Sivut

lauantai 1. lokakuuta 2016

Syyskuun pläjäys

Syyskuu hurahti marjastaen, sienestäen, säilöen ja pihatöissä puuhaillen, sekä tietysti kauniista ja kuivista säistä lenkkeilyn merkeissä koirapojan kanssa nauttien. Haravaa saa toki vielä heilutella pitkään.
Blogin päivitys vain roikkui roikkumasta päästyäänkin to do -listalla :(.

Palasin valmistuneet tähän listattuani lisäämään, että näytän viihtyneen puikoissakin :d.

Gradienttia, Around the Bend -huivi myssyillä täydennettynä

Kerrankin tein jotain mallin langasta :o). Dibadulta Saksasta löysin Schoppel-Wolle Gradienttia (100% merinoa).

250 g kaikki yhteensä. Huivissa puikot 5,0 mm ja myssyssä 4,0 (reuna 3,25).
Neulottu 12.-18.9.

Huivin värit menivät kutakuinkin kuten tarkoitin. Neuloin kahdelta kerältä, toisen aloitin sisältä ja toisen päältä. Myssyissä väritavoitteluni ei sitten mennytkään Strömsöön malliin. Ekasta tuli takkiini liian vihreä, mutta aloitettuani toista, huomasin, että onhan minulla sillekin sopiva toppatakki :d. Ei siis purkuun. Myssyjen mallit ovat pään tuotoksia.




Toisen Lakeside -takinkin tein. Nyt Wollmeise DK Tandoori Masalasta, ensimmäiseni lanka ei kestä hyvänä "hevikäytössäni".
566 g, puikot 3,75 mm (sekä helmassa 3,5 ja hihansuissa 3,25).
3.-13.9.



Martina Behmin Hitchhiker Beyond -huivi
ja jäämälangasta sille myssy tuli myös tikutettua lenkkeilyyn ja kauppapyöräilyyn.

Lanka Dibadu Funnies Sockenmaler, Hier und dort, fort und fort.
Huiviin 98 g ja "omasta päästä" tehtyyn myssyyn 50 g.
Huivissa puikot 3,25 mm, myssyssä 3,0 mm ja reunus 2,5 mm.
Huivin tein elokuun lopussa ja myssy valmistui 1.9.




Eteenpäin lähtee Lisa Mutschin Villainess huivi
Wollmeise Blend, värit Pinie ja Q.E.D.
Malli oli niin saajansa näköinen ja sitä on värikin.
150 g, valmistui 25.8.


Muutamat sukat:

Tätä päivää odotin liki 10 vuotta, että poikani haluaa äidin kutomat sukat :d.
No nyt se tapahtui, eikä yhtään haitannut että iltasella neuloin otsalampun kanssa sysimustaa Wollmeise Twiniä.
Kuviomalli on Ullasta, Eeva Turkan Petäjä-sukat.
115 g, puikot 2,5. Valmis 23.9.
Sirot neljäkakkoset:

mustaa mikä mustaa :d

Harmaannettu kuva kuvion erottamiseksi
Elokuussa ostamani Sandnesgarnin alpakkasukkalankaerä on tullut neulotuksi:

Oma modaus jostain palmikkokuviosta, koko 36
7 v pojalle Petäjää (onkohan mulla pieni jalka :p)
Edellisen äidille, malli muokattu Flaco-sukista


Loput harmaan turkoosit tungin omiin sukkiin, modattua kuviointia

Joitain sekalaisia ikivanhojen jämien töitä on tullut myös tehtyä, tässä esimerkki.
Elsebeth Lavoldin vaihtelevan paksuista vihreää Silky Flammea yhdistetty Vikingin Alpaca superfineen, molemmat käytetty loppuun. Tällekin väriyhdistelmälle löytyy vanha lenkkeilytoppatakki.
Jämien jämät hyötykäyttöön

Hiukan on kotiutunut lankaakin, ensimmäisen työn Schoppel-Wolle Gradientin lisäksi.

S-W Gradient näytti kerinä tältä:



Titityystä kotiutui Hedgehog Fibres Sockia:

2 x Graphite, keskellä Salty Tales
Wollmeiselta tilasin ekan kerran tänä vuonna pitsinä yhtä tilapäisväriä "I'm rolling Stones". Odotan kauhunsekaisin tuntein ensi viikolla kotiutuvaa vyyhtiä, sillä kaikki Ravelryn Wollmeisenliebhaber -ryhmässä näkemäni vyyhdit ovat poikenneet sävyltään rajusti toisistaan eikä yksikään väri ole sinnepäinkään kuin kaupan myyntikuvassa... Vain yhden niistä olisin kelpuuttanut saamaan kodin luotani, joskaan väriä en olisi tunnistanut kuvan perusteella.

Ostoista huolimatta on tämän vuotinen varastoni vajennustavoite saavutettu. Nyt vain täytyy pitää saavutus :d.
Neuloen on varasto vajennut hieman yli 6 kiloa ja 16,7 kilometriä, kiloja löytyy saman verran kuin minultakin, mutta ei yhtään yli, mikä on vanha maaginen rajani.
Kaikkiaan olen neulonut tänä vuonna 10,8 kiloa ja 30,5 kilometriä.

Tämän viikonvaihteen neulomisurakkana on saada kirjoneuleosiot tehtyä 7 v pojan monsterisukkiin. Tiheys on kiitettävä 40 silmukkaa, tiukistelen kakkosen puikoin, sillä1,5 mm oli hiukan liian pieni.
Lankajuoksut sidon neuloen ja puikoilla kulkee neljän silmukan välein ylimääräiset nurjat silmukat, koska en pidä pitkiä lankajuoksuja lapsen sukissa käytännöllisinä. Tästä lisää ensi kerralla.

Aurinkoisia ja kuulaita syyspäiviä lukijoille !


8 kommenttia:

  1. Hurja määrä upeita neuleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ingi :)!
      Ja minä kun kuvittelin tehneeni syyskuun kaikkea muuta tikuttamisen sijaan :d.

      Poista
  2. Ootpas sä ollut ahkera! Kaikkee upeeta oot saanut aikaseks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aliissi :)!
      Suuni loksahti auki listattuani tähän syyskuun tuotosmäärän :d.
      Pääsin näillä grammoissa jopa miinukselle syyskuussa osteluista huolimatta.

      Poista
  3. Mä aivan jumiuduin tuohon ekaan huiviin. Onpa yksinkertaisen nerokkaan kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MiunMaun :)!
      Jumiuduin heti malliin kun se julkaistiin. Samoilta "sileiltä" piti suunnata langan etsintään ja laittaa työ heti puikoille kun langat saapuivat :d.

      Poista
  4. Paljon olet taas upeita neuleita neulonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lankakeiju :). Joskus kyllä jää itselle tunne, että määrää korvaa laadun tai ainakin kauneuden :d.

      Poista

Kirjoita kommenttisi: