Sivut

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Meni mustikaksi

Edellinen postaukseni toivotteli juhannusta, mutta juhannukseen on melkein vuosi aikaa, joten vaihdetaanpa aihetta ;).

Kiva, että täältä on löytynyt inspiraatioita suursiivoukseen :d. Pitääpä olla tarkkana, että Ladybugin tavaroita hamstraava JOKU ei tule käymään meillä, siitä seuraisi nyt katastrofi... Siivousinspiraationikin tuntuu olleen lainassa yhdessä jos toisessakin paikassa, mutta onhan se välillä joutanut kyläilemään. Tärkeintä että palaa välillä tännekin.

Suursiivoukseni ja ylimääräisen tavaran hävitykseni meni ensin mustikaksi ja vaihtui jo vadelmaksi.
Hamsterina olen kerännyt hyvät talvivarastot jo molemmista. Vattujen poiminta jatkuu tänään, apajalleni lienee kypsynyt lisää marjoja.

Eipä ole ennen tarvinnut keskeneräisiä kuvata valmistuneiden puutteessa.
Ennen juhannusta tuikkasin puikoille tämän puseron Vuorelman Vedosta. Neulottuna on nyt 300 g, mutta valmistumisesta ei ole tietoakaan:

Kuvio on siitä mukava neulottava, että se ei vaadi paljon keskittymistä, mutta ei ole yksitoikkoinenkaan tehtävä.
Tein pyörönä kainaloihin asti, takakappale alkaa olla niskassa. Sovitin ja yritin kuvatakin peilin kautta, mutta kuvista tuli ihan kelvottomia, kun en viitsinyt mennä ulos kuvaamaan.
Odotan tästä tulevan ihan käyttökelpoisen kylmän vuodenajan neuleen.
Kuvio tulee jäämään sopivan vähäiselle avaamiselle, jotta ei tule liian iso.

Suursiivousrintamalla
saa tänään puhdistuskäsittelyvuoron kaikki pokaalit, joista edellisessä postauksessani näkyy osa. Eilen sain viimeiset varastoidut verhot ja koirapojan tuolien peitteet pestyiksi. Olen kyllä saanut tuta neuloneeni pari edellistä kesää KyJyjä laajemman suursiivouksen sijasta.
Ylimääräinen tavara alkaa olla hävitettynä. Pientä sälää on "tuhannen tavaran toosissa" vielä läpikäymättä.
Hyvin on mennyt kirppishintaan kaupaksi ylimääräiset koirien häkit ja boxit jne. turhaan tilaa nurkistani viemästä. UFFin laatikkoon olen roudannut aika paljon vaatetta. Kaikki ylimääräinen on vaan tullut hillottua varastoihin, vaikka käyttöä ei ole ollut tiedossakaan.
Nyt on otettava uusi asenne tavaran hankintaan, eli esitettävä itselleen ennen ostamista kaksi kysymystä - tarvitsenko todella tätä ja onko tälle ihan oikeasti käyttöä. Vain ehdottoman myönteisen vastauksen saavalla tavaralla on lupa päätyä ostoksiini.

Lankavarasto ei ole lihonut kesän aikana :o. Edelleen olen kolmisen kiloa miinuksella tämän vuoden saldossa. Hyvin olen saanut ohitettua kesäalet, enkä ole vielä edes tutustunut Novitankaan syysuutuuksiin. Hyvä näin, onhan hamsterilla noita lankoja...

Blogejanne olen sentään seurannut, ellen muulloin niin syödessäni. Siksi ei juuri ole kommentteja syntynyt. Mutta palaan kyllä aktiivisemmin kunhan syksy koittaa. Langat kutsuvat kovasti niitä työstämään, mutta nyt on oltava tiukkana ja tehtävä loppuun moni muu keskeneräinen projekti.
Oli oikea ratkaisu jäädä pois KyJy-tempauksesta ja tyytyä seuraamaan sitä tänä vuonna blogeista.
 
Loman alkamisesta ei ole tietoakaan, yhteen pidempiaikaiseen sairaustapaukseen liittyen sijaisuusjärjestelyt kiertävät ja minä olen edelleen tiiviisti työnlaidassa. Ehkä syyskuun lopulla on parin viikon breikki töistä.

Tuoreet terveiset vatukosta
Ei apajani mikään kultakaivos ole, pari litraa uutta kypsyy 2-3 päivän välein, tässä perjantai-illan ja sunnuntain välillä kypsyneet:

Matkaa on vain parisataa metriä, joten haen pois sitä mukaa kun kypsyy. Kuivuus hiukan pienentää marjaa normaalista, mutta eipä ole alaoksien marjoissa homehtumisen merkkejäkään.
Voi vitsit, että nokkoset ja horsmat viihtyvät yhdessä. Parimetristä nokkosta riittää syleiltäväksi ja ampparit ahertavat maitohorsman kukissa niin, että surina jää soimaan korvamatona päähän.

Lopuksi vielä yksi kuva suursiivouksestani. Ette ehkä ihan ensimmäiseksi arvaa mitä tein näille luonnonvärisestä kalalangasta virkatuille sivuverhoille ja kapalle... juu, en päällystänyt koiran sohvaa, en, vaikka ne siinä kuvasinkin ;).




Toivottavasti saan elokuussa edes yhden postauksen aikaan, seuraamissani blogeissa vierailen kuitenkin.

Oikein mukavaa kesänjatkoa kaikille!


6 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis pusero tulossa.
    Tuo siivous intosi ja touhukkuutesi on ihailtavaa. Minun on puoli pakotettava itseni siivoilemaan. Huh huh tulee kiireinen viikko. Ja Jos se JOKU riivaa vielä niin ei hyvä hyyrää.
    Ihania vattuja, minä laiskana keräilen puutarhavattujani ihan omalta pihalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon tosiaan, että puserosta tulisi sellainen kuin kuvittelen :d.

      Hih, taitaa olla kyseessä jo siivoussisu innon sijasta. Olen projektissani kuitenkin niin pitkällä, että en halua enää keskenkään jättää. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin tehden tulosta vain syntyy kovin hitaasti.

      Toivottavasti selviät stressittä kiireisestä viikostasi, ja ilman että se JOKU tai mikään muukaan "sivutuuli" tuo vastoinkäymisiä matkaan mukaan!

      Poista
  2. Wau, mikä paita tulossa! Mulla on vähän samanlaista ilmaa täällä tuon ylimääräisen tavaran suhteen. En ole mikään varsinainen hamsteri muuten kuin langat suhteen, en siis hirveästi hilloa kaapeissa tavaraa, jota en oikeasti koskaan käytä. Jotain pientä kuitenkin vuosien saatossa nurkkiin kertyy, jos ei muuten niin lahjaksi saatuja tavaroita, jotka eivät ole meillä käyttöön päätyneet. Minä käytin lomapätkäni ekan viikon siivoskeluun ja kirpparillakin käytiin äidin kanssa, huonolla menestyksellä. Mutta vein sitten kirpparilastin SPR:n konttiin ja kävin sitten vielä kaikki vaatekaapit läpi ja pari kassillista sain aikaiseksi vielä viemistä Konttiin. Vielä kun saisi tuon lankavarastonsa joskus neulottua pois... Tsemppiä sinulle puurtamiseen, toivottavasti saat sitten syksyllä kunnon loman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paidan neulominen kutkuttaa taas niin, että taidan suoda itselleni parituntisen näin hellepäivän kunniaksi ja tikuttaa paitaa ulkona varjossa, koirapojan ottaessa aurinkoa :o.

      Voi kunpa minäkin pääsisin tuohon tilanteeseen kuin sinä, että vain pari kassillista vuodessa kertyisi kierrätettävää! Ainakin yritys on nyt hyvä kymmenen :d.
      Kiitos tsempityksestä, sitä tarvitaan nyt. Taannoin tuli muuton jälkeen "puun takaa" puoleksi vuodeksi venähtänyt remonttievakko ja sen paluumuutossa iski totaalinen muuttoväsymys muiden kiireiden keskellä.
      Maaliskuussa tyhjensin pikavauhdilla äidin asunnon kahdelle eri paikkakunnalle tavarat ripotellen. Nyt saatan kaiken kuntoon äidin jäämistöt mukaan lukien, siksi tätä puurtamista riittää poikkeuksellisen paljon. Tämä projekti on nyt vain sinniteltävä loppuun asti käsitöidenkin kustannuksella. Syksyn lomaa odotellessa...

      Poista
    2. Upea paita tulossa! Palmikot ovat vain niin kauniita, ja ennen kaikkea mukavia tehdä.

      Meidän siivousinto on siirtynyt ulos, puita on kaatunut tontilta aika läjä, ja pari viittä vaille valmista kohtaa on saatettu loppuun. Sisällä odottaa vielä melkoinen urakka, ja poika haaveilee muuttavansa alakertaan. Joskus on vain pakko raivata vähän ronskimmin, että taas mahtuu elämään!

      Poista
    3. Jotain telepatiaa oli liikkeellä, ajattelin paitaa ulkona puolenpäivän jälkeen tovin tikutellessani, että mitäköhän sinulle kuuluu :).

      Tunnustaudun palmikkofaniksi, ne vain tunkevat puikoilleni yhä uudelleen ja uudelleen. Palmikkoneuleet päätyvät minulla myös käyttöön.

      Vai ulkoistettiin teillä siivousinto :), savottaa tuntuukin riittävän kerrakseen.
      Tikutukseni ohella kirjoitin listaa raivaustyöstäni, sitten lipsahti sivuraiteille taas kerran - nurmikon parturoinnin jälkeen kävin poimimassa vadelmia, peruspesin auton ja aamulla aloitan vahauksen. Illalla huomasin etsiväni matalia kivikkokasveja joita voisi syksyllä istuttaa. Ei työlistani tällä tavoin supistu :d.

      Poista

Kirjoita kommenttisi: