mahallaan.

Tää on joku risteytysotus, mut ihan kiva mun mielestä. Iha ite oon valkannu. Ja mä tiedän, että emännällä on uudenvuoden aattoo varten jemmassa uusia leluja ja herkkuluita.

Kun mä hotkin tästä naminpiilotusmatosta raksut ahnehtien ilmaa massuuni, niin mä sain tän uusiokäyttöön, ihan kiva ja lämmin tässä on makoilla.

Mulla on uus "Taffel timekin". Kaupan täti asuu tässä lähellä ja se toi tän mulle kotiin asti ihan siltä varalta, että mä sattuisin tarviin uuden. Joo, olihan sen vanhan katossa jo romahdusvaara sanoi emäntä.

Tolkuttoman epäterävä kuva, mut mä harjoittelen tässä "esteetöntä lähtöodotusta" aksahallilla. Vieressä on mun tän hetken paras palkkalelu, mopillinen narupallo joustavalla narulla.

Blogiotsikko lupaa, että täällä on joskus käsitöitäkin.

Mä sit osaan sovittaa itseni sellaiseen kiemuraan, että mahdun varmasti kuvaan:

Emäntä vaan kuvas lankakirjanpitonsa liitteeks nää Freyan emännälle lähteneet sukat (CoopKnits Socks, Yeah DK), että se saa varastonsa täsmäämään. Se tietää sit heti mihin mikäkin lanka riittää.

Näillä seuraavilla viherkirjavilla Lumikello-sukilla emäntä piti surun varjon kuoppajaiset. Tän stoorin se saa ihan ite selostaa...
Jouluaattona 2008, kolmantena päivänä Fijtjen kuoleman jälkeen hain juuri ennen sulkemisaikaa paikallisesta marketista puikot ja lankaa jouluseurakseni.
Säästin yhden kerän neuloakseni sen jouluksi 10 vuotta myöhemmin.
Lumikello ja 15.12. liittyvät mukaan siten, että lumikelloja poimin 12-viikkoisen Fjellen haudalle seinustalta maaliskuisena naisten päivänä ja 15.12., Kajalin kuolinvuosipäivänä julkaistiin tämän mysteerineulonnan viimeinen vihje.
Tuorekset pääsevät heti lenkkeilykäyttöön. Viis siitä että kirjava (Novita Nalle Colori) lanka ei malliin sovikaan.

Freyan isännälle emäntä teki tällaset paksukaiset paksukaissukkien tarpeeseen (Sandnes Alpakka Strømpegarn+Katia Andes):

Emäntä teki omaan kuvioonsa virheen ku se katseli pumpum-hiihtoo, mut se teki sit toiseen sukkaan samanlaisen kuviovirheen. Vois se olla tarkoitettukin tolleen.

Ja Freyan nuoremmalle isännälle (10 v) meni tällaset laguunin väriset jäämä- ja jämälankasukat (Hedgehog Fibres Sock):

Näistä pyydettiin Ravelryssä ohje saksaks ja emäntä sit kirjoitti auf Deutsch.

Nyt sillä on puikoilla vielä yhdet pehmeät joulukortit, jotka ehtii vasta joulun jälkeen. Se neuloo vaan ku mä nukun lenkkien jälkeen.

Yritän kertoa seuraavat kuulumiset heti vuoden vaihduttua.

Toivottelen Herkullista Joulun aikaa koiruille ja Leppoisaa sellaista ihmisille!

Puolivuotinen

Terkut Osmonpuistosta Tampereelta. Kävin vähän isompaa cityä ihmettelemässä ja Teeaa tapaamassa viikko ennen puolivuotispäivääni. Reipas poika olin kaupunkivisiitillä. Ei haitannut vaikka kadulla kulkiessa Nysset pyyhälsi reilun metrin päästä vieressä ohi.

Emännän puhelin ei todellakaan sovi kuvaamiseen, eikä ainakaan harmaana marraskuun päivänä. Se ei kestä yhtään liikettä ja minähän en paikallani ole, vähintään häntä huiskaa. Kiitos Teealle emännän puhelimen käytöstä.
Lähinnä kerjäsin namia emännältä, mutta sit se emäntä meni vielä pilaamaan hihnan sijainnilla parhaimmat kuvat:

Slurps

Jojona, ainesta kuvaan olisi jos vaan olisi sopiva kuvausväline.

Menossa

Puolivuotispäivänä emäntä otti taas mun strategiset mitat. Se sai 38 senttiä ja 6,7 kiloo. Paino oli hievahtanut 2,5 viikon jälkeen sata grammaa ja korkeuttakin oli tullut vähän, vaikka mun turkki on paksuuntunut niin paljon, että osa korkeuden lisäyksestä on turkkia. Mulla alkaa kohta olla leudompien talvikelien mantteli ihan omasta takaa kun myös massupuolelle on ilmestynyt karvaa.

Me pidennettiin aamulenkkiä kun enää ei oo kokoaikaista lenkkiseuraa Ticon ja Geishan muutettua keskustaan. Ehdin mä kuiteskin oppia lenkkeilemään porukassa. Aikaa kuluu nyt vähemmän vaikka lenkki piteni kilsalla, oon aika reipas menijä omaa tahtiani pitäessä. Mulle se lenkki on silti vasta alkusoitto, sen verran vauhdikkaat heppaleet vedän vielä lenkin perään takapihalla. Päivälenkkiä vähän jo pidennettiinkin, mutta emäntä odottaa että mulle tulis vähän kuukausia lisää, niin lenkit vois vielä vähä kerrallaan pidetä.

Kuvia ei tähän aikaan vuodesta juuri kerry, ne nukkukuvatkin tuli jo viimeks postattua.
Telkkuruutu meillä on nenun ja kielen jälkiä täynnä kun käyn nuuhkimassa ja lipaisemassa. Yliopistollinen eläinsairaala ja  Koirien salainen elämä -sarjat on mun suosikkeja, kas näin:

Huomaathan että mun häntä vippaa.

Emäntä ihmetteli kun olin sen parilla poissaolokerralla haukkunut viitisen minuuttia. Kesti kauan ennen kuin se tajus, että toisella kerralla mulla namin piilotusloorana ollut leivinpaperin pahvipaketti oli liiskana mennyt portin ali tuulikaapin kuramaton alle ja toisella kerralla sinne meni mun puruluu. Yritin tietty haukkumalla saada niitä takas, mut ei ne tullu vaikka kuinka paukutin päätä. Emäntä löysi mun aarteet vasta siivotessa.

Tänään me mennään taas treenihallille, saas nähdä mitä kivaa ja jänskää siellä tänään tehdään. Uuden palkkalelun testi meillä ainakin taitaa olla, yksi viikolla ostamassa käyty lelu nimittäin katos salaperäisesti.

Heipat taas! Mun postailut vähän harvenee entisestään, mut viimeistään kuukauden päästä annan kuulua itsestäni ja aiemminkin jos esim. tulee jotain mitä emäntä kutsuu lumeks.

Kurasta tilastoihin

Voi kuran kurjuutta kun joka lenkki päättyy kylppäriin tassu- ja massupesulle. Tai ei se nyt niin kauheeta oo, mut ilman olis kivempaa. Pahempi juttu on sadetakki, sitä en arvosta, en sit niin yhtään, yäk. Kyllä mä sen emännälle kerron, mut jos ja kun on kylmää sadetta niin se pukee sen vaan.

Sit mukavampiin asioihin. Tykkään yhä leikkiä usein selälläni, varsinkin heti herättyä on niin mukava kelliä selällä ja nautiskella venytellen välillä.

Hassun näköiset hampaat kun viimeinen yläkulmuri oli vielä nysä.

Painit pandan kanssa, etutassut vaan kunnolla ympäri.

Lelu vaihtuu mutta leikkiasento säilyy.

Kyllä mä sohvallekin oon päässyt jo monta viikkoa, mut en siellä oo kun ei emäntäkään oo.

Mun ehdoton lempipeti on tää mukaan saatu. Tässä tulee niin makoisat unet.

Paljon on tullut täytettä lisää petiin, tässä olen 7-viikkoinen pehmopallero.

Mun ehdoton lenkkilemppari on toi kotimetsä. Vaikka se ei niin iso ookkaan niin siellä saa ristiinrastiin kulkemalla helposti vierähtämään tunnin. Polut alkaa sielläkin olla vettyneitä ja kuraisia, mutta me kuljetaan paljon varvikossa ja sammalikossa. On kunnolla epätasainen alusta ja ite mä haluun sinne poluttomaan metsään.

Mahdun vielä nippanappa siihen Taffel timeenkin enkä ole edes repinyt sitä rikki. Boxit on kans joskus kivoja  nukkupaikkoja:

Täälläkin on kiva rauha käväistä unten mailla.

Tää Fijtjen vanha boksutin on yleensä autossa, mutta tässä kuvassa mä oon tutkimusten jälkeen heräilemässä rauhoituksen jäljiltä. Ei musta muuta vikaa oikeastaan löydetty ku ilmaa suolistosta, rumpsut ei vaan haluu ulos, mut tulipahan tutkittua perusteellisesti, ultrattua ja kuvattua. Nyt mä en sit saa ahmia ruokaa.

Tuus ny emäntä viemään mut iltakakille. En suostu enää tekemään sitä takapihalle. Oon niin siisti, että mun pitää päästä portista tonne pimeään umpimetsään kakille. Emäntä saa sit luvan talvella lapioida mulle uran ja tehdä kakisyvennykset, en mä siihen lapiopolulle voi kakia.

Sit juttua huisin jännästä paikasta. Kuvassa on treenin tynkä jo treenattu ja leikit leikitty, nyt on taas haistelun aika. Emännän kamera on niin hidas ettei se saa hallilla mitään tilannekuvia kun ollaan siellä kaksin.

Muutama kerta ollaan piipahdettu hallilla. Saan juosta suoran ja mutkaputken ja kun rengas oli kerran esissä niin menin senkin kolme kertaa ja ihan sujuvasti meninkin.
Testas emäntä vähän että osaanko lukee sen huitomia. Kyllä mä osasin hypyn takakierrot, myös poispäinkäännöksillä ja emännän pakkovalssinkin tulkkasin ihan oikein. Säntäsin 7 metrin estevälillä hypyltä vauhdilla eteen suoraan putkeen, hyvä että toi emäntä sai heitettyä narupallon palkaks oikeaan paikkaan. Etupäässä me leikitään ja juostaan siellä ja tehdään kaikkee sellasta mistä on kuulemma tulevaisuudessa hyötyä. Ihan tuttujakin juttuja kun ollaan tehty niitä jo kotona. Niin ja näin mä siellä uuden kamunkin, kiva shelttityttö oli tulossa treenaamaan ku me lähdettiin pois.

Emännän tilastot kertovat, että mulla täyttyi eilen 25 viikkoa (5 kk ja 22 päivää). Se mittas ja punnas että oon 37 senttiä ja 6,6 kiloo.

Viimeinekin maitohammas lähti ollessani 5 kk ja 17 päivää ja kaikki kulmuritkin onneks ihan itekseen.
Täyden tusinan niistä kävin sylkemässä emännän nenän eteen:

Öisin mun pisiväli on alkanut olla 9 tai 10 tuntia ja päivälläkään en suostu tekeen ku kuuden tunnin välein, mut mä nostelen sit lenkillä kinttua kymmenestä kahteenkymmeneen kertaan ja lopuks ei tuu pisaraakaan mut nostan silti kinttua josko vielä vähän tirahtais. Pitää ne omat ilmoitukset jättää toisten luettavaks.

Mut se on kurja juttu, että mun kaikkien aamujen lenkkikamut Tico ja Geisha muuttaa pois tältä alueelta. Viikonloppuisin ei sit enää nähdä aamulla ketään kamuja, ne kaikki nukkuu ku me lenkkeillään ja arkiaamuisin niiden emäntä- ja isäntäväki on kiireisiä, mut nähdään me niitä kuiteskin.

Heipat taasen, oonkin sit jo täyttänyt puoli vuotta kun seuraavan kerran touhuistani kailottelen.