Huisin Kivaa Pääsiäistä

Haluun emännän kans toivotella kaikille kivaa pääsiäisen aikaa. Pitkäperjantaina täytänkin 11 kuukautta.

On sit ollu kaikenlaisia pikkusattumuksia ja tapahtumia, emännän, tai ainaski sen paikkojen mielestä vähä liikaaki.

Näistä mä ite en tiedä mitään ku ei oo kohdalle osunu sutta eikä rotanmyrkkypalleroita, mut me on muutettu aamun ekaa ja illan vikaa lenkkireittiä ku niitten varrella on on nähty talojen pihoiski susia. Emännän mielestä ne kuuluu luontoon eikä city-susiks kaupungin keskustaks laskettavalle alueelle.
Sit tänne on keskeisille koirien lenkitysreiteille joku levitelly rotanmyrkkykakkaroita puitten juurille ja pensaikkoihin mis me koirut tykättäis nuuhkia.

Aamutoimet päättymässä, emäntä sai puunattua mut päiväkuntoon.

Tuuletan mun lelut emännän tuulettaessa aamulenkin jälkeen kämppää myös takapihan oven kautta.

Kiva kirmata vaihtuva lelu suussa ulos ja sisään

Varsinainen sattumus oli ku saatiin matalahkon piha-aidan yli hypänny iso koira lenkillä kimppuumme. Mä en oo ohi kulkiessa välittäny siitä koirasta mitään, en oo haukkunu enkä ees kattonu sinne päin, menny vaan ohi.
Sinä aamuna sitä ei näkyny pihalla ku mentiin ohi, mut muutaman sadan metrin päässä, ku emäntä oli pussittamassa mun kakia, se koira ilmestyi mun luo ja yritti hyppiä mua vasten, eli päälle ku mä olin niin paljo pienempi.
En mä sitä pelänny, mut en halunnu sitä mun päälle pomppimaan ja yritin mennä vaan emännän taa piiloon. Mikään hätistely ei auttanu, se oli ku takiainen, eikä siitä päässy millään eroon.
Emäntä sit nappas sen pitkäkarvasen niskasta kiinni vasempaan käteensä ja mä olin toisella puolella. Ei auttanu muu ku palauttaa se koira kotiinsa. Yritti se tempoo irti emännän otteesta mun päälle, mut emäntä ei hellittäny vaikka se irvisteli ku sitä sattu. Ei se varmaan hirveen montaa kiloo emäntää vähempää painanu.
Eikä sieltä talosta avattu ovikellon soittoihin ovee, vasta ku emäntä hakkas nyrkillä oveen ja karju jotain "aapuuva" sinne oven rakoon, tuli nainen ja totes, kuten oikeet koiraihmiset arvaaki, sen tyhmimmän kommentin - ei se mitään tee.  

Mä olin iha ylpee emännästä ku se sai pidettyä sen takiaisen irti musta ja emäntäki oli ylpee musta, ku mä olin niin rauhallinen enkä koko aikana edes haukkunu, yritin vaan rauhotella sitä emännän takaa.

Ny emännällä on lenkeillä pikkurepussa noutajatalutin irtokoiran pyydystämiseks, rutkasti lääkärin määräämiä lääkkeitä ja pitkä hoitojakso fyssarilla, ku se ei ollu vielä kunnolla parantunu entisistäkään selkäjumeista, ni sillä revähteli jotain ja vielä faskiakalvotki jumahti kiinni.
Ei oo ny menty sen talon ohi, mikä on hankaloittanu lenkkireittien valintaa, tai ainaski tehny niistä päivällä kuraisempia. Siellä se koira kuulemma on edelleen yksin ulkona samassa 80 sentin korkusessa aitauksessa, ja siinä on iso kivi aidan vieressä mistä on helppo hypätä aidan yli. Mut täällä takapajulas ny karkailee poliisinki iso koira pihastaan tielle ja seki on so what.

Pääsin mä silti emännän jumien pahimpaanki aikaan yli kahdeks tunniks päivässä lenkille, mut ton emännän vauhti ei ollu huima. Flexi ja usein myös kantava hanki autto mua kirmaileen metsässä pidemmän matkan. Emäntä laski, ettei se ite sillon kävelly päivässä ku kuus kilsaa.
Huhtikuun ekalla viikolla sillä askel jo vähä reipastu ja ainaski kymppi alettiin mennä päivässä ja kivalla säällä enempiki.  Emännän juoksemiseen menee vielä lekurin ja fyssarin mukaan muutama viikko, mut sen mielestä mun on päästävä kunnon lenkeille vaikka ois mikä. Ja sehän mulle passaa.

Sisustukseni uuteen päivään alkaa olla kohta valmis eli lelut levitetty

Vain tämän verran sisustin tänään aamutuimaan.

Kevään ensimmäisiin auringonsäteisiin nukkumaan

Kelpaa tää Taffel timekin vielä, hiukan on ahdas

Aamu- ja päivälenkeillä on tavattu useita kamuja melkein joka päivä. Kun niitä mua pienempiä tulee, niin mä meen maahan -asentoon odottaan.
Luna-chihulla oli juoksu ja sain haistaa ekaa kertaa juoksuista tyttöö ku se tuli tarjoon mullekin. Ekana päivänä mä vaan ihmettelin, mut toisena mä taisin vähän hoksata mistä vois olla kyse, kiinnostuin ainakin kovasti.

Kotimetsässä on huhtikuun alussa vielä lunta ja jäätäkin

Uusia hajuja paljastuu lumen alta joka päivä

Tuolla tapahtuu jotain

Nuuh, nuuh

Mennä vipotan emännän edellä

Matkaan käyn

Keksin uuden leikin, emäntä vaan ei haluu tähän juttuun mukaan...

Tuu ny hakeen mun sohvani taa nakkaama pehmopallo pois tuolta

Ekkö sää ny ymmärrä?!? Mä haluun mun pallon takas! Ei se emäntä tullu, sit se pallo oli jossain vaiheessa kadonnu ja löyty pestynä kylppäristä kuivumasta. Päätin sit unohtaa tän emännän juoksutusleikin, ettei se pallo joudu taas kylpyyn.

Leikkijän velmuja ilmeitä

... ilmeet jatkuu

Sit semmonenki sattumus vielä lenkiltä, et ku käveltiin kevyen liikenteen väylää, ainaski puolen kilsan suora eikä liittymiä eikä muita kulkijoita ku me, ni takaa tullu ambulanssi lykkäs pillit päälle 10 metriä ennen meitä ja laitto ne pois saman verran mein ohituksen jälkeen. Kuski-ukko vaan nauro suu melkein korvissa, eli iha pirruuttaan sen teki. Mä pelästyin ihan hirveesti ja kyl emäntäki hyppäs. Emäntä otti mut syliin, siihen mun nirvana-asentoon poskee vasteen ja jutteli ja suukotteli mua. Rauhoituin ihan hetkessä siinä emännän sykyssä ja halusin taas jatkaa matkaa.

Mut tosta ambumalanssista ei menny ku pari minuuttia, ni tuolla Räjähdelaitoksella alko julmettu jytke. Ja vaikka mä olin jo aikapäivät sitten selättäny sen pikkupentuna lenkeillä pelottaneen äänen, ni mua alko seki pelottaa ja taas tolla emännällä riitti hetkeks töitä. Mut kyl se aika hyvin ohi meni, reagoin kuiteski vähän korvia taapäin vetäen. Sisällä mä en oo koskaan pelänny sitä jytkettä, vaikka väliin talo tärisee ja ikkunat helisee ku ne jytyää.

Aloitin sit karvanvaihdon, aikamoisen tollon emäntä kampaa musta joka päivä irti, mut ei meillä sit mitään karvatolloja nurkissa pyörikään.

Ja se aksakurssikin alko. Mä oon osannu entuudestaan kaikki mitä siellä on toistaseks tehty.
Me mennään kuulemma näyttelytreeneihinki, emäntä sopi jotain sellasta sunnuntain mätsärissä. Mä en ollu näytillä, ku emäntä oli siellä ottamassa vaan ilmoittautumiset vastaan ja sen jälkeen me poikettiin päivälenkillä siellä turisteina.
Ny mä sit osaan haluta lenkillä kurvata hallin suuntaanki, ähäkutti. Hoksasin toisenki reitin, käyttämätöntä junarataa pitkin vaan, mut mä oonki hyvä suunnistaan.

Aamutuuletuslaukalla takapihalla sakeassa räntäsateessa. Tää oli ainoo kuva jossa mä sentään osuin edes kuva-alalle, muissa mä ehdin pois. Mut hauskaa mulla oli kummiski.

Toi emännän ryökäle osti jo syksyllä mulle tälläsen heijastavan sadetakin 😟. On siinä monenlaisia koon säätöjä, mut tää on silti mun ykkös-yökkistakki. Se kaivo tän esiin aamulenkille ku 8.4. sato valkosta vettä isoina riekaleina. Seuraavana aamuna sitä räpäskää oliki jo 25 senttiä ja kotimetsässä emäntä laski 31 kaatunutta puuta. Ei ollu hetkeen asiaa mennä sinne.

Aamulenkillä takatalven alkaessa vetisenä. En arvosta sadetakkia, en sit niin pätkän vertaa. En tajuu miten tää voi emännän mielestä olla kastelevalla kylmällä kelillä hyvä. Mut oli mulla mukavan kuiva olo ku kotiin päästiin.

On se emäntä puikkojaki heilutellu, langan käyttötestiks se teki tälläset ohuet "ankeiset" itelleen, 2 millin puikoilla nysväs:

Jos tuo WalkCollection Tough Sock osoittautuu kelpo langaksi, niin se tekee "feidatut" tuliaissukat siitä. Teki se huivin ja kevätpipanki paidasta jääneistä langoista, mut ei oo vielä saanu kuvaa aikaan.
Ylihuomenna tulee 500 päivää siitä ku se on viimeks ostanu lankaa, se neuloo ny vaan varastojaan pienemmäks.

Toukokuussa mulla onki sit jo yks-vee synttärit.

Heipat taas ja oiken kivaa pääsiäisen 🐣 aikaa lukijoille ja tassukansalle!