torstai 5. toukokuuta 2016

Kuumeiset neulomukset

Tervetuloa lukijaksi Päivi :)!

Otsikon mukaan on menty, osan aikaa oli ihan kirjaimellisesti kuumeiset neulomukset. Flenssuvirus B huolehti aivottomia askareita puikoille, mutta pura-neulo-pura -versioita niistäkin syntyi. Ei minkäänlaista keskittymiskykyä kuumeilun jälkeenkään.

Squircletti vieläkin kahden parin verran, toiset itselle ja toiset koiranhoitajalle. Wollmeise Twinejä, puikot 2,5 mm, 120 ja 105 g.
Pääväri Sabrina, ensimmäisen kärjet Hamamia, välissä sitten lankalaatikon sekalaisia.

Koiranhoitajalle
"Tautinen" neulomus itselle
Hedgehog Fibres Sockista Flaco-sukat, ilmaismalli Flaco
Yksinkertainen kuvio, mutta ei tahtonut siitäkään tulla mitään.
Hiiri oli kissalla räätälinä, ei tullut tuliaissukkia kaverille, sen verran moneen kertaan purin ja neuloin langan, että nämä jäävät itselleni. Purkaminen ei toki näy missään enkä virheitäkään lopputuloksesta löydä, mutta silti en anna eteenpäin.
Osapäiväkuumeisena purkaen neulotut, (puikot 2,25 mm, 85 g)
JämälankaslipperitIlmaismalli
Kokeilin, josko edes tämä olisi tarpeeksi aivotonta :d.
Lankoina on ikivanhoja Fabeleita kaksinkertaisena. Tossuttelen näitä enemmänkin, ideana on, että meillä tossuja käyttänyt saa ne mukaansa.
70 g.


Ennen tautia ehdin tehdä vielä jäämälangasta Hypatia hat -myssyn, Hedgehog Fibres Merino DK.
105 g, puikot pääosassa 5,0 m ja reunuksessa 3,5 mm, vaihdoin puikkokoon vaiheittain, koska ero oli noin iso. Tykkään kuitenkin napakasta reunuksesta,
105 g.

Istuu omaan päähäni vaan tähän päähän
Sama Hypatia teema jatkui taudin jämiä vielä potiessani toukokuun alussa, edelleen HF:n jäämälangoin. Käytin kaikki viimeisiin metreihin niin ettei kerros jäänyt kesken. Täydensin epäsymmetristä kaulaliinaa Hunterilla:

Näillä kaikilla on sama värinimi, Pod
Tehty kahdesta Podista raidoittaen, mikään ei olisi yksistään riittänyt.

Reunus on kaksinkertainen, 6 cm sisään ja sinne piiloon pienin jämänöttönen, taitteena toimii 2 kerrosta nurjaa.
Epäsymmetrinen kaulaliina aloitettu 4 s:lla.
Toisessa reunassa lisätty 1 s joka kerroksella, toisessa kavennettu 1 s joka toinen kerros.
8 silmukan ainaoikein reuna ja keskelle myssyn tähtikuvio.
Ei sen kummempaa mallia.
Myssyn tähtikuviolla


Myssyyn kului 105 g ja kaulaliinaan 175 g.

Käsin huovutetut lapaset Novitan Huopasesta sain myös viimein aikaan ensi talvea varten, mutta tylsimysten kuvaaminen on jäänyt. Tämäkin oli otollinen tautityö ajan kuluksi.

Taudin piikkiinkö laittaisi, että 121 päivän tauon jälkeen ostin lankaa. Ja heti 3 kg :d. Kaikki tällä kerralla Hedgehog Fibresiä. Pääosa on vielä tulossa, lähteneet vasta liikkeelle Saksasta ja Irlannista, mutta tässä kotiutuneet, yht 600 g.

Tuliais- ja kiitoskukkasukkiin Hedgehog Fibresin Twist Sockia (80/20, BFL/nylon, 365 m/100 g) ja Sockia (90/10, merino/nylon 400m/100g):
Hedgehog Fibres Twist Sock, Typewriter

Hedgehog Fibres Twist Sock, Wish

Hedgehog Fibres Sock, Hunter
Hedgehog Fibres Sock, Potluck
Potluck ei ole varsinainen väri, vaan jokainen yksittäinen erikoisvärierä päivityksessä saa nimekseen Potluck. Ne erotetaan toisistaan vain numeroin. Tämä Potluck poikkesi kaupan päivityksen kuvasta melkoisesti, mikä toki on ollut harvinaista. Saattaa jäädä omaan käyttöön lahjusten sijaan.

Pitkään harkitsin tilaanko Jules Wollshopista vielä ennen Julianen parin viikon päästä alkavaa äitiyslomataukoa, mutta sinne tuli "sopivasti" viimeinen täydennys siililankoja.
Tulossa on sekä DK:ta että Sockia. Hedgehogin päivityksestä on lisäksi tulossa takillinen DK:ta. Nyt pitäisi laittaa taas lankahanat kiinni. Siilisukkista on tulossa kaikkiaan kilo ja hintaero sillä Suomeen oli 88,40 € Saksan hyväksi, joten kukkaroni puhuu edelleen sujuvaa Saksaa tuolla hintaerolla. Postikulut Julesilta on nykyään 7 € per tilaus sen koosta riippumatta.

Vuosi on vieläkin neuloen selvästi miinuksella, valmistuneita 4570 g / 13290 m, mutta tavoite karkasi taas aimo harppauksen kauemmas. Ilman ostoksia olisin päässyt kolmella alkavaan kymmenkilomäärään toukokuussa.

Yllätin itseni laittamalla puikoille huivin Dibadun Seda Grande silkistä. Hitaasti etenee, sillä puikotusaika on nyt kortilla ja ajankohtaisena on kaikkea muuta puuhaa. Olen ottanut hyödyn irti kauniista kevätkeleistä, mm. varusteiden kausivaihto vaatehuonesiivouksineen on menossa. Hurjan nopeasti kuivuvat nyt villa- ja toppavaatteet ulkosalla. Tästä eteenpäin saa luvan pärjätä fingering-vahvuisella myssyllä, mutta sitä voidaan Suomen suvessa tarvita juhannuksenakin :d.

Ulkoistin neulomon kun kelit lämpenivät. Kyllä on kiva taas tikuttaa terassilla :). Koirapoika paistattelee auringossa kunnes on ihan pakko lähteä varjoon. Jos paksukroppainen pörriäinen tulee liian lähelle, niin jätkä ajaa sen tiehensä haukahduksella.
Maa on vielä jäässä eikä edes narsisseja näy, mutta raparperissa alkaa olla jo lehden alkuja. Jännä nähdä miten monivuotiset kukat ovat talvehtineet.

4 kommenttia:

  1. Kaikenlaisia kivoja juttuja ilmestynyt tänne. Sukat ovat ihanan värisiä, huivi on hauskasti epäsymmetrinen ja myssyt ihan hurmaavia! Ja niin kauniin värisiä lankoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos leena :)!
      Nyt alkaa jo hiljalleen omaakin silmää värit miellyttää kun on flunssan "maku" töistä kaikonnut. On se vaan kumma ettei taudin kynsissä mikään kelpaa silmälle :d.

      Poista
  2. Ootpa tehny kaikkea kivaa ja tilannu ihanan värisiä lankoja <3 Aurinkoista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aliissi :). Aurinkoista kevään jatkoa sinullekin!

      Poista

Kirjoita kommenttisi: