Sivut

lauantai 23. helmikuuta 2013

UWA #11, kuvioreunuksinen villatakki

Toiseksi viimeinen UWA-työ valmistui tänään suunnitellussa aikataulussa.

UWA #11, kuvioreunuksinen villatakki
 
Aloitettu 15.2.2013
Valmis: 23.2.2013
Paino: 560 g
Lanka: Debbie Bliss Donegal Luxury Tweed Aran
Puikot: 5 mm
Koko: XXS - XS (mallin pienintä kokoa pienennetty)
Malli: kirjasta Luonnonkauniit neuleet, kuvioreunuksinen villatakki

Nämäkin kuvat pitäisi ottaa uusiksi :( kirkkaamman päivän tullen, koska väri ei toistu oikein pilvisynkkänä talvipäivänä.

Mallista on kirjan kuva edellisessä postauksessa. Nappeja laitoin enemmän kuin niitä mallissa on. Voihan tätä pitää halutessaan auki ja vaikka kiinnittää ylhäältä jollain huivineulalla.

Takki ylläni epäterävässä salamattomassa kuvassa:



Kuvion deltalji, napeissa on kohokuviona kukka ja langan värikin on kutakuinkin oikea.
Sama kuvio kiertää helmassa, hihoissa ja kauluksessa.




Ulkona reippaassa tuulessa pyörimässä, kaulus näkyy tässä hiukan paremmin, vaikka väri onkin aivan liian tumma ja ruskeaan kallistuva:


Tulihan siitä ihan jees, rento arkitakki, kun vain saisi kelvollisen kuvan aikaan.
Lankaa jäi 140 g, joten tungen mietintämyssyn päähän mitä takin kanssakin yhteensopivaa siitä tekisin UWAn jälkeen.

Lankavaraston supisteluni
on sujunut tänä vuonna toistaiseksi hyvin. Neulotuksi on päätynyt 3700 grammaa ilman yhtään plussia :o).

Yksi UWA-työ on jäljellä ja aikaa sen tekemiseen yli 2 kuukautta.
Olen kahden vaiheilla teenkö mekoksikin käyvän tunikan Drops Alpacasta yhdistettynä Austemann kid Silkiin vaiko alkuperäisen mietintäni mukaan puseron osin erikoisin palmikoin Artesano sw merinosta.
Artesanot hain jo toissailtana esiin. En harkitsisi muuttaa alkuperäistä suunnitelmaani, mutta tuli järjestettäväksi neulomisenkin ohessa kuolinpesän asiat, joten pitäisi olla keskittymistä vaatimaton kuvio.

Blogini päivitys harvenee lähiviikkojen aikana, mutta palaan takaisin kevään edetessä pidemmälle vähintään nykyisellä aktiivisuudella ja kenties itseäni enemmän haastavin neuletöin. Useita töitä on listallani odottamassa UWAn jälkeen, kunhan vain saan taas aikaa. Lueskelen kyllä ahkerasti blogejanne :)


13 kommenttia:

  1. Huokaisen kateudesta täällä toisessa päässä. Voi kunpa minäkin saisin jotain aikaiseksi....
    Tavataan taas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Toisinaan syntyy itse kullakin tuotosta hiukan enemmän toisinaan vähemmän. Minulla alkaa vähemmän kausi jatkuen toukokuulle asti.
      Tavataan taas :)

      Poista
  2. Kivan näköinen takki. Hurja määrä sinulla jo miinuksia, minulla niitä on kertynyt hädin tuskin kiloa ja plussiakin on jo vähän tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lankakeiju!
      Olen itsekin alkuvuoden miinuksiini tyytyväinen, mutta varastoni kasvoikin viime vuonna miltei 30 lankakilolla :D.
      Varastolangoista neulomisessa on minulla se ongelma, että etsii sitten langoille malleja tai malleille lankoja, niin eivät ne tahdo toisiaan kohdata.

      Poista
  3. Takista tuli kaunis ja varmasti lämmin!
    Tapaamisiin taas, voimia sinulle kevään koitoksiin. Onneksi sinulle on tarjolla tassuterapiaa, se on todistetusti paras lääke mihin vain.
    Kevättä odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tjorven!

      Tassuterapia on mahtava lääke, jota aion nauttia jopa lievin yliannoksin kevään mittaan.

      En viitsinyt kirjoittaa varsinaiseen blogitekstiin, että äitini kuoli perjantaina ja minulla on yksin kaiken järjestäminen aasta ööhön.
      Tikutustakaan en jätä, mutta valmista syntyy varsin vähän lähiviikkoina.

      Poista
  4. Miten ihmeessä sinä saat noin ison työn tehtyä noin nopeasti?! Olen ihan äimänä. Ja takista tuo todella kaunis. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis neuletakki! Mielettömän nopea olet tikuttamaan :o

    VastaaPoista
  6. Huh, huh, kun kilkuttelit nopsaan kauniin neuletakin, ei voi kuin ihastella nopeuttasi ja taitoasi:)Aurinkoista viikkoa sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
  7. Voi miten kaunis neuletakki. Minä se ihastelen aina sinun neulomisvauhtiasi. Voimia sinulle.

    VastaaPoista
  8. Kiitos teille Krista, Muru, Näpertelijä ja Milli kommenteistanne :).

    Kaksi viikkoa on kulunut silmukoitta ja kokonaan poissa käsityömaailmasta. Viimeisen, pääsiäiseen mennessä valmistuvaksi tarkoitetun UWA-työni aloitin pari viikkoa sitten. Se on odottanut lepotilassa yli hautajaisten ja monen muunkin äitini kuolemaan liittyvän asian hoitamisen yli. Jatkan vielä hetken toisaalla, mutta palaan rakkaan harrastukseni pariin niin pian kuin mahdollista.

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa lukijaksi :)

      Takki tuntuu käytössä mukavan rennolta.
      Se on alkanut vasta nyt "kolahtaa" minulle :D.

      Poista

Kirjoita kommenttisi: