Sivut

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Talvivehnää

Jotain on valmistunutkin, toukokuun Kahelien KAListelutyönä kuun lopussa aloittamani Winter wheat sai työvuoron ja valmistui 12.7. Tämä olisi sopinut heinäkuun haasteeseenkin pielestä aloitettavana. Enimmillään oli XS:n kerroksella 389 silmukkaa.

Wollmeise Pure ja Twin, väreinä Kürbis, Tandoori Masala, Bärenstark ja Pinie, sekä pikkuraitaväreinä Honigtöpfchen ja Zartbitter, yhteensä 450 g.

Pienin koko oli sittenkin iso ja pienensin takkia pesussa pituutta kasvattamalla, mutta menee se näinkin.
Kiinnitysmahdollisuuksia laitoin varastonapeistani ristiinrastiin.

Koulunsa aloittavalle sukulaispojalle tein tuliaisiksi (pojan äidille ;)) Harvester paidan Wollmeise Puresta, Skarabäus ja Minze, 250 g.
Leveydet 8 v koolla ja pituudet 10 v. Ei olisi saanut olla yhtään lyhyempi.


Tunkua puikoille olisi taas yhtäkkiä vaikka kuinka paljon. Kalisteluni heinäkuun vaatehaasteen suhteen maltan mieleni ja jätän pikkupojan puseron kuun ainokaiseksi, jotta saan muut kuin käsityöprojektini tehtyä.
Elokuu on taas huivi- & pipokuu ja kerrankin on useita töitä mielessä siihen.
Rinnalla jatkan syksyn kiitoskukkia ja tuliaisia, ehkä kohta jo joulumuistamisiakin.

Kesäsiivouksena hävitän kaapeistani kaikki kutittavat neuleet (= tavallinen villa). Muutama jää harmittamaan kun tykkäisin kovasti, mutta käyttö olisi yhtä tuskaa kun kolme tiivistä vaatekertaa alle on liian epämukava olotila.
Käyttämättömät päätyvät joko UFFin laatikkoon tai kylän ainokaiselle tavaraa vastaanottavalle kirppikselle. Tuleepahan kaappeihin tilaa kutittamattomille ja käyttöön päätyville. En kertakaikkiaan tajua miksi neuloin vuosikaudet kaapin täytettä kutittavista langoista, lopetin vasta kun kädet alkoivat neuloessa hajota. No jaa, tyhmästä päästä kärsii jne...

Lankaa pitää kohta laittaa lähtemään ulospäin, mutta vielä sitä ehti tulla sisään laatikoita täyttämään Wollmeiselta, Mein Wollshopista ja Jules Wollshopista.

Wollmeise Mauerblümchen puret, keskellä Madame Souris Twin

WM Tuplapussit purena Match&Move -kittejä Sultan+Sabrina.
Nämä eivät ainakaan molemmat jääne meille asumaan.



WM Lammdochtwollea (100% merino) kevyeen käsin huovutukseen.
Yhdistänen tähän harmaasävyä ohuesta langasta.
Hedgehog fibres Sock, Budgie (85/15 merino/polyamidi)
Madelinetosh Tosh Merino Light, Modern Fair Isle
MadTosh TML edelleen, väri Thyme,
yksi vyyhti on vielä tulossa paidalliseeni.
Mrs. Crosby Hat box, Peacock (75/15/10 merino/silkki/kashmir)
Kesäalesta otin saman värin vahvempaa Carpet Bagia myssyyn.
Lamana Cusco, Seidengrau (100% baby alpakka)
Lamana Cusia tuli myös 100 g Seidengrauta.

Elämäni ensimmäisestä Titityyn reissusta selvisin ulos yksi alelankavyyhti kainalossa:
Malabrigo Sock, Solis, (merino) lahjasukkiin
En tehnyt vartavasten reissua Titityyhyn, olin Jyväskylässä kaverilla yötä ja poikkesin keskustassa Ekolossakin hakemassa lahjakortin lisäksi kaikenlaista mitä meiltäpäin ei saa.

Koirapoika pääsi myös lomalle eli telmimään reissuni ajaksi siskonsa luokse. Pitkien ajomatkojen lisäksi toisessa yökylässäni oli koiran lisäksi tällaiset kehrääjät sylinvaltaajina, 10 v ja 8 kk:

Puikoilla on Gundel-sukat lahjaksi Hedgehog fibres Sockista, mutta valmistuminen kestää, sillä reissun jälkeen koitti kesäinen suursiivousviikko. Mattopyykin urakoin eilen. Hyvin tuntuvat katetulla terassilla kuivuvan sadekuuroista huolimatta, mutta eipä ollut pesupaikalla ruuhkaa.

Mustikkamaitani piipahdin myös katsomassa ja alkuviikosta menen kuivan sään tullen keräämään ämpärillisen yhteistä herkkuamme. Koirapoika on ihan hulluna mustikkaan, vetää naama sinisenä menemään kuten emäntäkin. Säilön mahdollisimman paljon suoraan tuoreena mahaani.

Tähän viileään kesään alkaa jo tottua. Ainakin lenkkeily on ollut kivaa ilman helteitä, eikä isokaan neuletyö ole sylissä kuuma. Terassilla on tarjennut sentään ihan kivasti neuloa ulkoistetussa neulomossani.

Mukavaa heinäkuun jatkoa kaikille!


12 kommenttia:

  1. Hauskan näköinen tuo Winter Wheat.

    VastaaPoista
  2. Voi jestas, täällä on taas kaikkea ihanuutta! Tuo villatakki on itse upeus, tosi kaunis. Sinänsä yllättävää minulle, koska en ole tykännyt tuollaisista epäsymmetrisistä etuosista. Mut tää on kiva.

    Ihania lankahankintoja sulla, just mun värisiä. Tää on kivaa, kun voi ihastella kauniita lankoja, mutta ne eivät ole viemässä tilaa omassa kotona :-D

    Kyllä on koirapojalla ollut suloiset kiarvakaverit hoitopaikassa. Tuo harmajainen näyttää aivan meidän kisseltä nuorena, valloittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MiunMaun :). Suhtauduin skeptisesti epäsymmetrisen mallin istuvuuteen, mutta tuo todella toimii :o).

      Hih, koskahan minä oppisin ihastelemaan lankoja ostamisen sijaan. Toisaalta minulle on nautinto neuloa noita. Harmajaisella kissalla on aivan valtavan tuuhea ja pitkäkarvainen häntä, lystikkään näköinen.

      Poista
  3. Upea Winter Wheat, ja jösses mitä lankoja! Nyt ymmärrän mitä koiruuksien päässä liikkuu kun ne seuraavat silmä rävähtämättä hirvenpaistin paloittelua puolen metrin jojot suupielissä. Sen täytyy olla just tämä tunne kuin minulla katsoessani näitä kuvia... mitkä värit!
    Olen kerännyt rohkeutta käydä Titityyssä loman päätteeksi, se kun on melkein tuossa nurkalla. Malabrigo Sock kutsuisi kovin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tjorven :). "Puolen metrin jojot suupielissä" - kiitti aamun nauruista. Ihana oivallus koirien aivoituksista :d.

      Titityyssä piipahdus oli avartava kokemus, sai samalla hiplattua tuntumaa monista langoista, joita ei ole tohtinut tilata. Vältyn samalla muutamalta harhaostokselta karttaessani kutittavia ja neuloessä käsistä raastinraudat tekeviä lankoja, tyydyn jatkossakin vain ihailemaan niiden kauneutta.
      Aikaahan Titityyssä saisi kulumaan vaikka kuinka paljon, onnekseni olin aikataululla liikkeellä ja parkkipaikan hakukin vieraassa kaupungissa oli kivenkääntämistä.
      Ja teidän nurkilta ohi ajaessani ajattelin sinua ja ihanaisia koirapoikiasia :).

      Poista
  4. Aivan ihana tuo Talvivehnä-takki...siis tosi kaunis :) Ja niin siistiä työtä.....kyllä tuohon kelpaa kääriytyä.

    ievuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ievuska :). Olen tykännyt käyttää talvivehnääni, Suomen suvessa on ihmeen paljon villavaatteille käyttöä.

      Poista
  5. Aivan mahtava Winter Wheat, tähän kuvaan tulen kyllä palaamaan ja usein. On todella kaunis ja hienosti tehty.

    Ja entä nuo sinun lankaostoksesi. Aivan ihania. Todella kauniita lankoja. Ja olen miettinyt usein samaa, miksi ihmeessä kudon tai olen kutonut lankoja, jotka saa sormien ihon kutisemaan. Tiettyjen lankojen tietyt värjäykset vain eivät sovi minun sormilleni, eivätkä huovutettavat langat keuhkoilleni, joten miksi ihmeessä näitä edelleen lankavarastosta löytyy...

    Ja nyt näyttöä scrollaamaan ylöspäin ja ihastelemaan vielä ostoksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milli :). Takin lopputulos yllätti positiivisesti, kivan rento, vaikka epäilin mallin istuvuutta. Se oli kiva tehdäkin, vaihtuvat pintaneuleet pitivät mielenkiintoa yllä. Alun kerrokset tosin tuntuivat nälkävuoden mittaisilta, nurjalla takakautta nurin ei ole minulle niitä nopeimpia ja tuntui ranteissakin, kun pistelin menemään miltei yhdeltä istumalta.

      Omastakin varastostani löytyy vielä joitain lankoja, joita en pysty käyttämään ja neulomisestakin seuraa ongelmia, systemaattisesti pyrin lopuistakin eroon. Ne vaan eivät ole minua varten, sellaisten kauneutta pitää tyytyä ihailemaan vain silmin lankoina ja toisten tekemissä töissä. Pitkään se kesti ennen kuin aloin oppia.

      Poista
  6. Ihania lankoja! Jos jossain vaiheessa jemmoistasi löytyy wollmeiseä, jotka eivät puhu sinulle, niin saattaisin olla halukas tarjoamaan niille uuden kodin ( jos värimaailma natsaa). Muutama vyyhti minulla on niitä jemmassa ja olen niihin ihan "rakastunut".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)!
      Hyvä tietää, laitanpa korvan taakse muistiin kun seuraavan kerran koittaa aika katsastaa puhuttemattomat Wollmeiset. Heinäkuun lopussa laitoin viimeksi uuden kodin etsijät liikkeelle ja melko pian ne löysivätkin uudet asunnot. Useita on aina taustalla mietinnässä, että saavatko sittenkään lopullista kotia luotani. Tai sitten lähipiiri, jota olen ajatellut ostaessani, haluaakin työnsä toisesta väristä.
      Wollmeise on minulle kuin "jesaria", kelpaa lähes kaikkeen, ei kutita ja on huoleton pese ja pidä vaate, Twin ja Pure sopivat myös rumpukuivattaviksi.

      Poista

Kirjoita kommenttisi: