maanantai 7. heinäkuuta 2014

Voihan KyJy sentään

Voi pitsin himpulat että on riittänyt vauhtia joka rintamalla. Silti lienen kunnostautunut lähinnä langankotiutussektorilla.
Kun KyJy-tempauksen töitä suunnittelee ja lähipiirin toiveita kyselee, niin idean/mallin löydyttyä ei löydykään sopivan vahvuista ja/tai väristä lankaa varastosta ja kylkiäisinä tahtoo takertua mukaan jotain muutakin. Niin se vaan menee.
Tässä on kilometripostaus kun edellisestä on ehtinyt kulua aikaa turhan kauan. Paljon lukematonta odottaa vielä blogeissannekin.

Kesäyöstä jouluyöhön tempaus (KyJy)

Lähdin vuoden tauon jälkeen mukaan proggikseen. Kuvittelin saavani projektissa enemmän aikaan kuin ilman sitä.

To do -listani KyJyyn on toooosi pitkä ja poimin siitä aloitusajan puitteissa töitä puikoille, koukku ei taida nyt päästä esiintymään.
Aloitukset olen kuvannut 5 kerroksen kohdalla, mutta teen niistä vaikka kollaasin kun kaikki aloitukset on tehty.

KyJy #1

From March to May , by Meiju K-P (linkissä malli paremmin esiteltynä)
Lanitium ex Machina Silky BFL Sock (55/45 sw bfl/silk, 100g/400m)
Väri Sterling (hopean harmaa)
puikot 4,0 mm
Lankaa kului tasan 100 g vyyhti
20.6.- 1.7.
Aivan ihana lanka neuloa ja malli on sekä helppo että nopea työstää.

Pingotin neljä huivia perättäisinä iltoina, neulottuna tämäkin oli jo juhannuspäivän iltana. Pari huivia lähti eteenpäin 6.7., siksi oli pingottamossa vipinää ja ruokapöytäkin tarvittiin käyttöön.
Pingotusraudat on ihan huiput ja voimakkaasti kaarevat kaipaavat enemmän T-neulojakin, joten lisäpakkaus oli paikallaan.

Sterlingin hopeista hohtoa en valitettavasti saanut pikakuvauksissa ikuistettua.







KyJy #2

Railings, by Janina Kallio (linkissä malli paremmin esiteltynä)
Fyberspates Vivacious 4ply (100% superwash merino, 100g/365m)
Väri Deep Forest (sama kuin linkin mallissa)
puikot 3,5 mm
Lankaa kului 95 g
21.6.- 2.7.
Ihana lanka neuloa tämäkin. Malli on helppo ja rytmikäs neulottava.
Pari vyyhtiä on jäljellä ja mielessä pyörii toppi, johon voisi kiinnittää huivin paikoilleen. Tämä jäänee itselleni.

(Kuvia osin uusittu 13.7.)









KyJy #3

Hieman muokattu From March to May -huivi, by Meiju K-P
Knitlob's Lair Väinämöinen (75/25 sw villa/polyamidi, 100g/400m)
Väri Kelo (virhertävän ruskean harmaa)
puikot 3,75 mm
Lankaa kului 110 g
22.6.- 3.7.
Tein ylimääräisiä kerroksia runkoon ja ketjuneuleeseen sekä enemmän pitsiosan mallikertoja, koska kasvatin muutoksillani silmukkamäärää.

Huivi lähti eteenpäin 6.7., väristä tykkään kovasti, mutta voisin käyttää Väiskiä vain sukkina tiivispintaisten sukkien päällä. Väiski ei kuitenkaan rikkonut käsiä tehdessä, ainakaan näin kesällä.







KyJy #4

From March to May -huivi, malli Meiju K-P 
The Uncommon Thread Posh Fingering (70/20/10 BFL/silkki/kashmir, 100g/400m)
Väri Envy
puikot 4,0 mm
Lankaa kului tasan 100 g vyyhti
26.6.- 4.7.
Ihana lanka neuloa. Ehkä kashmirista johtuen aavistuksen pehmeän höttöisen tuntuinen.
Vaikea väri kuvata, yhden kuvan sävy on ihan pielessä. (Kuvia osin uusittu 13.7.)







 KyJy #5

Sokkosukkaruttuvarsi, idea omasta päästä, siksakkia oikeista ja nurjista silmukoista (nilkan lämmittimet talvisiin koti-iltoihin). Toki tuo siksak-kuvio kuviona on ikivanha.

Lanitium ex Machina Basic Sport (75/25 villa/nylon, 100g/280m)
Väri Destinations Vancouver
puikot 3,25 mm varsi, 3,0 mm muu
Lankaa kului 95 g
Koko 36
28.6.- valmis päättelyn mukaan 4.7.
Vartta sukissa on 19-20 cm, joten voi ne suoriksikin vetää, mutta tarkoitin nämä nilkan lämmittimiksi varsi rutussa käytettäviksi.
Olipa outo neuloa pitkästä aikaa näin paksua Sport-vahvuista lankaa :).

Omituinen nimi tulee siitä, että tarvitsin sokkona neulottavan työn seuratessani agilityn maajoukkuekarsintoja livestreamistä kesäkuun viimeisen viikonvaihteen. Oppisin varmaan pistekirjoituksenkin, niin hyvin oli sormenpäätuntuma hallussa.
Varressa piti hokea lukua ja tarkistaa, että puikko loppuu oikeisiin tai nurjiin kuten pitää.
Sukat loppuivat kesken jo sunnuntaina puolilta päivin, joten sitten piti keriä, tehdä sileitä mallitilkkuja ja neuloa viimeistä keskeneräistä huiviakin, sillä kaikki muut työt olisivat tarvinneet laskemista, mitoittamista tai mallin punnertamista päästä.



Pukoilla on pari Martina Behmin huivia sekä pyydetyt hovineitosukat.

Langan tuloa ei voi estää... vai voiko :o)

Lanitium ex Machina perussukka Sport (Basic Sport), josta sukat edellä, KyJy #5
Lanitium ex Machina BFL Sock Twist (80/20 superwash blue faced leicester villa/nylon, tiukkakierteinen lanka, 365m/100g), väri Destinations Vancouver
The Uncommon Thread Merino Fingering II (100% sw merino, 100g/365m), värit Squirrel nutkin ja Tea smoked, ostettu Ravelrystä, alkuperä näyttäisi olevan Titityyn Epätavallisen ihana -klubi ;)
5 uutta potraa poikaa Wollmeise Sockenwolle Twin kaartiin. Vasemmalta 13 AL, Tandoori Masala, Feldmaus ja 2 x Natur
Wollmeise Sockenwolle Twin, väri Spice Market, mittel (ei WD). Toisenkin olisin ottanut, vaan eipä näitä multicoloreja niin vain oteta... :d

Wollmeisen uutuusväri Peggy, (julkaistu 13.6.)
Tätä metsästin ollen paikalla tikkana pilkulla päivityksen alkaessa siltä varalta, että tätä ilmestyisi tarjolle. Epäuskon vallassa katsoin värin ilmestyvän aktiiviseksi. Kahdessa sekunnissa oli Warenkorbissa 5 vyyhtiä Peggyä ja salamana kassalle. Olo oli kuin lottovoittajalla :d. Moni ei ollut nähnyt vilaustakaan Peggystä päivityksessä.
Tummemmat punaiset eivät kuvaudu oikein, niissä on pääosin burgundia ja punajuurta.
Metsästän tähän yksiväristä kaverilankaa, idea puseroksi/jakuksi on jo valmiina, vain se toinen lanka puuttuu.


Peggy mittel


Peggystä on KyJy-työnä puikoilla Hitchhiker
Nyt kun keskeneräinen Hitchhiker tuli langan kylkiäisinä kuvattua, niin laitanpa kuvan keskeneräisestä Lintillastakin, lankana Manos del Uruguayn Alegria, väri Butia. On nautinto neuloa tätäkin lankaa. Pelkäsin pinkkiä, mutta sitä on ihan sopivasti piristeenä.

... Ja lisää lankaa on tulossa, Wollmeisen Twiniä ja Purea sekä Madelinetosh Tosh Merino Lightiä ainakin.

Voihan juhannuskelit ja muuta ihan muuta

En muista, että olisin koskaan käynyt juhannuspäivänä iltapäivällä lenkillä pipo päässä, hanskat kädessä ja muutenkin vahvasti sipulitekniikalla pukeutuneena. Lunta täällä ei satanut, mutta rakeita useaan otteeseen. Kyllä minä noissa lukemissa lenkille pukeudun maaliskuussakin ;).
21.6. iltapäivän lämpötila navakan pohjoistuulen kera

Jalokärhöt ehtivät kukkaan juhannukseksi
10 päivän lomapätkä odottaa kuun vaihteessa, siihen asti pinnerrän vuosi- ja sairauslomista johtuen kolmen eri tehtäväsektorin töitä yksin. Toisaalta on mielenkiintoista tehdä monenlaista sellaista mitä ei ole ennen tehnyt. Enpä tosiaankaan toivo ukkosia alueelle, ettei mene 24/7:ksi huolimatta siitä, että joudun silloin tilaamaan parinsadan kilometrin päästä apujoukkoja.

Mukavaa viikkoa, nauttikaahan mansikoista ja kaikesta kesäkivasta!


12 kommenttia:

  1. Toinen toistaan kauniimpia huiveja <3 aivan mielettömän kauniita. Mä oon saanu vasta yhen työn sillei, viimeistelyä vaille valmiiksi. Mä olen pääasiassa kunnostautunu noissa alotuksissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katsa :). Onhan tässä vielä aikaa jouluaattoon… Tuli vähän ajolähtö huivien kanssa, jotta sain ne kesävieraitten matkaan. Elokuussa vasta piti sukulaisporukan tulla käymään. Sinä olet kunnostautunut myös tempauksen emona, kannustat ja myötäelät koko porukan mukana iloista suruihin ja kaikessa siltä väliltä. Emoilusi on ollut kovasti paljon monien mieleen.

      Poista
  2. Todella kauniita huiveja ja ihania lankoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cesilia :). Kauniita töitä on sinullakin valmistunut!

      Poista
  3. Olen ällistynyt valmiiden KyJy töiden määrästä. Kylläpä olet ahkera ja nopea neulomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ladybug:): Hih, huivien varhentuneen maailmalle lähdön kyseenalaiseksi kunniaksi nipistin yöunista aimo siivun. Kyllähän sitä valmista syntyy, kun puikot suihkivat aamuviideltä ja toisessa päässä on katseltu MM-jalkapallot työpäivien ollessa vain normaalimittaisia. Toiminta oli niin aikataulutettua ja tehostettua, että tikutuksen rasittamat niskan ja hartiat jumppasin koiralenkillä - hollantilainen koiruus, jonka emäntä leikki tuulimyllyä. Normaaliin yöjärjestykseen on jo palattu ja tahti hiipunut...

      Poista
  4. Oletpa saanut paljon aikaan. Huivit ovat kaikki tosi kauniita ja nuo sukatkin on kivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lankakeijut :). Neulonnan tuplavuoro yhdistettynä liukuhihnatuotantoon synnyttää minullakin valmista. Kilpasukkaajaksi minusta ei totisesti olisi. Huivit onneksi kelpasivat saajilleen, vaikka nopein käsi voitti -periaatteella lähtivätkin matkaan.

      Poista
  5. Voi pyhä jysäys, viisi valmista KyJyä jo! Olet kyllä ottanut kadehdittavan vahvan startin. Ja kaikki työt niin kauniita! Lankahankinnoista puhumattakaan... kuola vaan valuu täällä =D Tsemppiä vaan töihin, minulla neljä viikkoa vielä rypistystä, sitten on kolmen viikon loma. Sitä kohti pusketaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista :). Hih, kyllä on ollut yökyöpelinä hillumisesta jysähtänyt olotilakin, mutta ruotuun laskeutumisen yritys on jo hyvä kymmenen. Onnekseni seuraavat eteenpäin lähtevät tarvitaan vasta elokuun lopussa.
      Ylimääräinen valvominen ei sovi hipiälleni laisinkaan, vaikka työpäivät sujuvatkin sutjakasti liikekannalla ollessa, eihän vierivä kivi sammaloidu. Toki ajatuksenjuoksun pitäisi myös pysyä skarppina koko ajan.
      Niin vain kävi, että KyJy alkoi tänäkin vuonna ostattaa lankaa entistä enemmän. Wollmeisen hyvä puoli on, että siitä pääsee helposti eroon, jos tilattu sävy ei osu kohdalleen. Eri asia maltanko niistä luopua, kun siedän merinopohjaa niin hyvin sekä käyttää että neuloa. Monen tavallisen villan kanssa tahtoo olla ongelmia, esim. Väinämöistä on varastossani jäljellä vajaa 2 vyyhtiä eikä enempää kotiudu, vaikka olisi miten ihania värejä.
      Sinnitelläänpä sitkeästi lomiin asti!

      Poista
  6. Voi, mitä ihania huiveja ja herkullisia lankoja! Melkoisella vauhdilla olet kyllä tikutellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marie! Kyllä sinäkin ahkera olet käsityörintamalla ollut, kävin ihailemassa.
      Lisäilin huiveista uusia, toivottavasti hiukan parempia kuvia. Aloitin KyJyn vauhdilla, sillä tiesin vauhdin hiipuvan muiden kiireiden koittaessa.

      Poista

Kirjoita kommenttisi: