Sivut

lauantai 2. helmikuuta 2019

Laiska kirjuri

Heippa, toi mun kirjuri on ollu laiskimus, sen piti kirjailla jo pari viikkoa sitten kun täytin 8 kk.

Tuorein kuva, kaikista on tullut tietenkin sinisiä:
Terkut lumitöistä, pallo haudattu kinokseen.
Meidän kotimetsäkin oli vähän aikaa ihan kelvoton käyttää kun Aapeli -myrsky kaatoi isoja kuusia polkujen varsilta ja niitä roikkui myös kaatumaisillaan toisia puita vasten. Mut nyt ne vaaralliset on jo korjattu pois ja muutkin pätkitty. Loikkaan muuten hienosti runkojen yli.

Aksahallillakin on käyty viimeks varmaan yli kolme viikkoo sitten. Eikä silloinkaan tehty ku yks pikku pätkä. Mun ei vissiin kannattais mennä niin hienosti ja vauhdilla ettei sitten tehdäkään enempää. No, leikittiin ja juostiin me sitten vielä. Mä vaan hyörin hallilla emännän ympärillä lähtemättä omille teilleni, mun pitää kytätä joko ja mitä tehdään.
Emäntä yrittää vieläkin kierrättää mua ensin hihnassa hallin ympäri haistelemassa. Viimeks mä oikaisin jo ekan kiekan puolivälistä takaisin lähtöpisteeseen repulle, että ota vaan se lelu esiin, kyllä nää hajut on jo haisteltu.

Tammikuun puoliväliin asti olis ollu aksakelejäkin, meidän halli kun on kylmä, mut mä olin pipuinen.
Emäntä tiesi heti aamulla jo siitä, etten mennytkään selälläni leikkimään joku lelu etutassujen välissä, että nyt ei kaikki oo kunnossa. Sit mua alko oksuttaa ja masu meni ihan kurakakille. 
Tässä ollaan yhtenä lauantaipäivänä päivystyksessä Tampereella, odotellaan nesteytystä:

Kaikki tuli oksuna vedestä lähtien ja vesikurakakia lensi tunnin välein yötä päivää. Emäntä vei mut aina takapihalle ettei mun tarvinnut tehdä sitä sisälle. Pyllyn pesu sen jälkeen tuntu ihan hyvältä. Kuvasta näkee että olin ihan uupelossa, en mä eläinlääkärissä muuten makoile.
Nesteytyksessä mä ihan kiltisti seurailin hoitajien puuhia. Siellä oli monta koissua mut en mä niistä piitannut. Ne hoitajat sano, että mä en oo ollenkaan tyypillinen koikkeri, mä vaan olisin pusinu niitten naamaa ja halinu ku ne otti verikokeita ja pisti tippaa. Emännän ne laitto lampsimaan kaupungille.
Saatiin sieltä Tampereelta monenlaisia lääkkeitä, varmaan ihan oikean suuntaisia, mut ei niistä mitään apua ollu, kipulääke helppas hiukan ja pahoinvoitinlääke esti oksuttamasta.

Käskivät tulla takaisin jos ei vuorokaudessa ala helpottaa. Mentiin me takaisin, mut maanantaiaamuna Raumalle. Silloin en enää suostunut syömään enkä juomaan. Emäntä truuttas ruiskulla vettä mun suuhun.
39 labratulosta ja röntgenkuvakaan ei selvittäneet mikä mua lopulta vaivas. Taas oli kuulemma sama vika ku syksylläkin, eli ettei mitään vikaa löydy. Mut sain Annalta niin tehokkaan ab-kuurin, että kun sen illan jälkeen seuraava kaki tuli puolentoista päivän päästä, niin se oli ihan kiinteä. Ja höh, emäntä hihkui riemusta mun kakille niinku se olis ollu maailman suurin ihme. Ja kivutkin oli tipo tiessään.Mikä lie pöpö riivannut.

Tässä oon jo hyvää vauhtia toipumassa, väsytti vaan kovasti ku en ollu saanu nukuttua. Lelu kelpas hyvin tyynyks. Nukkamatot emäntä oli kärrännyt pois ihan vaan varun vuoks.

Nyt me ollaan päästy jo normaaliin päiväjärjestykseen ja oon saanu tipahtaneen painonkin melkein takas.
Tarkka ikä on tänään 37 viikkoo ja oon edelleen 39 senttiä korkee, mut painoa on vaan 6,7 kiloo. Ihan hiukan liikaa tuntuu kuulemma kylkiluut ja selkäranka, että anna vaan emäntä enemmän ruokaa, mulle maistuis kyllä yli annoksen.
Normipituisille lenkeillekin on jo päästy kunhan vaan ei oo tassujennostelupakkaset. Onneks niitä on ollu aika vähän. Sillon me tehdään monta pikalenkkiä ja sisällä järkätään enemmän puuhaa ajankuluks. Mä oon tosi hyvä pallonheittäjä, osaan viskata sen ihan emännän eteen. Mun emäkin on kuulemma hyvä pallonheittäjä.

Mut vaikka ois parempikin keli, niin kovin vähän näkyy aamuisin koissuja liikkeellä. Menee monta aamua, ettei tunnissa ehditä nähdä ainuttakaan koissua edes kauempana. Ne varmaan lenkkeilee talvisin kunnolla vasta illalla ku me tehdään pitkät aamulla ekaks ja sit uudestaan iltapäivällä.

Oon kuulemma mestari levittään kaikki lelut ympäri huushollia.
Puruluista tykkään ja oon niittenkin kans ihan mestari.
En mä niitä juuri syö, mutta mässytän niin kauan, että saan avattua ne siisteiks levyiks. Joskus se vie puolitoistakin tuntia jos on oikein iso rulla. Siellä kun on sisimmäisenä sellasta syheröö.

Takkiremontti välisovitusvaiheessa. Fijtjen takki sai uutta muotoa.
Ulkona takki ei mua haittaa, mut sisällä pitää seistä jäykin jaloin.
Tästä tuli emännän mielestä lopulta ihan hyvä, se koversi häntäkolon ja lopputulos suojaa hyvin myös lonkat ja reidet. En tykännyt yhtään kun se alunperin peitti myös häntää. Heijastimet meni rempassa melkein piiloon, mut niitä saa uusia.
Taas yks sininen talvikuva lisää. Emäntä on jättänyt mulle lumikekoja pihaan, ne muodostaa labyrintin, jossa on kiva spurttailla ja kekoihin voi piilottaa leluja. Kun vauhti oikein kiihtyy niin pitää loikata koko kasan yli.
Ei emännän kuvien otosta tuu mitään senkään vuoks ku mä haluun aina pusutteleen.
Pallon piilotus kekoon on menossa. Löydän sitten lelut ite paremmin ku emäntä, mä kun haistan missä ne on piilossa.
Nyt mä antaisin emännän jo puikottaakin rauhassa, käyn vaan haistamassa mitä on tekeillä, mut silti se edelleen neuloo vaan ku mä nukun. Enkä mä hirveen paljon päivisin nuku, aamupäivän lopuks otan melkein parin tunnin tirsat ja iltapäivän lopuks tunnin verran, joskus myös alkuillasta ihan pikanokoset.
Jos emäntä touhuaa jotain ku mä haluun nukkua, niin mä meen makkariin koisimaan, siellä saa olla rauhassa. Lepäillä mä ehdin tosi harvoin kun mulla on niin paljon touhuttavaa.

Mä meen taas, heipat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi: