Puolivuotinen

Terkut Osmonpuistosta Tampereelta. Kävin vähän isompaa cityä ihmettelemässä ja Teeaa tapaamassa viikko ennen puolivuotispäivääni. Reipas poika olin kaupunkivisiitillä. Ei haitannut vaikka kadulla kulkiessa Nysset pyyhälsi reilun metrin päästä vieressä ohi.

Emännän puhelin ei todellakaan sovi kuvaamiseen, eikä ainakaan harmaana marraskuun päivänä. Se ei kestä yhtään liikettä ja minähän en paikallani ole, vähintään häntä huiskaa. Kiitos Teealle emännän puhelimen käytöstä.
Lähinnä kerjäsin namia emännältä, mutta sit se emäntä meni vielä pilaamaan hihnan sijainnilla parhaimmat kuvat:

Slurps

Jojona, ainesta kuvaan olisi jos vaan olisi sopiva kuvausväline.

Menossa

Puolivuotispäivänä emäntä otti taas mun strategiset mitat. Se sai 38 senttiä ja 6,7 kiloo. Paino oli hievahtanut 2,5 viikon jälkeen sata grammaa ja korkeuttakin oli tullut vähän, vaikka mun turkki on paksuuntunut niin paljon, että osa korkeuden lisäyksestä on turkkia. Mulla alkaa kohta olla leudompien talvikelien mantteli ihan omasta takaa kun myös massupuolelle on ilmestynyt karvaa.

Me pidennettiin aamulenkkiä kun enää ei oo kokoaikaista lenkkiseuraa Ticon ja Geishan muutettua keskustaan. Ehdin mä kuiteskin oppia lenkkeilemään porukassa. Aikaa kuluu nyt vähemmän vaikka lenkki piteni kilsalla, oon aika reipas menijä omaa tahtiani pitäessä. Mulle se lenkki on silti vasta alkusoitto, sen verran vauhdikkaat heppaleet vedän vielä lenkin perään takapihalla. Päivälenkkiä vähän jo pidennettiinkin, mutta emäntä odottaa että mulle tulis vähän kuukausia lisää, niin lenkit vois vielä vähä kerrallaan pidetä.

Kuvia ei tähän aikaan vuodesta juuri kerry, ne nukkukuvatkin tuli jo viimeks postattua.
Telkkuruutu meillä on nenun ja kielen jälkiä täynnä kun käyn nuuhkimassa ja lipaisemassa. Yliopistollinen eläinsairaala ja  Koirien salainen elämä -sarjat on mun suosikkeja, kas näin:

Huomaathan että mun häntä vippaa.

Emäntä ihmetteli kun olin sen parilla poissaolokerralla haukkunut viitisen minuuttia. Kesti kauan ennen kuin se tajus, että toisella kerralla mulla namin piilotusloorana ollut leivinpaperin pahvipaketti oli liiskana mennyt portin ali tuulikaapin kuramaton alle ja toisella kerralla sinne meni mun puruluu. Yritin tietty haukkumalla saada niitä takas, mut ei ne tullu vaikka kuinka paukutin päätä. Emäntä löysi mun aarteet vasta siivotessa.

Tänään me mennään taas treenihallille, saas nähdä mitä kivaa ja jänskää siellä tänään tehdään. Uuden palkkalelun testi meillä ainakin taitaa olla, yksi viikolla ostamassa käyty lelu nimittäin katos salaperäisesti.

Heipat taas! Mun postailut vähän harvenee entisestään, mut viimeistään kuukauden päästä annan kuulua itsestäni ja aiemminkin jos esim. tulee jotain mitä emäntä kutsuu lumeks.

Kurasta tilastoihin

Voi kuran kurjuutta kun joka lenkki päättyy kylppäriin tassu- ja massupesulle. Tai ei se nyt niin kauheeta oo, mut ilman olis kivempaa. Pahempi juttu on sadetakki, sitä en arvosta, en sit niin yhtään, yäk. Kyllä mä sen emännälle kerron, mut jos ja kun on kylmää sadetta niin se pukee sen vaan.

Sit mukavampiin asioihin. Tykkään yhä leikkiä usein selälläni, varsinkin heti herättyä on niin mukava kelliä selällä ja nautiskella venytellen välillä.

Hassun näköiset hampaat kun viimeinen yläkulmuri oli vielä nysä.

Painit pandan kanssa, etutassut vaan kunnolla ympäri.

Lelu vaihtuu mutta leikkiasento säilyy.

Kyllä mä sohvallekin oon päässyt jo monta viikkoa, mut en siellä oo kun ei emäntäkään oo.

Mun ehdoton lempipeti on tää mukaan saatu. Tässä tulee niin makoisat unet.

Paljon on tullut täytettä lisää petiin, tässä olen 7-viikkoinen pehmopallero.

Mun ehdoton lenkkilemppari on toi kotimetsä. Vaikka se ei niin iso ookkaan niin siellä saa ristiinrastiin kulkemalla helposti vierähtämään tunnin. Polut alkaa sielläkin olla vettyneitä ja kuraisia, mutta me kuljetaan paljon varvikossa ja sammalikossa. On kunnolla epätasainen alusta ja ite mä haluun sinne poluttomaan metsään.

Mahdun vielä nippanappa siihen Taffel timeenkin enkä ole edes repinyt sitä rikki. Boxit on kans joskus kivoja  nukkupaikkoja:

Täälläkin on kiva rauha käväistä unten mailla.

Tää Fijtjen vanha boksutin on yleensä autossa, mutta tässä kuvassa mä oon tutkimusten jälkeen heräilemässä rauhoituksen jäljiltä. Ei musta muuta vikaa oikeastaan löydetty ku ilmaa suolistosta, rumpsut ei vaan haluu ulos, mut tulipahan tutkittua perusteellisesti, ultrattua ja kuvattua. Nyt mä en sit saa ahmia ruokaa.

Tuus ny emäntä viemään mut iltakakille. En suostu enää tekemään sitä takapihalle. Oon niin siisti, että mun pitää päästä portista tonne pimeään umpimetsään kakille. Emäntä saa sit luvan talvella lapioida mulle uran ja tehdä kakisyvennykset, en mä siihen lapiopolulle voi kakia.

Sit juttua huisin jännästä paikasta. Kuvassa on treenin tynkä jo treenattu ja leikit leikitty, nyt on taas haistelun aika. Emännän kamera on niin hidas ettei se saa hallilla mitään tilannekuvia kun ollaan siellä kaksin.

Muutama kerta ollaan piipahdettu hallilla. Saan juosta suoran ja mutkaputken ja kun rengas oli kerran esissä niin menin senkin kolme kertaa ja ihan sujuvasti meninkin.
Testas emäntä vähän että osaanko lukee sen huitomia. Kyllä mä osasin hypyn takakierrot, myös poispäinkäännöksillä ja emännän pakkovalssinkin tulkkasin ihan oikein. Säntäsin 7 metrin estevälillä hypyltä vauhdilla eteen suoraan putkeen, hyvä että toi emäntä sai heitettyä narupallon palkaks oikeaan paikkaan. Etupäässä me leikitään ja juostaan siellä ja tehdään kaikkee sellasta mistä on kuulemma tulevaisuudessa hyötyä. Ihan tuttujakin juttuja kun ollaan tehty niitä jo kotona. Niin ja näin mä siellä uuden kamunkin, kiva shelttityttö oli tulossa treenaamaan ku me lähdettiin pois.

Emännän tilastot kertovat, että mulla täyttyi eilen 25 viikkoa (5 kk ja 22 päivää). Se mittas ja punnas että oon 37 senttiä ja 6,6 kiloo.

Viimeinekin maitohammas lähti ollessani 5 kk ja 17 päivää ja kaikki kulmuritkin onneks ihan itekseen.
Täyden tusinan niistä kävin sylkemässä emännän nenän eteen:

Öisin mun pisiväli on alkanut olla 9 tai 10 tuntia ja päivälläkään en suostu tekeen ku kuuden tunnin välein, mut mä nostelen sit lenkillä kinttua kymmenestä kahteenkymmeneen kertaan ja lopuks ei tuu pisaraakaan mut nostan silti kinttua josko vielä vähän tirahtais. Pitää ne omat ilmoitukset jättää toisten luettavaks.

Mut se on kurja juttu, että mun kaikkien aamujen lenkkikamut Tico ja Geisha muuttaa pois tältä alueelta. Viikonloppuisin ei sit enää nähdä aamulla ketään kamuja, ne kaikki nukkuu ku me lenkkeillään ja arkiaamuisin niiden emäntä- ja isäntäväki on kiireisiä, mut nähdään me niitä kuiteskin.

Heipat taasen, oonkin sit jo täyttänyt puoli vuotta kun seuraavan kerran touhuistani kailottelen.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...

Meillä oli viiden koissun treffit Raumalla 26.10. Otin ihan kaiken ilon irti, eikä nolla-asteinen märkyys tahtia haitannut. Onneksi treffien aikana ei synkästä taivaasta huolimatta satanut kuin hetken ja ihan pikkuisen vaan.

Vasta nyt toi emäntä tajusi kuinka hyvä idea Viivin esittämä yhteispotretti olisi ollut, mutku emäntä epäili etten pysy aloillani. Kiitos Viivi ison ilon tuottaneista kuvista! Kuvat saavat tarinoida tällä kertaa.

Kuvat Viivi Lehtinen:

Olosuhteet, nolla-asteinen märkyys turkissa.

Ekaksi saapui mun Kiia-emä

Juoksuseuraan liittyi Lina (keskellä).

Sitten saapui Tellu.

Ja vielä 12-vuotias Kaapo

Jeeee

Istutuksia ympäröivä rinki oli kiva, osa juoksi myötä- ja osa vastapäivään.

Tellu ja minä vauhdissa

Tai no, taidettiin me ensin kyllä vähän tutustua.

Täyttä laukkaa

Laukalla

Huisin kivaa on

Starttikuopissa

Lisätutustumista Kaapoon

Hegähdystauko

Lina ja Tellu mukana menossa

Kiia tutkii

Yritettiin mua vähän poseerauttaakin

En malttanut olla hetkeäkään paikallani

Kuvausolosuhteet liukkaasti liikkuvine osineen olivat tosi haastavat sanoi emäntä, sen kuvat ei onnistuneet lainkaan. Jos nää pari seuraavaa emännän otosta olis edes terävät, mutta laitetaanpa silti tilanteet näytille:

Viivi neuvoo mua kuvausta varten

Jaa-a, olikohan tää pomppu syy vai seuraus edelliseen neuvontaan.

Kiitos hurjan paljon kaikille kivoista treffeistä ja Viiville erityiskiitokset kuvista! Treffataanhan taas, vaikka joskus joulun jälkeen.
Ilta oli jo pitkällä kun tultiin kotiin. En tahtonut jaksaa edes leikkiä, vaikka puolitoista tuntia nukuin matkalla.

Uupunut treffiläinen päässyt kotiin.

Heipat ens kertaan!

5 kk ja ihan hampaaton olo

Hupsista keikkaa, minusta on tullut jo oikein iso pikkupoika. Alkaa olla hampaaton olo kun emäntä on löytänyt lattialta samana päivänä kolmekin irronnutta hammasta. Edessä on kaikki uusia ja komeita.
Ja kuvat ei taaskaan oo tuoreita vaan parilta edelliseltä viikolta.

Kuonostakaan en enää näytä niin pikkutytöltä. Korkeutta mulla on ainakin 36 senttiä ja painoa 6,4 kiloa. Oli niin superenerginen aamu etten millään jaksanut olla mitalla.

Kuura-aamun pihailua ja lintujen kyttäystä.

Emäntä sanoo että oon kiltti poika, en oo repinyt edes "Taffel timea" vaikka siinä selvästi niin käsketään. No joo, yleensä olen ihan hiljaa kun emäntä on poissa, mutta tänä energisenä aamuna jaksoin vakoojan mukaan paukuttaa päätäni 25 minuuttia kun emäntä oli 45 minuuttia poissa. Mua vaan niin kovasti haukutti. Sellaista on tapahtunut oikeastaan vaan kerran aiemmin.

Mulla oli tässä taannoin aika surkee olo kun massua pipusti jostain ihan oikein kovasti. Emäntä huolikimppuna kuskas mua lääkärissä ja sitten mua tutkittiin perusteellisesti kun ei meinattu löytää vikaa. Siinä se vika olikin ettei minusta löydetty mitään vikaa, lonkatkin oli kuulemma kuvissa oikein hyvät ja tiiviit, selkä kunnossa kuten kaikki muutkin paikat, eikä veri- tai pisikokeistakaan löytynyt mitään vikaa.
Kyllähän mä tuolla metsälenkeillä kaiken mahdollisen oon tunkenut suuhun ja vähän syönytkin emännän estelyistä huolimatta. Kotipihassa yritän ehtiä syödä ainakin kaikki linnunkakit, nannaa on.
Canius maitohappobakteerikuuri sitten näyttäis helpottavan mun suolistopipujani. Neljännestä kuuripäivästä alkaen alkoi vähän helpottaa. Kyllä mä ne jauhot mielelläni otan kun emäntä sotkee ne uunikananpojanjauhelihaan.

Massupipuisena

Ja kun ei minusta mitään vikaa löydetty niin emäntä opetti mut hyppäämään. Taisi siinä mennä minuutti kun ponkaisin sujuvasti tähän sohvankorkuiselle taittopatjapallille. Pari kertaa 2-osaiselle ja sit kaikki kolme:

Ihan ite oon hypännyt tänne.

Otin tirsatkin täällä korkeuksissa samantien. Heräilen aina hitaasti ja nautiskellen. Haukotella pitää liki kymmenen kertaa, silmät pyyhkiä, venytellä ja lopuks päästä halimaan emäntä ja haukotella sylissä vielä monta lisäkertaa.

En mä silti vieläkään tiedä mitä varten meillä on sohva, ei siinä kukaan oo koskaan mun aikana istunut. Siks mä en oo sinne hyppinytkään ku sillä kapistuksella ei oo ollu mitään muuta tarkoitusta ku olla emännän selkänoja. Kuvasta arvaat, että emäntä istuu tässä lattialla sohvan edessä ja mä saan leikkiä tai syödä puruluuta tai nukkua sen kinttujen välissä. Tässä on mun joka aamuinen kampaamokin:

Meillä istutaan lattialla filtin päällä eikä sohvalla, höh, kumma huusholli :o).

Puruluita järsin ahkerasti. Haen aina toisen, sellasen kovan kun tää alkaa mennä veteläks. Ikenet kutiaa ja viime viikolla alkoi vasen alakulmuri heilua holtittomasti ja sit emäntä löysi sen lattialta. Samana päivänä löytyi pari isoa poskihammastakin imurin edestä.

Nonni, mennääs taas metsälenkille:

Tuu nyt jo emäntä, tästä portista metsälenkille pääsee.

Lenkillä luen päivän uutiset...

...ja jätän oman ilmoituksen, tai siis kymmenen ilmoitusta. En oo ainakaan kolmeen viikkoon kyykkypisinyt lenkillä. En oo myöskään enää suostunut keskellä yötä lähteen pisille. Melkein joka yö emäntä kyselee, mut mä käännän vaan kylkee, menkööt ite pisille.

Kaula venyy kirahviksi kun näen jotain mielenkiintoista. Venymisestä tuli mieleen, että emäntä ihmetteli kun en yhtenä viikkona kasvanut just yhtään korkeutta. Sitten tarvittiin sitä Tärpin pomppaa ja se olikin yhtäkkiä jäänyt selästä tosi lyhyeksi. Olin kasvanut toiseen suuntaan.

Emäntä sanoi että luonto on ihan luonnoton kun oli kesäisen lämmintä, puut ruskanvärisiä ja oli keltainen lehtisade. 14.10. täällä oli 20 astetta.

Kun kinttu alkoi nousta niin nenä laski maan pintaan, eiks se oo keskimäärin sopivasti.

Kirahvikinttuinen varjo ja tuulen tekemät tupsukorvat

Ei mulla aina oo kiire, lenkillä voi istuskellakin ihmettelemässä.

Tässä kuvassa näkyy että mun turkki kiiltää. Se ei oo enää selkäpuolelta silkkisen pehmeä kuin ihan vähän niskasta. Mustaakin on tällä hetkellä selässä vähemmän.

Uutisia uutisten perään.

Mennääs taas

Meidän lähikadulle tuli taas uusi koissu, 7-viikkoinen miniaussie Nita. Se tuli mun painikaveri Manun perheeseen. Mut oli se pieni! Se olis halunnu leikkiä mun kans ja minä myös, mut pitää oottaa että se kasvaa muutaman viikon, mä oon nyt liian iso sille. Mut kelpas mulle Manukin pystypainikaveriks.

Ens viikolle on luvassa jänniä juttuja. Emäntä on varannu meille ajan jostain hallista ja jos aikataulut onnistuu niin mä voin nähdä mun emänkin.

Mä sain tänään pienen pitkäkorvapupupehmon, mä meen nyt leikkiin, heipat!