Sivut

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Todisteita

Heippa,

tässä saatte pari todistetta siitä mitä tarkoitin kun sanoin, ettei emäntä saa minusta kuvia:

Pelkkiä "liikkuvia" kuvia kameralla. Emännän videoyritelmät eivät ole onnistuneet ensinkään.

Tänään olen saanut muutaman kunnon hepulin. (Huomaa, että emäntä laittoi ämpärin kannon päähän, nyhdin siitä kuulemma liikaa teräviä tikkuja mutusteltavaksi, tyhmä ämpäri ja tyhmä emäntä sanon minä.)

Näin lähden hepulissa liikkeelle. No, tässä kuvassa minulla on edes pää näkyvissä.
Olen minä joskus hetken paikallanikin.

Minäpä osaan jo luoksetulon alkeita. Kun emäntä menee takapihalta sisään ja kutsuu sieltä, että Jeg - tässä, niin kannattaa pinkoa ihan vimmatusti koska siitä saattaa saada pienen murun kanafileesuikaletta, enkä tiedä mitään sen naminpaa.
Niitä nameja löytyi mukaan saamastani herkku- ja lelukassista. Kassin muita nameja en ole vielä saanut maistaakaan.
  

Eilen kävin todistettavasti Mustissa ja Mirrissä, ottivat minusta tällaisen kuvankin facebook-sivuilleen

Vajaan minuutin verran minua siellä hitusen jännitti, mutta sitten huomasin että tämähän on huisin kiva paikka.
Ostettiin pari pientä pihakelpoista lelua joihin ei sammalet tartu.
Tänäänkin käytiin siellä, heilutin ihan vimmatusti häntääni nähdessäni kivoja eiliseltä tuttuja ja uusiakin ihmisiä. Emäntä sanoi, että häntäni oikein pampatti hänen käsivarttaan vasten. Lattiallakin olin ihan reipas ja utelias, pääsin pois sylistä kun emäntä maksoi.

Torstaiaamuna me kuulemma mennään torilla käymään, mikähän paikka sekin on.
Heipat taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi: