tiistai 22. maaliskuuta 2016

Hyvää Pääsiäistä

Aluksi puikoilta pujahtanutta, Jojin Timeless Henley
Dibadun kahdesta eri Trio Aquarellista.
Piti osallistua tällä työllä Dibadun Trios-KALiin, mutta annoin sitten kuitenkin olla osallistumatta :d.

Pienensin pitsiosiossa puikot 2,5 milliin, muun tein 2,75:lla ja kaiken ohjetiheyttä tiheämmällä. Eipä kasvanut pesussa pitsiosio pituussuunnassa kuin 2,5 senttiä ohjeessa ilmoitetun 5 sentin sijaan.
285 g, aikana 10.-20.3. Lopputulos on kokoa 30,5".

Löytyipä kaapista sävyyn sopivat housutkin ja jopa muutama toppi/t-paita. Syrjähyppynä asiaan, mutta tuli taannoin ostettua alesta muutamat housut kun viimein löysin sopivan kokoisia. Kolme vuotta metsästin vaalean harmaita farkkutyyppisiä housuja, nyt on niitäkin kolmet :d. Nämä tumman metsän vihreät olivat alessa 10 €, taitavat "hintansa haukkua".

Päättelykeijua piti huudella, mutta kun vaan sitkeästi aloin päätellä, niin tulihan se keijukin sieltä avuksi. Heikkoja sisäkuvia edelleen, auringonpaisteesta huolimatta en olisi tarjennut äheltää ulkona kameran kanssa.


Hihojen alaosassa sekoitin tarkoituksella värisymmetrian.


Napit on taas varastostani parhaiten sopineet.

Laitanpa vielä paremmassa valaistuksessa kuvatut langat, niin saa väreistä paremman käsityksen.
Ylimpänä nämä tummimmasta vaaleimpaan
Alempana näistä sopivimmilta tuntuneet, kaikissa kolmessa on kolme 50 grammaista eri väristä vyyhtiä
Vuoden kulutussaldo on nyt 7538 metriä ja 2,67 kiloa. Toukokuussa pääsen kolmosella alkavaan kymmenlukuun ellei nyt sitten yhtäkkiä löydy puolisen vuotta metsästämäni langat.

Mitähän sitten neuloisin... Päässä on mietintämyssy korvia myöten kiskaistuna, mutta mietintäajan olen käyttänyt neljännesvuosisiivoukseen idean kirkastumista odotellen. Paksut lämpimät nukkamatotkin vaihdoin koirapojan suruksi kevyempiin ennen pahempien kurakelien tuloa, tähän saakka on päästy lenkeiltä metsän kautta kotiin lumipestyinä ;).
Pääsiäiseksi tekisi mieli laittaa puikoille jotain innostavaa, mikä ei suinkaan ole sama asia kuin tarpeellinen.
Puikoilla on vain kiitoskukkasukat koiranhoitajalle, Broken Seed Stitch Socks Wollmeise Twinistä. BSSS:t tuntuu olleen puikoillani jo liiankin monta kertaa, mutta koiranhoitajani on kovasti ihastunut tähän malliin, joten ainakin vielä tämän kerran sama malli.

Meillä alkoi tänään näyttää pääsiäiseltä, isommat siivoukset on nyt tehty ja kauppa-asiatkin hoidettu. Jätin sen kuuluisan viimetipan tänä vuonna käyttämättä ja aloitan rentoutumisen.

Oikein mukavaa ja rentouttavaa 
Pääsiäistä kaikille !

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kevät mielessä

Tänä vuonna on valloillaan poikkeuksellisen iso kevään odotus :o). Koristelisin jo kovasti mielelläni pikkuisen pääsiäistäkin kotiin. No, kaikki aikanaan :d.

Takkinen, joka on helppo napata mukaan ja nakata ylle kun kaipaa nopeasti jotain lämmikettä.
Tämäkin on Jennifer Woodin Refined Knitsistä, tosin kröhöm, aika lailla modattuna versiona perusvillatakimpaan suuntaan.

Camilia Wollmeise DK:sta, vuoden takainen piparminttuprinssi ensimmäisten moniväristen DK-vahvuisten aikaan hankituista tiesi vihdoin miksi se halusi tulla isona.
325 g, 3,5 mm puikoin. Puikoille tuikkasin 26. helmikuuta ja "selfieitä" otin 6. maaliskuuta.

Jennifer Woodin Camilia modattuna versiona

Napittuu kivasti alkuperäismallista poiketen


Napinläpilistasta tykkään (napit on varastojeni uumenista)

Uuteen kotiin muuttamassa oleva Jana's Hat (Hedgehog Fibresin ilmaismalli) viime viikonvaihteelta,
101 g, Hedgehog Fibresin lankoja kaksinkertaisena, Crystalin Skinny Singlesin jämät yhdistettynä Sageen Sockiin kupolissa. Reunuksessa paitalangan jämiä eli Sockia Potluckina ja Sageen yhdistettynä.

Työ on valmis, mutta värit ovat oikeammat tässä keskeneräisessä

Yhdet sukat "kaupan päälle", kiitoskukaksi koiranhoitajalle Vestigialit (Hedgehog Fibresin ilmaismalli tämäkin).
75 g, 2,25 millin puikoin valmistuivat 9.3.

Vestigial, Hedgehog Fibres Sock, väri Pine

Sopivan aivoton pintaneule lyhytkestoisiin puikotushetkiin missä paikassa vaan

Tänä vuonna on neulottuna 2389 g ja 6501 m. Kotiutuneet edelleen nollassa kun etsimiäni ei ole ollut saatavissa.

Puikoille lähti jälleen paita, Jojin uusi Timeless Henley. Malli on Jojin ja Välimäen Veeran yhteisestä Interpretations Vol. 3:sta. Ostin vain tämän puikoille tuikkaamani mallin.

Kokeilen tehdä raitaversiona Dibadun kahdesta eri Trio Aquarellin 3-sävyisestä satsista. Modausta, kikkailua ja sekalaista säätämistä riittää jälleen. Välillä on tuntunut että aivot nyrjähtävät kun touhuaa kaiken muun kikkailun lisäksi mm. kolmen eri kliksutettavan laskurin kanssa. 
Kroppaosa on aika yksinkertaista pitsineulosta, joten kevät pyörii mielessä tämänkin työn kanssa. Isoin jännitysmomentti modatun koon onnistumisesta alkaa olla ohi, sillä olen edennyt ylhäältä kainalon alle ja ekaa hihaa tein palan matkaa. Eniten jänskätti hihapyöriön sopivuus, näyttäisi istuvan - ainakin tässä vaiheessa...

Mukavaa pääsiäisen odotusta :).