Sivut

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kaverille kans

Yksi kaverini on kainosti pyydellyt, että tekisin hänellekin joskus sukat, puikkoni kun suihkaavat aina seminaareissa tavatessamme.
Nyt se vihdoin tapahtui. Värimaailman valitsin neutraaliksi, hänellä on paljon ruskean ja beigen sävyjä.

Toistan taas - honka, mänty, petäjä. Petäjiä tein sarjana neljät, Honka päätyy koiranhoitajalle, joten olisiko tämä sitten mänty, kun samalla kuviolla on täytetty koko sukka pohjaa lukuunottamatta. Värikokonaisuus sen sijaan on mäntyä ajatellen päin mäntyä.

Lanka on jostain poistoalesta heräteostona mukaan tarttunutta pilkkahintaan myytyä Regian 6-fach sukkalankaa, jota oli ruskeakirjavana jäljellä vain yksi 50 gramman kerä.
2,75 puikoilla menekki oli 115 g, koko 39/40. Koon vuoksi en yrittänytkään kuvata omassa jalassani, joten kuvio ei tule tässä kunnolla esiin.


Tasakärki taas, mutta jämäkkä lanka tuntui hieman paksulta tasakärkeen.
Ei näytä käytössä niin hassulta kuin plokeissa.
Näyttääpä kärki hukkuvan mattoni väriin.



Kuvio näkyy parhaiten tässä varsikuvassa.
Ruskeakirjavan langan raportti on niin pitkä, etten olisi saanut symmetrisiä raitoja ainokaisella kerälläni. 
Tästä jäi vieläpä hassu määrä jämälankaa.





Arkisen puurtamisen lomassa kävin noutamassa ansiomitskun.
Tunnustus tekemästäni sektorityöstä kyllä lämmitti mieltä.


Alkavaan UWA:an osallistuminen on edelleen harkinnassa, pitäisi keksiä järkevät mallit ja käyttökohteet tusinalle tuotoksia. Jämälankoja on kertynyt melkoinen määrä ja niiden supistamisesta voisi saada oivan prokkiksen.
UWA toki sallii työn vaihtamisen mukavan laajasti ja pari työtä voi aloittaa vasta maaliskuussa. Kevättalvella on sen verran pitämättömiä lomia käytettävänä, että ajan ei pitäisi olla merkittävä ongelma. Jokaisen projektin tuotoksena on ollut enemmän tai vähemmän käyttöön päätymätöntä ja se laittaa miettimään osallistumista tarkemmin.

Ufoton uusivuosi, johon kiinnostusta Tjorven kyseli Novitan neulomossa, kuulostaa hyvältä. Montaa keskeneräistä ei ole ja varsinaisia ufoja taitaa olla vain pari, mutta päätökseen nekin sitkeiksi muuntuneet työt pitäisi saada. Lisäksi löytyy muutama takaisin langaksi saatettava keskeneräinen. Tähän lähden mukaan jos se toteutuu.

Lankavarastoni paino on vaihtanut kymmenlukua, nyt se alkaa rima heiluen "enää" kolmosella. Ensimmäinen vuosi tämän viiden uusioneulontavuoden aikana, jolloin varasto supistuu - ellen siis sorru enää ostoksiin vuoden lopulla. Käyn ennen vuoden päättymistä ihan liki Karnaluxia, joten kiusaus lienee suuri, toivottavasti ei ole aikaa poiketa siellä :p.

Työreissu on tulossa joulun alla ja matkalle pitäisi keksiä joku tosi simppeli työ, jota voisi tehdä työtä katselematta ja heikossa valaistuksessa jotain käsillä näprätäkseen. Suuntaanpa lankalaatikoille pohtimaan.

Suunnitelmani vähäisistä jouluvalmisteluista on tavannaut olla kuin uudenvuodenlupaus. Vaihtoehtoisesti kyse on voinut olla herkästi tarttuvasta valmisteluepidemiasta.
Nähtäväksi jää onnistunko viimein hoitamaan kaiken maltillisesti ja stressittä mutta silti tunnelmallisesti. Perussiivous on muuton jäljiltä valmiina, tavallinen viikkosiivous, maltillinen koristelu ja hiukan joulun tuoksun tuovaa ruuanlaittoa, siinä kaikki. Sitten tarvitaan vain ulkoilua, käsityö ja kaiken kiireen unohtaminen joulun ajaksi.

Stressitöntä joulun odotusta!

4 kommenttia:

  1. Paljon onnea tunnustuksen johdosta! Ansiomitali on mukava huomionosoitus tehdystä työstä.
    Sinun sukkatehtaastasi tulee taas liukuhihnalta kauniita sukkia, pidän kovasti tuosta kuvioraidasta. Onnelliset ovat ne jalat, jotka saavat nämä sukat.
    Tervetuloa vain ufoilemaankin ensi vuonna, ufoillaan sitten vaikka vähän pienemmällä porukalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :).
      Istuvuuden ja ryhdin tuova kuvioraita on kätevä vieraisiin jalkoihin päätyviin sukkiin, yksinkertainen ja kiva tehdä myös lyhyinä pätkätyörupeamina. Monta muutakin työtä on mielessä keittiön verhoista lähtien, mutta aina vaan puikoille päätyy sukat, niinpä juuri kerin Hopeasäie Cashin unisukiksi seuraavalle saajalle.
      Keräilen ja listaan jo ufoja, joita taitaa olla hiukan enemmän kuin muistinkaan... Rinnalla mietin UWA-töitäkin, liekö ahneelle tulla piiiiip-loppu ;).
      Ufoilu on kivaa pienemmälläkin porukalla, mutta uskon aloituksen kynnyksellä tupsahtavan lisää ufoilijoita mukaan.

      Poista
  2. Onnittelut ansiomitalista! Varmasti mieltä lämmittää saada tuollainen tunnustus. Ja kauniit sukat jälleen, tuo kuvio on kyllä kiva. Minäkin harkitsen vakavasti UFO-tempaukseen osallistumista. UWAn taidan jättää suosiolla väliin, vaikka mieli tekisi taas siihenkin mukaan rynniä. Taitaa vaan KyJystäkin jäädä erinäisiä UFOja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja tuoreet terveiset seminaarireissusta Tallinnasta. Ehdittiin pois juuri myrskyn silmän alta, pika-aluksella olisi saanut etsiä oksupussia... Etsiessäni reissutyön lankaa, löysin monta uutta ufoa lankalaatikoista. Olin hillonut ufoja sinnekin taannoin muuton jaloista. Nyt tuli mieleen toteuttaa pari UWAan liian isoa työtä, joten lienee viisainta minunkin skipata UWA, ettei kerry lisää ufoja. Pitäisiköhän minun pysähtyä hetkeksi ajattelemaan, ettei hommat riistäydy lapasesta :d.

      Poista

Kirjoita kommenttisi: