Huisin Kivaa Pääsiäistä

Haluun emännän kans toivotella kaikille kivaa pääsiäisen aikaa. Pitkäperjantaina täytänkin 11 kuukautta.

On sit ollu kaikenlaisia pikkusattumuksia ja tapahtumia, emännän, tai ainaski sen paikkojen mielestä vähä liikaaki.

Näistä mä ite en tiedä mitään ku ei oo kohdalle osunu sutta eikä rotanmyrkkypalleroita, mut me on muutettu aamun ekaa ja illan vikaa lenkkireittiä ku niitten varrella on on nähty talojen pihoiski susia. Emännän mielestä ne kuuluu luontoon eikä city-susiks kaupungin keskustaks laskettavalle alueelle.
Sit tänne on keskeisille koirien lenkitysreiteille joku levitelly rotanmyrkkykakkaroita puitten juurille ja pensaikkoihin mis me koirut tykättäis nuuhkia.

Aamutoimet päättymässä, emäntä sai puunattua mut päiväkuntoon.

Tuuletan mun lelut emännän tuulettaessa aamulenkin jälkeen kämppää myös takapihan oven kautta.

Kiva kirmata vaihtuva lelu suussa ulos ja sisään

Varsinainen sattumus oli ku saatiin matalahkon piha-aidan yli hypänny iso koira lenkillä kimppuumme. Mä en oo ohi kulkiessa välittäny siitä koirasta mitään, en oo haukkunu enkä ees kattonu sinne päin, menny vaan ohi.
Sinä aamuna sitä ei näkyny pihalla ku mentiin ohi, mut muutaman sadan metrin päässä, ku emäntä oli pussittamassa mun kakia, se koira ilmestyi mun luo ja yritti hyppiä mua vasten, eli päälle ku mä olin niin paljo pienempi.
En mä sitä pelänny, mut en halunnu sitä mun päälle pomppimaan ja yritin mennä vaan emännän taa piiloon. Mikään hätistely ei auttanu, se oli ku takiainen, eikä siitä päässy millään eroon.
Emäntä sit nappas sen pitkäkarvasen niskasta kiinni vasempaan käteensä ja mä olin toisella puolella. Ei auttanu muu ku palauttaa se koira kotiinsa. Yritti se tempoo irti emännän otteesta mun päälle, mut emäntä ei hellittäny vaikka se irvisteli ku sitä sattu. Ei se varmaan hirveen montaa kiloo emäntää vähempää painanu.
Eikä sieltä talosta avattu ovikellon soittoihin ovee, vasta ku emäntä hakkas nyrkillä oveen ja karju jotain "aapuuva" sinne oven rakoon, tuli nainen ja totes, kuten oikeet koiraihmiset arvaaki, sen tyhmimmän kommentin - ei se mitään tee.  

Mä olin iha ylpee emännästä ku se sai pidettyä sen takiaisen irti musta ja emäntäki oli ylpee musta, ku mä olin niin rauhallinen enkä koko aikana edes haukkunu, yritin vaan rauhotella sitä emännän takaa.

Ny emännällä on lenkeillä pikkurepussa noutajatalutin irtokoiran pyydystämiseks, rutkasti lääkärin määräämiä lääkkeitä ja pitkä hoitojakso fyssarilla, ku se ei ollu vielä kunnolla parantunu entisistäkään selkäjumeista, ni sillä revähteli jotain ja vielä faskiakalvotki jumahti kiinni.
Ei oo ny menty sen talon ohi, mikä on hankaloittanu lenkkireittien valintaa, tai ainaski tehny niistä päivällä kuraisempia. Siellä se koira kuulemma on edelleen yksin ulkona samassa 80 sentin korkusessa aitauksessa, ja siinä on iso kivi aidan vieressä mistä on helppo hypätä aidan yli. Mut täällä takapajulas ny karkailee poliisinki iso koira pihastaan tielle ja seki on so what.

Pääsin mä silti emännän jumien pahimpaanki aikaan yli kahdeks tunniks päivässä lenkille, mut ton emännän vauhti ei ollu huima. Flexi ja usein myös kantava hanki autto mua kirmaileen metsässä pidemmän matkan. Emäntä laski, ettei se ite sillon kävelly päivässä ku kuus kilsaa.
Huhtikuun ekalla viikolla sillä askel jo vähä reipastu ja ainaski kymppi alettiin mennä päivässä ja kivalla säällä enempiki.  Emännän juoksemiseen menee vielä lekurin ja fyssarin mukaan muutama viikko, mut sen mielestä mun on päästävä kunnon lenkeille vaikka ois mikä. Ja sehän mulle passaa.

Sisustukseni uuteen päivään alkaa olla kohta valmis eli lelut levitetty

Vain tämän verran sisustin tänään aamutuimaan.

Kevään ensimmäisiin auringonsäteisiin nukkumaan

Kelpaa tää Taffel timekin vielä, hiukan on ahdas

Aamu- ja päivälenkeillä on tavattu useita kamuja melkein joka päivä. Kun niitä mua pienempiä tulee, niin mä meen maahan -asentoon odottaan.
Luna-chihulla oli juoksu ja sain haistaa ekaa kertaa juoksuista tyttöö ku se tuli tarjoon mullekin. Ekana päivänä mä vaan ihmettelin, mut toisena mä taisin vähän hoksata mistä vois olla kyse, kiinnostuin ainakin kovasti.

Kotimetsässä on huhtikuun alussa vielä lunta ja jäätäkin

Uusia hajuja paljastuu lumen alta joka päivä

Tuolla tapahtuu jotain

Nuuh, nuuh

Mennä vipotan emännän edellä

Matkaan käyn

Keksin uuden leikin, emäntä vaan ei haluu tähän juttuun mukaan...

Tuu ny hakeen mun sohvani taa nakkaama pehmopallo pois tuolta

Ekkö sää ny ymmärrä?!? Mä haluun mun pallon takas! Ei se emäntä tullu, sit se pallo oli jossain vaiheessa kadonnu ja löyty pestynä kylppäristä kuivumasta. Päätin sit unohtaa tän emännän juoksutusleikin, ettei se pallo joudu taas kylpyyn.

Leikkijän velmuja ilmeitä

... ilmeet jatkuu

Sit semmonenki sattumus vielä lenkiltä, et ku käveltiin kevyen liikenteen väylää, ainaski puolen kilsan suora eikä liittymiä eikä muita kulkijoita ku me, ni takaa tullu ambulanssi lykkäs pillit päälle 10 metriä ennen meitä ja laitto ne pois saman verran mein ohituksen jälkeen. Kuski-ukko vaan nauro suu melkein korvissa, eli iha pirruuttaan sen teki. Mä pelästyin ihan hirveesti ja kyl emäntäki hyppäs. Emäntä otti mut syliin, siihen mun nirvana-asentoon poskee vasteen ja jutteli ja suukotteli mua. Rauhoituin ihan hetkessä siinä emännän sykyssä ja halusin taas jatkaa matkaa.

Mut tosta ambumalanssista ei menny ku pari minuuttia, ni tuolla Räjähdelaitoksella alko julmettu jytke. Ja vaikka mä olin jo aikapäivät sitten selättäny sen pikkupentuna lenkeillä pelottaneen äänen, ni mua alko seki pelottaa ja taas tolla emännällä riitti hetkeks töitä. Mut kyl se aika hyvin ohi meni, reagoin kuiteski vähän korvia taapäin vetäen. Sisällä mä en oo koskaan pelänny sitä jytkettä, vaikka väliin talo tärisee ja ikkunat helisee ku ne jytyää.

Aloitin sit karvanvaihdon, aikamoisen tollon emäntä kampaa musta joka päivä irti, mut ei meillä sit mitään karvatolloja nurkissa pyörikään.

Ja se aksakurssikin alko. Mä oon osannu entuudestaan kaikki mitä siellä on toistaseks tehty.
Me mennään kuulemma näyttelytreeneihinki, emäntä sopi jotain sellasta sunnuntain mätsärissä. Mä en ollu näytillä, ku emäntä oli siellä ottamassa vaan ilmoittautumiset vastaan ja sen jälkeen me poikettiin päivälenkillä siellä turisteina.
Ny mä sit osaan haluta lenkillä kurvata hallin suuntaanki, ähäkutti. Hoksasin toisenki reitin, käyttämätöntä junarataa pitkin vaan, mut mä oonki hyvä suunnistaan.

Aamutuuletuslaukalla takapihalla sakeassa räntäsateessa. Tää oli ainoo kuva jossa mä sentään osuin edes kuva-alalle, muissa mä ehdin pois. Mut hauskaa mulla oli kummiski.

Toi emännän ryökäle osti jo syksyllä mulle tälläsen heijastavan sadetakin 😟. On siinä monenlaisia koon säätöjä, mut tää on silti mun ykkös-yökkistakki. Se kaivo tän esiin aamulenkille ku 8.4. sato valkosta vettä isoina riekaleina. Seuraavana aamuna sitä räpäskää oliki jo 25 senttiä ja kotimetsässä emäntä laski 31 kaatunutta puuta. Ei ollu hetkeen asiaa mennä sinne.

Aamulenkillä takatalven alkaessa vetisenä. En arvosta sadetakkia, en sit niin pätkän vertaa. En tajuu miten tää voi emännän mielestä olla kastelevalla kylmällä kelillä hyvä. Mut oli mulla mukavan kuiva olo ku kotiin päästiin.

On se emäntä puikkojaki heilutellu, langan käyttötestiks se teki tälläset ohuet "ankeiset" itelleen, 2 millin puikoilla nysväs:

Jos tuo WalkCollection Tough Sock osoittautuu kelpo langaksi, niin se tekee "feidatut" tuliaissukat siitä. Teki se huivin ja kevätpipanki paidasta jääneistä langoista, mut ei oo vielä saanu kuvaa aikaan.
Ylihuomenna tulee 500 päivää siitä ku se on viimeks ostanu lankaa, se neuloo ny vaan varastojaan pienemmäks.

Toukokuussa mulla onki sit jo yks-vee synttärit.

Heipat taas ja oiken kivaa pääsiäisen 🐣 aikaa lukijoille ja tassukansalle!

10 kk täynnä

Tänään mulla täyttyy jo 10. kuukausi. Mä oon leikkiny ahkerasti työllistäen lelusairaalaa, lenkkeilly paljon ja touhunnu vähän kaikenlaista yksin ja ton emännän kans.

Se oli kivaa aikaa ku hanki kanto, myös ton emännän, silloin meillä oli ihan omia uusia lenkkireittejä.
Ny kotimetsän polut on jäätiköllä ja matalissa paikoissa on tooosi isoja vesilammikoita, mut kyllä me siellä porskutetaan ku metsässä vaan on niin kivaa, vaikka tarttuu ainaski sata neulasta massukarvoihin.
Sit vaan kotiudutaan aina suihkun kautta, mut en mä sitä pahana pidä.

On toi emäntä taas suhrannu kuvausvälineen kanssa, aikaansaannoksista ei oo kertomista, mut täs tulee kuvaraporttia silti.

Jäätikköinen metsärinne ennen ku sato lisää lunta

Kuramassu neulasmeressä

Neulasmerta tässäkin

Hangen alta paljastuu uusia hajuja

Mun nenu sanoo, että tästä on kurre kiivenny

Mun riemulla ei ollu rajoja ku Teea poikkes, se kävi suksimassa jonkun 90 kilsan Pirkan. Oli niin kivaa, että tuu taas pian käymään, jookos.
Ei mua emännän iltapalan teko kiinnosta, mut vaikka aineet oli aika samoja, niin mun oli ihan pakko auttaa Teeaa iltapalan teossa:

Avustajakoirana

Oli pimeetä ku Teea kävi, mut yritettiin silti pikaisesti saada joku kuvakin emännän huonoissa valoissa, sen kalustohan on ehditty moittia jo moneen kertaan. Emäntä ei huomannu, että ois voinu koittaa salamallakin:

En kyllä seissy kertaakaan mallikkaasti vaikka mä osaan kyllä

Istuin sit ihan koko pyllylle ku mulle näytettiin istumismerkkiä

Aksataukoa pidettiin pitkään, mut eilen me käytiin. Mä yllätin emännän täysin, vaikka kylhän se tiesi, että aika sisäistää oppia. Se oli musta niiiin ylpee, ku mä olin hautonu kaikki koskaan ikinä tehdyt jutut mun päässä valmiiks ja voi rajatonta riemua ku pääsin paahtaan täysillä muutaman esteen ratapätkää. Maltoin mä silti istua aloillani aidan takana ku lähtöodotusta harjoiteltiin, sehän on vaan se sama juttu mitä kotonaki tehdään joka päivä.
Rengasta me oltiin ikinäkään menty vaan yhellä kerralla kolmesti. Nyt se oli esillä ja mähän tiesin heti mitä sillä tehdään, ihan ku vanha tekijä. Pujottelutelineeseen me oltiin joskus vaan tutustuttu kepit kiertämällä ku mä olin nuori, mut mäpäs tiesin iha ite miten sitä hökötystä käytetään. Ja taas se emäntä ihmetteli mun oppimistaitoja.

Emäntä kehu mut ihan lattiasta kattoon, mut se kyl arvas, että mä tuun oppiin ihan kerrasta sit kaikki emännän aiheuttamat virheetki, jotta ooppas emäntä tarkkana mun kans.

Aksakurssille oon menossa huhtikuussa. Se on sitte alkeiskurssi, emäntä ku ei saa ton hallin isoja esteitä yksin laskettua matalammiks, ni me ei oo vielä koskaan menty niitä isoja kapistuksia, eikä pussiakaan oo menty ku se majailee niin korkeella hallin seinähyllyllä ettei emäntä saa sitä yksin alas. Ja emäntä sano, et seki on tärkeetä että on muitaki koiruja paikalla.

Sit sato vähän lisää lunta

Ja mitä olis mun postaus jalan noston esittelyttä

On ollu kestävä panda, sain sen mukaani 7-viikkoisena eikä se oo koskaan joutunu lelusairaalaan. Mä kyllä leikin sillä ihan joka päivä ja juttelenkin sille.

Emännän lakanoiden pyykkiin laitosta ei menannu tulla mitään

Simahdin kesken leikin, näytin melkein lelulta lelujen joukossa

Koissukamuja oon tavannu ja on kimppalenkkeiltyki, vaikka kesää harvemmin ny talvella on kohdattu. Mun omassa kaupassa (M&M) oon poikennu paijattavana lenkkeillessä joka viikko. Moni lenkkeilijä pysähtyy moikkaamaan mua ja se perhosten Vesa-isäntä hyppää työmatkallakin pyörän selästä mua paijaamaan.

Heipat ja kivaa kevättalvea kaikille!

Ja peeässänä, on se emäntä tikuttanutki mun koisiessa, mm. tällasen kuvioinnin sukkia se on vääntäny pussillisen, joten varokaa vaan "sukitettavat":

Kevään korvalla sitte taas lisää juttua.

Kivaa Ystävänpäivää

Huiskuttelen häntää mun kaikille kaks- ja nelijalkaisille kamuille ystävänpäivänä, vaikka mulle kaikki päivät on ystävänpäiviä. Mukavaa y-päivää vaan kaikille 💗 !

Lumikukkulan rinteellä

Emäntä suunnitteli kuvata tiistain päivälenkillä vähän enemmänkin nyt kun hanki kantoi ja oli valoakin, mutta eikös se unohtanut kaikki kuvauslaitteet kotiin. Täytyy sit tyytyä vanhempiin lenkkikuviin.

Kahluuhommia on riittänyt kotimetsän polkujen aukitallomisessa, kuvat pyryn jälkeen viikon takaa:

Tuus ny jo sieltä, oot sä ennenkin tän mäen ylös päässy.

Taidanpa ottaa risun mukaan

Kapoinen ura on saatu pidettyä auki

Mennään ny jo

Matka jatkuu

Maavara loppuu, mut silti mulla on vähän väliä asiaa umpihankeen, yleensä loikin vieterijalkana eteenpäin. Lumensyvyys on tässä  57 senttiä sano emäntä.

Nuuhkittavaa riittää

Tätä toimitusta ei sovi lenkistä unohtaa. Ahkerimmillani merkkaan 5-10 metrin välein ja joskus nostan kintun niin korkeelle selän yläpuolelle, että tasapaino pettää, se on kyllä vähän noloo.

Aamutoimilla kotona:

Tästä tietää että oon terve ku aloitan aamuni näin.

Mitä sä taas kuvaat

Lumikukkulan kunkkuna, kuvan värit ei valkotasapainolla leikkimisestä kohenneet, emäntä kokeili mustavalkoistakin:

Mustavalkoversio lumikukkulalta

Tää lumikasa on tiputettu terassin katolta, mut tykkään ku korkeelta näen kauemmas.

Täytän ens viikolla jo 9 kuukautta.
Niin juu, meinasin uhohtaa, että toi emäntäkin toivottelis kaikille oikein mukavaa ystävänpäivää!

Mä meen taas, heipat!

Laiska kirjuri

Heippa, toi mun kirjuri on ollu laiskimus, sen piti kirjailla jo pari viikkoa sitten kun täytin 8 kk.

Tuorein kuva, kaikista on tullut tietenkin sinisiä:

Terkut lumitöistä, pallo haudattu kinokseen.

Meidän kotimetsäkin oli vähän aikaa ihan kelvoton käyttää kun Aapeli -myrsky kaatoi isoja kuusia polkujen varsilta ja niitä roikkui myös kaatumaisillaan toisia puita vasten. Mut nyt ne vaaralliset on jo korjattu pois ja muutkin pätkitty. Loikkaan muuten hienosti runkojen yli.

Aksahallillakin on käyty viimeks varmaan yli kolme viikkoo sitten. Eikä silloinkaan tehty ku yks pikku pätkä. Mun ei vissiin kannattais mennä niin hienosti ja vauhdilla ettei sitten tehdäkään enempää. No, leikittiin ja juostiin me sitten vielä. Mä vaan hyörin hallilla emännän ympärillä lähtemättä omille teilleni, mun pitää kytätä joko ja mitä tehdään.
Emäntä yrittää vieläkin kierrättää mua ensin hihnassa hallin ympäri haistelemassa. Viimeks mä oikaisin jo ekan kiekan puolivälistä takaisin lähtöpisteeseen repulle, että ota vaan se lelu esiin, kyllä nää hajut on jo haisteltu.

Tammikuun puoliväliin asti olis ollu aksakelejäkin, meidän halli kun on kylmä, mut mä olin pipuinen.
Emäntä tiesi heti aamulla jo siitä, etten mennytkään selälläni leikkimään joku lelu etutassujen välissä, että nyt ei kaikki oo kunnossa. Sit mua alko oksuttaa ja masu meni ihan kurakakille. 
Tässä ollaan yhtenä lauantaipäivänä päivystyksessä Tampereella, odotellaan nesteytystä:

Kaikki tuli oksuna vedestä lähtien ja vesikurakakia lensi tunnin välein yötä päivää. Emäntä vei mut aina takapihalle ettei mun tarvinnut tehdä sitä sisälle. Pyllyn pesu sen jälkeen tuntu ihan hyvältä. Kuvasta näkee että olin ihan uupelossa, en mä eläinlääkärissä muuten makoile.

Nesteytyksessä mä ihan kiltisti seurailin hoitajien puuhia. Siellä oli monta koissua mut en mä niistä piitannut. Ne hoitajat sano, että mä en oo ollenkaan tyypillinen koikkeri, mä vaan olisin pusinu niitten naamaa ja halinu ku ne otti verikokeita ja pisti tippaa. Emännän ne laitto lampsimaan kaupungille.
Saatiin sieltä Tampereelta monenlaisia lääkkeitä, varmaan ihan oikean suuntaisia, mut ei niistä mitään apua ollu, kipulääke helppas hiukan ja pahoinvoitinlääke esti oksuttamasta.

Käskivät tulla takaisin jos ei vuorokaudessa ala helpottaa. Mentiin me takaisin, mut maanantaiaamuna Raumalle. Silloin en enää suostunut syömään enkä juomaan. Emäntä truuttas ruiskulla vettä mun suuhun.
39 labratulosta ja röntgenkuvakaan ei selvittäneet mikä mua lopulta vaivas. Taas oli kuulemma sama vika ku syksylläkin, eli ettei mitään vikaa löydy. Mut sain Annalta niin tehokkaan ab-kuurin, että kun sen illan jälkeen seuraava kaki tuli puolentoista päivän päästä, niin se oli ihan kiinteä. Ja höh, emäntä hihkui riemusta mun kakille niinku se olis ollu maailman suurin ihme. Ja kivutkin oli tipo tiessään.Mikä lie pöpö riivannut.

Tässä oon jo hyvää vauhtia toipumassa, väsytti vaan kovasti ku en ollu saanu nukuttua. Lelu kelpas hyvin tyynyks. Nukkamatot emäntä oli kärrännyt pois ihan vaan varun vuoks.

Nyt me ollaan päästy jo normaaliin päiväjärjestykseen ja oon saanu tipahtaneen painonkin melkein takas.
Tarkka ikä on tänään 37 viikkoo ja oon edelleen 39 senttiä korkee, mut painoa on vaan 6,7 kiloo. Ihan hiukan liikaa tuntuu kuulemma kylkiluut ja selkäranka, että anna vaan emäntä enemmän ruokaa, mulle maistuis kyllä yli annoksen.
Normipituisille lenkeillekin on jo päästy kunhan vaan ei oo tassujennostelupakkaset. Onneks niitä on ollu aika vähän. Sillon me tehdään monta pikalenkkiä ja sisällä järkätään enemmän puuhaa ajankuluks. Mä oon tosi hyvä pallonheittäjä, osaan viskata sen ihan emännän eteen. Mun emäkin on kuulemma hyvä pallonheittäjä.

Mut vaikka ois parempikin keli, niin kovin vähän näkyy aamuisin koissuja liikkeellä. Menee monta aamua, ettei tunnissa ehditä nähdä ainuttakaan koissua edes kauempana. Ne varmaan lenkkeilee talvisin kunnolla vasta illalla ku me tehdään pitkät aamulla ekaks ja sit uudestaan iltapäivällä.

Oon kuulemma mestari levittään kaikki lelut ympäri huushollia.

Puruluista tykkään ja oon niittenkin kans ihan mestari.

En mä niitä juuri syö, mutta mässytän niin kauan, että saan avattua ne siisteiks levyiks. Joskus se vie puolitoistakin tuntia jos on oikein iso rulla. Siellä kun on sisimmäisenä sellasta syheröö.

Takkiremontti välisovitusvaiheessa. Fijtjen takki sai uutta muotoa.
Ulkona takki ei mua haittaa, mut sisällä pitää seistä jäykin jaloin.
Tästä tuli emännän mielestä lopulta ihan hyvä, se koversi häntäkolon ja lopputulos suojaa hyvin myös lonkat ja reidet. En tykännyt yhtään kun se alunperin peitti myös häntää. Heijastimet meni rempassa melkein piiloon, mut niitä saa uusia.

Taas yks sininen talvikuva lisää. Emäntä on jättänyt mulle lumikekoja pihaan, ne muodostaa labyrintin, jossa on kiva spurttailla ja kekoihin voi piilottaa leluja. Kun vauhti oikein kiihtyy niin pitää loikata koko kasan yli.

Ei emännän kuvien otosta tuu mitään senkään vuoks ku mä haluun aina pusutteleen.

Pallon piilotus kekoon on menossa. Löydän sitten lelut ite paremmin ku emäntä, mä kun haistan missä ne on piilossa.

Nyt mä antaisin emännän jo puikottaakin rauhassa, käyn vaan haistamassa mitä on tekeillä, mut silti se edelleen neuloo vaan ku mä nukun. Enkä mä hirveen paljon päivisin nuku, aamupäivän lopuks otan melkein parin tunnin tirsat ja iltapäivän lopuks tunnin verran, joskus myös alkuillasta ihan pikanokoset.
Jos emäntä touhuaa jotain ku mä haluun nukkua, niin mä meen makkariin koisimaan, siellä saa olla rauhassa. Lepäillä mä ehdin tosi harvoin kun mulla on niin paljon touhuttavaa.

Mä meen taas, heipat.