keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Shrug & More

Kerrankin on luvassa lyhyt päivitys :d. Vain yksi työ on valmistunut eikä uusia lankojakaan ole kotiutunut.

Aivot olivat aluksi nyrjähtää Martina Behmin uusimman mallin Shrug & More
kanssa. Epäuskoinen olo vaivasi neuloessa, mutta enpä ole ollut ainut sellaista potenut. Pitää vaan neuloa kuten ohjeessa sanotaan :d.
Mallin sivulla on linkki videoon, jossa Martina esittelee miten tätä käytetään. Video oli kyllä tarpeen :d.
Jakku (hihatin/bolero mikä lie), kauluri, huivi, hartialämmitin ja pikkuponcho tästä ainakin kääntyy. En astetellut läheskään kaikkiin muotoihin, pitää perehtyä lisää.

Dibadun Cool Merino pääsi puikoille, kaikki ne kaksi väriä jotka varastostani löytyivät, Mangrovia ja Silberglanz.
Tikutin aika tiivistä, yhteensä meni 290 g, 3,75 mm puikoilla. Valmistui 29.5.

Neulotaan yhtenä kappaleena hihasta hihaan, välissä kurvataan tekemään kaulus. Ainaoikein neuletta. Garter-inhonikaan ei ehtinyt nostaa päätään, sen verran jänskätti mikä tästä tulee vai tuleeko mitään.

Kun kaulus on oikea puoli päällä, niin hihat ovat nurja puoli päällä.

Koko muutetaan oman olka - keskiselkä mitan mukaan








Ensin kolmion muotoinen hiha

Keskitakakohdassa tehdään kaulus, toista puolta alas ja paluumatkalla valmiiksi

Värisävyt näkyvät tässä paremmin, kauluksen eka puolisko menossa.
Lankaa jäi sen verran, että saisin vaikkapa jotkut irtohihat ja myssyn.
Olo oli neuloessa kuin heikoilla jäillä, mutta tätä ei olisi malttanut jättää kesken.

Olen kyllä kytännyt siililankapäivityksiä, kurkannut Wollmeisen ja Dibadun vastaavia, mutta mitään ei ole tarttunut haaviin. Wollmeiselle tuli multivärejä myös kashmirsekoitelaatu Blendiin ja viimeksi oli muutama mielenkiintoinen Rolling Stones DK:ssa. Päätin etten tarvitse :d. Dibadulla olisi ollut yllä olleen työn lankaa ihanassa, itselleni hieman oudossa värissä, mutta jahkailin tovin liian kauan - alles weg - kaikki poissa :d. Se jäi jopa hiukan kaivelemaan.

Tässä on miltei asuttu ulkona koirapojan kanssa kauniista kesäpäivistä nauttien. Kumma koira kun auringossa pitää maata kieli "metrisenä" roikkuen niin kauan kuin hipiä sietää.
Pihaistutuksistani taisi talvi syödä kaiken muun paitsi raparperin ja kuunliljat. Ollaan sitten parin kesäkukan varassa tämä kesä. Yrttiviljelmänikin taisivat jäädä suunnittelun asteelle. Ilmiselvästi ei ole puutarhakesäni tänä vuonna.

Oikein mukavaa kesän alkua :)!

4 kommenttia:

  1. Varsin erikoinen, etten sanoisi. Mielenkiintoisella tavalla siis. Himpun verran täytyisi kyllä aamusella tutustua videoon ennenkö pääsis lähtemään töihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MiunMaun :). Hassunhauska vaate tuntuu olevan, mutta tosi kiva hartiaseudun lämmitin neuloessa. Yllätyksekseni tämä taitaakin päätyä ahkeraan käyttöön. Loppulangasta tikutin vielä pitkät irtohihat talveksi, johan tarkenen :d.

      Poista
  2. Sanoisinko että vinkeän työn oot tehnyt! Ja värit sopii kivasti yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aliissi :)! Yllättävän käyttökelpoinen monitoimivaate :d.

      Poista

Kirjoita kommenttisi: