Sivut

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Tunnelmallista Joulunaikaa


Jouluorvokki

Sitkeä pieni sittiäinen nosti taas päätään lumipeitteen lähdettyä,
kuvattu 22.12. kaatosateessa.
Kasvuvyöhykkeenä tämä alue on kolmosen ja nelosen rajalla.
Omituisen joulukortin myötä toivotan kaikille lukijoille Rentouttavaa ja Tunnelmallista Joulunaikaa :).


Koirapojan tuplajoulu, osa 1

Tyhjensin matkalaukkua seminaarista palattuani, enkä lainkaan muistanut, mitä ajoittain vinkunut kapsäkkini sisälsi. No pitihän toinen leluista antaa kun jätkä ne bongasi. Uskoon on poika silti istua jäpittänyt lipaston edessä tietäen, että laatikossa on uusi lelu odottamassa. Annoin sen leikin, jonka oletin olevan vähemmän mieluinen. Aattona on sitten osa 2 ;).


Vieraisilla
Kurre haluaa osansa lintulaudan antimista, kuva tosin on varhaisemmalta syksyltä, nyt ei valo riittäisi edes tällaiseen otokseen.


Kreivin aikaan
Sääennusteesta luntanneena sain tänään kreivin aikaan matot ja muut tuuletettavat terassilta sisään. Hyvä oli ajoitus - kun päästiin jätkän kanssa päivälenkiltä kotiin niin saman tien sadekuuro kohautti peltikattoa.
On ollut joutilasta aikaa siivoilla kun peukku ei ole tykännyt neulomisesta.
Esivalmistelin tänään myös joulun ruokia, jotta voin käyttää työpäivän jälkeen aatonaattoillan hurjasti huhtomatta. Uunitan jouluntuoksuiset sapuskat vasta aattona, jotta saan tuoksut oikeana päivänä tupaan.

Ufo-töitä on aika kaivaa esiin joulunpyhinä niiden hävitystempausta varten ja samalla yrittää orientoitua ufo-projekteihin. UWA saa nyt jäädä, ettei mene hölmöläisen peiton jatkamiseksi, toisesta päästä ufot supistuisivat ja toisesta lisääntyisivät. Ompeluprojektikin pitäisi toteuttaa, kunhan nyt muistaisin mikä on se uusi paikka, jonne kankaan muuton jälkeen tuikkasin...

Rentouttavaa ja Tunnelmallista Joulunaikaa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Onpas symppis orvokki :) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokki kukoistaa nyt entistä ehompana, ei ole ihan joka jouluinen ilmestys :).
      Hyvää joulun aikaa sinulle notto ja myötätuulta vuodelle 2014!

      Poista

Kirjoita kommenttisi: