sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Toukotyöt

Vielä ehtii - toukokuulle nimittäin, olenhan luvannut itselleni kuukausittaisen päivityksen aikaansaannin...
Puikoissa on ollut kohtalaisesti hulinaa ja huisketta, mutta blogiin saanti onkin sitten joutunut muiden töiden syrjäyttämäksi. Tosi surkeassa jamassa on blogirintamani edelleen, mutta elän toivossa että tämä taas jonain päivänä virkistyisi.
Oikeastaan tämä päivityssurkeus alkoi, kun taannoin muutamalla perättäisellä päivityskerralla automaattitallennukset menivät kuralle kesken kaiken korruptoiden päivitykseni jatkamiskelvottomaksi ja piti aloittaa kokonaan alusta. Sen seurauksena harveni tämä homma vaikka sittemmin on toiminut hyvin. Riittää kun työkseen tahii järjestelmien kanssa. Mutta asiaan.

Paksummat alkukuun puikotukset ensin, tosin eivät nämä montaa päivää ole vielä kuvattuina olleet:

Jennifer Beaumontin Pikselipaita Pixelated Pullover
Wollmeise DK Tandoori Masala, Minze ja Mont Blanc,
yhteensä 420 g,
miksattu koko 32" ja 30",
puikot 3,75 ja 3,25 mm.
Ylhäältä alas ja yhtenä kappaleena, kuinkas muuten. En tehnyt makkarankuorta, joten kavennuksia ja levennyksiä on kropassa alkuperäistä vähemmän.

Livenä Minzen ja Mont Blancin pikselöinti erottuu paremmin toisistaan kuin auringonkajoselfiessä. Yllätyin kovasti kun Jennifer pyysi lupaa kuvalle mallinsa yhteyteen.


WM DK:sta valmistui myös toinen La Maison Rililien BlueSand Cardigan BSC, lahjajuttuja tämä ;).
Käytin omasta helmikuisesta takistani jääneen Ooohmin sekä Sabrina WD:tä alumiinin (13 Al:n) ja kirjavan Tambopata WD:n lisäksi.
Kaikkiaan meni 610 g pidennettyyn S-kokoon.
Puikot 3,5 ja 3,25 mm.



Sitten siirryin fingering -vahvuisen langan pariin talvisista ja tein huhtikuiselle, edellisen postauksen 3 Color Cashmere Cowlilleni paidan,
Hinterm Steinin Corrugated box malli.

Fyberpates Vivacous 4 ply Sea Green ja Silver and Bronze höystettynä Madelinetosh TML:n Farmhouse whitella.
Lankaa kului 305 grammaa 9 senttiä mallia pidempään paitaan.
Tikutin 3,25 puikoilla.
Ympärys 4 senttiä pienempi kuin mallin XS
Helmaresorin olisi voinut tehdä tosi napakkaa ja perusribbiä 3o 3 n, niin paita ei valahtaisi aina ihan suoraksi.

Ekaa kertaa tein tein paidan hihasta hihaan ja siihen kropan jatkeeksi. Tavallisen ribin sijaan tein kevennettyä, eli joka toinen kerros oikein. Leveisiin raitoihin laitoin kaulurin pintaneuleita, pl. pitsiosio.
Tiheyttäni en edes yrittänyt sovittaa malliin, vaan tein omien mittojen mukaan.
Suhtauduin aluksi hieman skeptisesti ribattuun yläosaan, mutta kas kummaa, se toimii loistavasti ja paita on todella miellyttävän tuntuinen päällä.

Tämän työn yhteydessä hämmästyin, kun Ravelryn keskeneräisessä projektissani oli vain pari sanaa notesissa englanniksi ja Hinterm Stein Jutta kirjoitti minulle  työstäni saksaksi :o). On kaiketi jossain törmännyt "minä löi minun varvas yks kanto" -saksaani. Se jäänee kyllä mieleen... :d. Kielioppi on himppasen verran ruosteessa edelleen, vaikka lukeminen on jo sujuvoitunut takaisin vauhdikkaaksi.


Kaulurinsa kanssa

Räikeässä auringonkajossa. Hauskaa kuvausta, jää noin 3 s aikaa itselaukaisun jälkeen kun ensin varoo potkaisemasta jaloissa pyörivää koiraa ja sitten siirtää kohdennuksessa ja valotuksessa käytetyn torson sivuun kuva-alata :d.

Kropan pintaneuleet

Kaula-aukon reunus syntyi valmiiksi neuloessa, toimii!

Sitten tikutin kaikkiaan 4 lohtupeiton palasta, a' 18 grammaa, Kraft-Tanken-Patches, Janina Böttgersin malli
Peittoon tulee 108 eri Wollmeiseväriä  (Pure tai Twin) ja se sommitellaan ja kootaan Saksassa, josta peitto palaa saajalleen Suomeen. Perheen 3-vuotiaalle pikkuprinsessalle tehdään ikioma pienempi peitto.

 Värit Armer grauer Kater ja Boboli


Lankarintamallakin on tapahtumia ja parhaillaan odottelen Mein Wollshopista Madelinetosh TML, Three Irish Girls Adron Sock ja Pagewood Farm St. Elias pakettia. Iskin kynteni heti uuteen Madelinetosh erään sen tultua kauppaan. Kukkaroni puhuu ikävä kyllä Saksan suuntaan kun 100 gramman vyyhdin hinnan ero on tällä hetkellä 7 euroa ja sopivan kokoisen erän tilauksessa postimaksukin on halvempi kuin Suomen sisällä.

Wollmeisea on tullut muutama vyyhti, esim. Ooohm Lace (ilman aurinkoa ei ole näin kirkas):
ja Pfefferminz Prinze + Minze DK tuplatuuttina tuli jo pian edellisen postaukseni jälkeen:

Mielenkiintoinen Wollmeise-pussi oli tämä:
14 sentin viiltoaukosta oli tullitarkastuksessa jätetty sulkematta 8 senttiä ja yksi vyyhti oli osittain ulkona pussista sen saapuessa postitoimipaikkaan. Likainenhan se oli ja hiukan nuhraantunut kotimaan postikuljetuksen aikana. Kelpaisi tietysti saapassukkiini mutta ei lahjaan, johon se oli tarkoitettu.
Laitoin palautteen tullille yksityiskohtaisten tietojen sekä tarkemman kuvan kera ja vastaus tulliylitarkasta -tittelilliseltä henkilöltä tuli nopeasti. Ohjeisti tekemään korvausvaateen tullille. Periaatteen vuoksi laitoin korvausvaateen, raportoituupa ohjeiden vastainen toiminta jonnekin.

Työn alla on Wollmeiseista, Pure/Twin, Atelier Alfan Winter wheat
sekä "Isarkiesel"-sukat WM Twinistä koiranhoitajalle kiitoskukiksi.
Winter wheat saa nyt odottaa, että saan tehtyä loppukesän kesäreissulleni tuliais- ja kiitoskukkakatraan valmiiksi, ja osuupa pari merkkipäivääkin matkalleni.
Odotustilaan jäävä takki kuuluu Ravelryn Kahelit KALiin ja se piti saada puikoille toukokuussa, valmistumisaikaa sillä on heinäkuun loppuun ollakseen kalistelutyö. Onneksi ei ole enempää keskeneräisiä, taisin saada ikuisen kammon tempauksista, joissa aloitettiin valtava läjä töitä lyhyessä ajassaja niitä sitten tikutettiin urakalla. Olen enemmänkin yhden työn nainen.

Vihdoin olen tarjennut ulkoistaa neulomoni. Toisaalta viileät kevätsäät ovat olleet ihan kivoja koiran kanssa lenkkeillessä, helteillä tulee lenkeillä niin turkasen kuuma molemmille.

Puutarhaplänttini on riipin rääpin. Odottelen vieläkin nousevatko kaikki viime keväänä istuttamani monivuotiset vai ei. Kovin hyvältä ei näytä, mutta pari uutta maasta pilkistäjää löysin taas eilen.
Mustikkaa täällä sen sijaan on tulossa kukkien perusteella mielettömästi ja pölyttäjiäkin pörrää mukavasti, kunhan ei halla vieraile.

Mukavaa kesän alkua kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi: