Sivut

lauantai 29. syyskuuta 2018

Emännän korvalappuina

Surkea kuvaaja tuo emäntä, 101 kuvasta tuli vain muutama näyttökelpoinen. Sellasia punaruskea-valkoviivaisia oli sitäkin enemmän.

Päivystän katseella josko emännällä ois tarjolla jotain kivaa yhteistä tekemistä.
Simmut kiinni pitää nuuskutella kun tuulenpuuskat tuo kirsuun kaukaisia hajuja.
Kun emäntä saa jonkun seisomakuvan niin mulla kasvaa kaivoksen sulkulautanen päässä.
Nousenpa taas aidalle tarkkailemaan naapuriston tapahtumia.
Ihmiset sanoo että mulla on pitkä häntä, mut se vaan näyttää noitten karvojen kanssa.
Narupallossa täytyy olla piiitkä naru
Melkein joka päivä ollaan käyty jossain mulle uudessa paikassa päivälenkillä. Ollaan menty välillä autollakin kun muuten mulle olis emännnän mielestä tullu liian pitkä matka, vaikka kyllä mä jaksanut oisin.
Kylmästä sateesta mä en kamalasti takista huolimatta tykkää. Kotiin tultua oikein asettaudun suhkutusvalmiiksi kylppäriin massu- ja tassuhuuhteluun. Lämmin suihku tuntuu kivalta ja sit ku mut on kuivattu, saan riepottaa sitä kuivausliinaa täydessä laukassa ympäri kämppää.

Jälleen oon nukahtanut aamukampaamoon yhä emänhajuisen peiton päälle.
Muistipeli-pajatsoa ollaan pelattu joka päivä. Vaikein mulle on uusin versio, sellanen ässämutka, jossa pitää alkovista olkkarin ja ruokailutilan kautta kurvata makkariin tai päinvastoin. Siltikin vaikka yhdessä ollaan viety namipajatso paikoilleen.

Äänet taltioiva vakoojani on ollut melkein työtön kun emäntä on ollu poissa. Kun jään yksin, kuuluu namilaatikkojen repimistä kunnes saan ne pari raksua kaivettua jokaisesta pahvipakkauksesta esiin. Joskus jatkan pahvin repimistä tovin. Sit mä saatan kaluta puruluuta tai laitan heti nukkumaan, eikä sit kuulukaan mitään ennen kuin emäntä tulee kotiin.

Kuvan takki on melkein yhtä vanha kuin mummon takintakin takki.
Ensin se oli 25 v sitten Megin emännän fleeceliivi, sitten siitä tuli Fijtjen aikuistakki jota myös Kajal kasvuiässä käytti, ja nyt emäntä tilapäisremontoi siitä mulle vähiten lämpimän takin, joka kasvaa mun mukana. Jokohan mä oisin takin viimeinen etappi, kangas on kulahtanut aika ohueksi.

Korkea kaulus on kuvassa kaksinkerroin. Toi tuuli sai mun tukan näyttämään töyhtöhyypältä. Pysähdyin seuraamaan isovillakoira Uunon tuloa aamun pusikkopisilenkiltä.
Risumestarin hommilla on joskus haittansa kun tulee hiukan syötyä niitä emännän vahtimisesta huolimatta vaikkei pitäis. Yhtenä iltana ja alkuyönä mun massua pipusti ja tuli oksukin. Emäntä teki petin sänkynsä viereen lattialle kuten parina mun ekana yönä täällä. Pipustelin siinä emännän kainalossa, mut valtasin sen tyynyn ku se kävi vessassa. Loppuyön nukuin tyynyllä emännän pään ympärillä käpälät sen korvalappuina. Aamulla pipu oli jo poissa ja aamupäivällä nukuin unirästit pois.

Mulla on nyt 11 uutta hampia ja puuttuu vain yksi.

Heipat taas enskertaan!

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Paistovahti

Vietin keittiöpäivää emännän kanssa. Piti vahtia uunikananpojan paistumista, vaikka emännän ajatuksena oli touhuta keittiössä yksin kun mulla on aamupäivän nukkuaika. Ei mun nenu antanut nukkua kun kananpojan hajut alkoivat leijailla uunista. Kirsua alkoi vipattaa niin vimmatusti.

Nuuh, koulunamia mulle tulossa.
Oli nuuhkittava kaikki luukun reunatkin.
Päivystän jäähtymistä.
Odottavan aika on joko pitkää...
...tai liian pitkää.

Suursiivouspäivä pidettiin kans, autoin omasta mielestäni oikein kovasti. Imurille jaksoin räksöttää ja roikkua ahkerasti lattiarätissä kuten aina, mopata emäntä ei edes yrittänyt. Oon ollu jo 8 viikkoa sisäsiisti, joten emäntä tohti laittaa lisää isoja jämäköitä mattoja jotka pysyy paikallaan menemättä juostessani ruttuun eikä sen enää tarvi pitää mattoja lattiassa.
Testasin heti sadelenkin massu- ja tassuhuuhtelun jälkeen ja hyvin toimivat, yksikään ei liikkunut enkä missään astunut paljaalle lattialle. Kohta kuitenkin pomppaan ainakin omalle sohvalle makkarissa niin eipä alusta ainakaan ole liukas.
Mun enkka pisivälissä on muuten jo 9,5 tuntia, ei vaan pisittänyt viimeisellä iltapisillä ja nukuin aamuun asti.

Mun uusi narupallo, oon leikkinyt vanhan jumppanarupallon narun jo aika rikki.

Uudesta narupallosta tuli mieleen, että emäntä juksas. Kun mua on opetettu itse tarjoilemaan asioita, niin keksinpä tarjota iltapäivisin pihassa autoa lenkin sijaan.  Pikkupentuna iltapäiväautoilu oli usein tarkoittanut "mun omaa kauppaa". No, emäntä juksas ja veikin mut kävellen mun omaan kauppaan, kotimetsän poikki oikaistiin narupallo-ostoksille.
Muuten kiva reissu, mut kun tuulenpuuskat oli 20 metriä sekunnissa, niin kaikki syksyn lehdet lensi niin lujaa etten tahtonut saada niitä kiinni.

Arkitottelevaisuuskurssilla oli tällä kertaa mulle pelkkää kertausta, luoksetuloa, maahanmenoa, kosketusalustaa ja sen sellaista.
Maahanmeno me otettiin liikkeestä että saatiin jotain melkein uutta. Kosketusalustaan me vaihdettiin tassu nenun sijaan, mut mä hoksasin sen heti kun tiesin mitä paina tarkoittaa.
Mitkään houkuttimiksi tarkoitetut eivät minuun tänäkään iltana tehonneet, kyttäsin katseella vaan emäntää kysellen mitä tehdään.
Kaikkein paras oli silti mun sisäänmarssi, kouluttajakin mua kehaisi. Mentiin viimeisenä halliin ja heti siinä alussa iso sakpai haukkui ja hyppi vimmatusti. En välittänyt siitä ollenkaan vaan seurasin reippaasti emäntää hallin perälle meidän omalle paikalle.

Nyt meen koisimaan,
heipat taas!



keskiviikko 19. syyskuuta 2018

4 kuukautta

Nyt mun hampit on harvat ku 5 puuttuu edestä ja tänään vasta kolmas uusi puhkeaa, se kuulemma kuultaa jo läpi. Mut uusista tulee komeet.

Polkujuoksu on kans mun harrastus, mä sit niin tykkään juosta metsässä. Eikä haittaa vaikka olis millainen sade, asfaltilla sade ei oo niin kivaa. Vipellän melkoista vauhtia menemään kapoista polkua emännän edellä ja välillä kokeilen vieläkö se pysyy mun vauhdissa kun oikein kunnolla juoksuksi laitan. Juokseminen vaan on niin kivaa. Ketterästi kirmaan sellaisenkin rinnekohdan, missä vielä joku viikko sitten emännän piti nostaa mua pyllystä, että päästiin siitä kohdasta ylös.
Toki pysähdyn lukemaan uutiset ja jätän myös pari omaa ilmoitusta. Joskus on kiva vain katsella ja kuunnella, niin ja tietty syödä päivän mustikka-annos. Hiukan alkavat olla jo vetisen makuisia.
Joskus me piipahdetaan kesken kaiken toviksi kylän pääkadun vilinään tassuttelemaan. Siellä riittää matskua ohitusharjoituksiin.

Näissä kuvissa ollaan just tultu pois metsän siimeksestä:

Just ja just mahtuu vielä Tärppi-perhosen valjaat.
Miks sä jatkuvasti kuvaat.
Mentäis nyt jo eteenpäin.
Kotona vedän vielä puolesta tunnista tuntiin menemään täydellä vauhdilla lenkin jälkeen. Aamuisin syödään vasta kun olen tyhjännyt isommat höyryt energiasammiostani.

Ihan oikein arvasin, että emäntä tunkee joku aamu takin totuteltavaks. Se olikin heti seuraava aamu kun oli vain +2 astetta.
Tää on se Tärpin takki 90-luvulta, se vaan jää mulle just pieneks, vaikka oli suurin perhosten takeista ja Tärpillä oli pitkä runko.
Piti käydä ihan lyhtypylvääseen nostamassa jalkaa kun oli pomppa päällä!
Oon sit käyttänyt tätä kylmällä sateella sadetakkinakin, tää jaksaa pitää veden loitolla just mun lenkin ajan.
Se ostettu sadetakki on vielä vähän iso ja emäntä on vasta kutomassa sen alle alpakka-angora villatakkia.

Risumestarina en pysynyt kuvassa paikoillani.
Tässä on lisää liki samanlaisia kuvia metsälenkiltä. Emäntä sanoi, että nämä esittelevät enemmänkin maastoa jossa päivittäin kuljetaan kuin mua, mut täällä mä tykkään kulkea säällä kuin säällä. Sateen edellä on värit kovin latteat:

Haistan, hmm ... kissan joka asuu tässä lähellä!

Mikäs vasaran pauke tuolta kuuluu.

Näkisköhän kiveltä...
...sama kalke muttei näy kuin metsää.
Uutisten lukua polun varressa.
Uutisten luku jatkuu mustikan lehti päässä.
Matka jatkuu, taas kuuluu jotain luontoon kuulumatonta.
Jassoo, tuli kakihätä.
Tuumasta toimeen, jukerran ihan umpimetsään, tietenkin.
Kakista puheenolleen. Tällaista koirapojille kakia on vähän joka paikassa, mua ne ei kiinnosta.

On kuulemma yksi leveimmistä mitä emäntä on koskaan nähnyt.

Meidän piha on ihan täynnä tinttejä pari kertaa päivässä. Ne etsii mun karvoja pesänkohennusaineiks:
Uusiokäyttöön, ei jää mun karvoja ruohomattoon.

Emännän kotoillessa nokostelen usein "Taffel timessa", toisinaan vaan valun ulos.

Emännän poissaollessa tykkään nukkua tässä pedissä.

Koissukoulussa harjoiteltiin viime sunnuntaina uusina asioina miten lopettaa houkuttimen avulla aikaansaatu hihnassa vetäminen.
Harjoiteltiin myös houkutinmiinakentällä kuviossa hihna löysällä liikkumista.
Olin ihan täyden kympin poika, mut mä haistoin, että emännän taskussa on paaaljon uunikananpoikaa.
Tällä kerralla mua ei haukuttanutkaan yhtään, kouluttajakin sitä ihmetteli. Eikä koulu edes väsyttänyt, energiaa jäi yllin kyllin kotipihassa purettavaksi.

Korkeutta mulla oli synttäriaamuna 33 senttiä ja painoa 5,7 kiloo. Emännän kirjanpidon mukaan korkeutta on 1,5 cm enemmän kuin Fijtjellä ja painoa 300 grammaa vähemmän, mut Fijtje oli pidempirunkoinen. Kasvun se lopetti heti kun täytti 5 kk.
Kajal oli 2,5 senttiä korkeempi ja sen paino oli 2,1 kiloo enemmän. Se olis mahtunut ihan nippanappa medeihin agissa. Meg taas oli melkein yhtä korkee 4-kuisena kuin Kajal. Siitä tuli 41,5 senttinen tyttö.

Pystyhalipainia painittiin taas aamulenkillä mopsi Manun kanssa, voi että meillä oli kivaa! Tavattiin aamulenkillä yhteensä 10 koissukamua, mut enintään 4 samaan aikaan. Se on nyt uusi kamuenkka samalla lenkillä. Monien kanssa mentiin tovi samaa matkaa kun niitä tulee ja menee kadulta jos toiseltakin. Kaikilla on vähän omat lenkkinsä.
Aamuisin alkaa lähtiessä olla aika pimeetä puoli seiskan aikaan kun katuvalot sammuu jo ihan pimeellä, mut ne kyllä syttyy illalla valoisalla.
Hyvä että tänään jaksoin nousta aamulenkille tuohon aikaan. Olin herättynyt emännän viideltä viemään pisille ja sit mua vaan nukutti omalla, emännän sängynaluspedillä kun emäntä kellonsa pärinästä nousi ylös. Se kyllä sanoi, että saan nukkua aamulla jos haluan, ei sillä oo kiire lenkille jos mulla ei oo.

Heipat taasen, nyt mä "taffel-timetan" päivälenkkiin asti.


lauantai 15. syyskuuta 2018

Kehonhuoltojumppaa

Noista emännän kuvista ei kyllä ole taaskaan mitään kertomista. Esittelenpä sen vuoksi itse kehittelemäni kehonhuoltojumpan 16-viikkoiselle.
Tehokkain se on monta kertaa päivässä toistettuna. Näin minusta tulee notkea ja ketterä koirapoika. Emäntä kuvasi jumppani iltahämärässä.

Aloita selinmakuulla rauhallisin venytyksin, ota tukeva ote pallon narusta.

Vie etutassut ristiin rinnan päälle.


Venytä kaula pitkäksi.

Ojentele samalla takatassuja vuoronperään, kas näin.

Ojenna etutassut ja kieri puolelta toiselle.

Lisää vauhtia viskellen palloa puolelta toiselle.


Jatka pallonviskelyliikesarjaa täydellä volyymilla.

Kunnon vauhdilla jatkaen vippaile palloa edelleen puolelta toiselle.

Jatka vielä hidastaen samalla tahtia.
Tee samalla rentoutuen pieni loppuvenyttely - ja ai että teki hyvää.
Taas on vetreä olo jatkaa muihin puuhiin. Emäntä saa juosta metsäpolulla perässäni jo aika lujaa.
Silppu-uutisia viikon varrelta vielä lopuksi.

Trixie Strategie-Spiel, siis tämän näköinen on emännällä lainassa. Sivulla on viedeokin miten se toimii, jos joku ei ole nähnyt. Opin tekniikan ihan heti kun emäntä näytti ensin.
Me loikattiin suoraan niitten helpoimpien aloitusvaiheitten yli, mutta aluksi emäntä jätti pois sellaisen vihreän lerpan härpäkkeen siitä painallusosan ympäriltä, että mun oli helpompi löytää se painamiskohta.
Ekalla kerralla namipajatson ja tassupainikkeen etäisyys oli pari metriä, silloin mun piti vielä tarkasti miettien tehdä, osasin kuitenkin. Asia hautui yön ajan ja aamulla oli heti jo 9 metrin suora ja vauhtinikin "eteen" sen mukainen. Pidempää suoraa ei meille sisälle saa. Kohta se varmaan piilottaa pajatson toiseen huoneeseen.
Pajatso saisi kyllä antaa enemmän kuin yhden ruokaraksun, tyhmä emäntä ku sääti sen sellaiseks.

Yöpisillä käynnin olen lähes jo lopettanut. Osaan herättää emännän viemään ulos jos on tarvis. Etutassut vaan sängyn reunalle sen naaman kohdalle ja jos ei sillä herää niin pieni vinkaisu toimii aina. Monta yötä olen jo nukkunut aamuun asti pisikeikatta. Unia on keikan jälkeen jatkettu vaikka vain se viimeinen vartti, kunnes puhelinkello pärisee ylösnousun merkiksi. En kyllä ymmärrä mitä emäntä tuolla ajaa takaa ettei nousta ylös aiemmin, kysykää siltä. 

Kirjuri oli jo mainita etten ole enää harvahammaskaan kun ylös on kasvamassa kaksi komeaa etuhammasta, mutta mitä vielä, alhaalta lähti jo. Nyt ei sit uusilla hampeilla ole vastakappaleita, höh.

Aamulenkille emäntä laittoi mulle Tärppi-perhosen valjaat ennen kuin ne jäävät ihan kohta liian pieniksi. Sellaisiinkin olisi kuulemma hyvä tottua. Aluksi en tykännyt yhtään, mutta koirakamujen seurassa unohdin koko härpäkkeet. Liikuin oikein nätisti valjaissa vetämättä yhtään. Seuraavaksi se varmaan tunkee mulle aamulenkille takin totuteltavaks.

Ensi viikon puolivälissä täytän jo 4 kuukautta. Aika kuluu mun kanssa tosi nopeasti sanoi emäntä. Korkeutta on edelleen tullut sentti viikossa ja paino lisääntynyt varhaisemman 350 g / viikko sijaan nyt 200 grammaa kun mut on laitettu pienelle (-10%) dieetille. Ja mulla mitään läsää kyljissä oo. Emäntä punnaa kaikki gramman tarkkuudella, pah. Se yrittää tehdä tiedettä ja taidetta mun syömisistä, rasvaa saisi kuulemma olla vähän vähemmän hyvien protskujen vähenemättä ja kakin pitäis olla hiukan kovempaa. Siinäpähän miettii, vertailee ja laskee, mulle kyllä maittaa nykyinenkin ruoka.

Heipat taas!

tiistai 11. syyskuuta 2018

Jaa mikä piikki

Perjantaina käytiin eläinlääkärissä 16-viikkoisrokotuksilla. Lääkärillä oli niin hyvää keksiä etten edes huomannut rokotuspiikkiä, järsin vain sitä keksiä emännän kädestä vaikka lääkäri meni jo tietokoneelle. Sitten mua rapsututti niskasta, johon lääkäri sanoi että rabies-rokote kutittaa.
Ehdin tutkia ja haistella koko vastaanoton outoine hajuineen sillä aikaa kun mun passin leimat kuivuivat. Emäntä sanoi, että saadaan mulle vielä sadetakki kaupan päälle kun koko homma passeineen maksoi vain 68 €.

Käytiin sitten saman tien hakemassa mulle sellainen heijastava sadetakki johon emäntä lupasi tikuttaa ohuen angoraisen sisätakin räntäräpäskäkeleille. Vaatteista en ainakaan vielä oikein tykkää, pitää kuulemma sitäkin harjoitella, pah.

16-viikkoispäivänäni näin Raumalla taas mun emän ja se tunsi mut vielä 💗! Ja se tunsi mut jo monen sadan metrin päästä, vaikka ollaan vain kerran tavattu sen jälkeen kun muutin kasvattajalta. Emä on mun suuri idoli 💗! Olin taas onnesta ihan "soikeena". Melkein ekaksi pikakurkkasin oisko maitobaari vielä auki. Ei ollut enää, no viis siitä, oon jo aika iso poika.

Tässä on muutama mun ja mun emän kasvattajan ottama kuva:

Emän kanssa (kuva kasvattajan)
Oot mun idoli (kuva kasvattajan)
Mun ikioma emä (kuva kasvattajan)
Kolmas koissu on nuori Lina-kamu, sekin olis halunnut leikkiä mun kanssa (kuva mun kasvattajan).
Emän emäntäkin otti meistä hienoja kuvia, arpoa piti minkä laittaa tänne.

Emän emännän kuva meistä
Emän emäntä otti tämänkin kuvan. Eiks meissä olekin paljon samaa.

Olisin voinut perustaa pusu-kioskin, pusuteltavia riitti ihan koko päivälle.
Jegin pusu-kioski, tarjolla myös koko naaman pesuja.
Raumalla oli 25 ja risat astetta lämmintä vaikka syyskuu on jo pitkällä. Hiukan liian kuumaa oli. Käytiin välillä päikkäreillä varjossa kauempana:

Rauhoituin ensin purutikkua järsien
Yli 10 vuotta hillottu Fijtjen palkintopyyhe allani, siitä emäntä ehti nyppiä murkut äkkiä pois.
Kovasta kisametelistä ja koirapaljoudesta en ollut moksiskaan. Emäntä miettii mentäiskö ens viikonloppuna käymään Tampereella, sää ratkaissee.

Pääsin myös Chriskooismerlin blogiin  (linkin kisapostauksen kaksi viimeistä kuvaa). Hih, mun ja emännän karvoissa on värejä sävysävyyn. Siinä blogissa on hienoja kuvia, kaikkea kivaa ja huikeita näyttelytuloksia. Terkut vaan Merlinille, Nanolle ja Napille isäntäväkineen.

Päikkäreistä huolimatta mun paristot alkoivat päivän edetessä hiipua, mutta nukuin sitten rästit pois riemukkaasta päivästä onnellisena. Emäntä vielä supatteli (taas) mun korvaan kuinka hieno ja rakas koissu olen, pah, tiedän sen hokemattakin. Se aina uhohtaa että mulla on hyvä muisti.
 
Kiitti ihan tuhannesti kaikille entisille ja uusille ihmis- ja koirakamuille mukavasta päivästä Raumalla!

&&&

Seuraavana päivänä alkoi koissukoulussa arkitottelevaisuusjakso. Kerrattiin eskarissa opittuja oppimaan oppimisjuttuja. Harjoiteltiin myös ihmisestä luopumista, mutta minä viis veisasin siitä ympärillä kieppuneesta kivasta kouluttajasta. Emäntä oli paljon kiinnostavampi, varsinkin kun tiesin, että sillä on selän takana kädessä uunikananpoikaa.
Jotain uuttakin tehtiin, mutta ne oli mulle ihan helppoja juttuja, vaikeinta oli olla rynnimättä nelivedolla halliin sisään ja rauhoittua heti aluksi. Energia vaan pursuaa yli ja mua haukutti niin kovasti. Tehtävät tein kyllä hienosti kaikki.

Mun eka kova ukkonilma tuli kun oltiin päästy koissukoulusta kotiin. Emäntä halusikin, että se tapahtuu kun ollaan kotona eikä kisapaikalla tai koissukoulussa. Välähteli ja jytisi muutaman sadan metrin säteellä tosi monta kertaa, jotain pahojakin se oli tehnyt tässä lähistöllä.
Satoikin niin kamalasti peltikattoon ettei emännän supattelustakaan saanut tolkkua. Mua kyllä pelotti aluksi aika paljon, mutta päätin piiloon säntäämisen sijaan olla emännän sykyssä, siinä oli ihan turvallista. Pian uskalsin rauhallisena levätä "taffel timessani" kun emäntä istui tuolillaan siinä lähellä syömässä iltapalaansa.

Harvahammas minusta tuli seuraavan yön aikana. Emäntä antoi aamulla raksun suuhuni, mutta se tipahti lattialle kun edestä ylhäältä puuttui kaksi vastakappaletta alahampeille.

Mä meen taas, heipat!