Sivut

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Loimen rötjäke


Vuosikertalanka 2009, Novita Cannes pääsi viimein puikoille. Nähtäväksi jää miten loimi ”venyy ja paukkuu” käytössä.
Kaikki oikeat silmukat oli tarkoitus neuloa takareunoistaan, mutta palmikoita ilman apupuikkoa kääntäessä lanka säiki liian helposti ja muuttui samantien suhruiseksi tuhruksi siitä kohdasta.
Solmuja kerissä riitti vaikka muille jakaa.

Loimen rötjäke
 
Aloitettu 13.4.2013
Valmis: 19.4.2013
Paino: 530 g
Lanka: Novita Cannes (34% bambu, 34% puuvilla, 32% viskoosi)
Puikot: Addin bambut  4,5 mm
Koko: oma mitoitus, suunnilleen XS
Malli: oma viritelmä Sabrinan (4/2013) saman tyyppisestä mallista. Kaula-aukon oletan venyvän jonkin verran ja sitten se on loimeen ajattelemani kokoinen.
Tämä ei tarvitse välttämättä alleen puseroa tai toppia, sillä rinnuksen kohdalla on tiivis neulos.



Piti käydä aamun pakkasessa ja virinneen tuulen kielessä kuvaamassa, sillä päivemmällä piha muistuttaa järveä vielä muutaman päivän. 
Viikossa lähti 50 sentin hanget pääosin. Vieläkin on vilu luissa ja ytimissä, vaikka montaa kuvaa en napannut ja nekin pääosin epäteräviä - kuinkas muuten :D.

Kuviointi näkyy tässä kuvassa paremmin:


Kuvittelin pääseväni tästä langasta kokonaan eroon, vaan eipä onnistunut, mitähän ihmettä siitä lopusta tekisi :o).

Varaston lihotusta ja vähän supistustakin

Aloitanpa supistuksesta. Varaston siivouksissa kerättyjä sekalaisia jämälankoja heitin pois 350 grammaa, mukana myös kaikenlaiset kokeilupalat tästä Cannesista. Aiemmin tänä vuonna heitin roskiin vielä enemmän, mutta en huomannut edes punnita niitä siivousvimmassani.

Löysin etsimääni Artesanon Sw Merinoa, väri Teal, jotta saan 1.4. valmistuneeseen epäsymmetrisesti palmikoituun aran-tyyppiseen puserooni ne kaipaamani pitkät kämmekkäät.
Löydön tein Garnstuganista ja vieläpä vanhaan, liki euron halvempaan kerähintaan. Tavoilleni uskollisena ostin kaikki 650 grammaa .D.

Mukaan tarttui pitkästä, pitkästä aikaa Noroa, Taiyo Sock. Siihen pitäisi etsiä joku pitsimalli sukkiin.
Tuliaissukat pitäisi myös neuloa koiranhoitajalle ja niihin piti hankkia yksiväristä Austermann Stepiä, kun saajan ja ohuiden yksiväristen varastolankojeni värimaailmat eivät oikein kohtaa.  
Laitan kuvan ostoksistani tähän kunhan iteljooni ne polkaisee alkuviikosta perille.

Kävin myös paikallisessa uudehkossa lankamyyntipisteessä. Tarjolla on teeteen valikoiman lankoja ja sekalaisia pieniä eriä muitakin lankoja. Austermann Stepiä tiesin siellä olevan ja olihan sitä, yhtä tarkoitukseeni sopimatonta kirjavaa väriä 2 kerää. En kehdannut tällä kerralla tulla tyhjin käsin pois, joten mukaani lähti 3 kerää teetee Pallasta.

Lankavuorivuoteni on nyt 4540 g miinuksella, ostosten vuoksi ei mennyt viiden miinustetun kilon raja rikki.

Hiilikuitupuikkoja otin samalla lisää, toiset 2,25 milliset ja kahdet 2,75 milliset sekä muita sekalaisia tarvikkeita. Neulon mielelläni molemmat sukat yhtaikaa, mutta tavallisin sukkapuikoin.

Jään odottelemaan tuliaissukkien lankojani ja pitsisukkamallien etsinnän lomassa tikuttelen alpakkapeittoni tylsiä paloja.

Haravoimaan pääsee ehkä viikon kuluttua tai viimeistään vappuna. 
Odotan jo kovasti, että saan ulkoistaa neulomoni kesäksi pihaan, johan tässä on sisällä istuttu tikuttamassa syyskuun lopulta asti.

Aurinkoista viikonloppua :)

Ps. Tämä ei kyllä peitolta näytä :D:
Värit menevät miten sattuu, mutta menkööt, omaan jalkaanipahan tulevat.
Kaksi sukkaa kerralla minun tapaani...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi: