Sivut

perjantai 8. elokuuta 2014

Kurpitsa saniaispuskassa & onnettaren suosikki

Ammutaan nyt heti alas kaikki eksoottisuus otsikon ensimmäisen osan ympäriltä.
Kurpitsan ja saniaisen ainut yhtäläisyys lienee siinä, että tungin kyseiset Wollmeisen värit (Kürbis & Farn) samaan puseroon.
Väriyhdistelmä lienee omituinen, sillä en ole onnistunut vielä tähän törmäämään Ravelryssä seikkaillessani.

Onnettaren suosikki oli Lankakeiju, asiasta jäljempänä lisää.

KyJyni on puolivälin krouvissa, joskin syksylle on useampi isompi työ kuin tähän alkutaipaleelle.

KyJy #10
Kurpitsa saniaispuskassa,
neulottu yhtenä kappaleena saumoitta ylhäältä alas
Wollmeise Twin, värit Kürbis ja Farn
puikot 3,25 mm
menekki 330 g (eli 2 vyyhtiä)
koko likimain xs (30"), pituus xl

Otetaan ensin pusero esiin surkeasta selfiestä aloittaen ja puhistaan työstö vasta sitten. Koko juju on oikeastaan siinä, että toisen värin raidat levenevät ja toisen kapenevat kunnes värit ovat vaihtuneet päinvastoin.

Lattea varjoinen päivänvalo katetulla terassilla

Kevyesti auringossa, saniainen menee epäselväksi, mutta väri sen on melko ok.

Aamuvarhaisen sinisenä hetkenä, saniainen sinertää liikaa, mutta raidat näkyvät paremmin.
Kevyessä ilta-auringossa värisävyt ovat enemmän kohdallaan

Väri on yllättävän hankala toistaa kamerallani, tässä eri valaistuksissa eri työvaiheita
Sisällä kohdelampun valossa, viimeinen hiha työstössä. Tarkeni istua kokonainen villapaita sylissä näillä kolmenkympin helteillä.
Työstössä vyyhteineen terassilla, kevyt pilviharso taivaalla.
Takkuinen taival ja tahtojen taisto
Puuh, olipa työllä takkuinen alku. Ylhäältä alas neulottavat eivät ole bravuureitani, mutta yritän tässä KyJyssä ottaa sen homman jotenkin haltuuni.
Ainakin pari ylhäältä alas neulottavaa on vielä tulossa.
Purin ensimmäisen aloituksen, yli 12000 silmukkaa, oli tulossa auttamattoman suuri hartialinjasta. Hihamuotoilu jäljittelee tässä istutettua hihaa.
Taustalla oli toki malli, mutta näistä koostui haasteeni:
- oma tiheys 26 s ja 34 krs, mallissa harvaa 20 s ja 30 krs / 10 cm
- oma koko 30" (78 cm) rinnusesta, mallin pienin koko 36",
- pituuden tein mallin XL-koon mitoituskuvan mukaan, raidat siihen omavaltaisesti soveltaen
- hihat on oma lisäys.
Linkin kuvassa on M-koko, kokonaispituus mitoituskuvan mukaan 54,5 cm (pituus mallissa lienee muotoiluvaiheessa venytetty versio).
Omassa XL-pituisessa puserossani on pituutta 64 cm eikä se näytä juuri mallikuvaa pidemmältä.  
Kyse on siis tästä Astrid Schrammin Elfe-puserosta

Arvoin lankavyyhdin lukijoiden kesken
Aihe oli 12345 kävijää, vaikka h-hetki menikin minulta ohi heinäkuun työhässäkässä.

Lanitium ex Machina Glitter Sock, väri Destinations sarjaa Hki Kallio
 Onnettarena toimi koirapoika tuoden palloiksi muotoilemani paperiarkin 23 pallon "pallomerestä". Futistahan jätkä alkoi niillä pelata, kuten pikkupalloilla tapaa tehdä, mutta nämä eivät vierineet kuten sen mielestä piti. Kesti tovin ennen kuin se ymmärsi tuoda pallon minulle peliyrityksen sijasta.
Lankakeijulle onnettareni arpoi vyyhdin. Onnea onnettaren suosikille!
Vyyhti on jo perillä uudessa kodissa, kiitos kiitoksista Lankakeiju:)

KyJyn aloituskuvista puheenollen
Olen kuvannut kaikki aloitukset 5 kerroksen kohdalla, mutta en ole blogannut niitä yksittäin, voin tehdä kollaasin KyJyn päätteeksi.
Tässä yksi tuore, taas koomisen näköinen 5 kerroksen ja 10 silmukan aloitus, väreinä edelleen WM Twin Kürbis ja Farn. Minimalistisin aloitukseni oli: luo 1 silmukka :d. Eipä näissä aloituksissa kauan nokka tuhise.



Mitäpä olisi postaukseni ilman uutta lankaa...
Keltainen tai siihen taipuvat sävyt oranssia lukuunottamatta ovat minulle ihan uusia laajennuksia. En ole vielä keksinyt mihin tätä aurinkoa yhdistäisin. WM:n listalla siihen tarjotaan sävy-yhteensopivaksi Kükeniä, mutta lähden ihan johonkin muuhun suuntaan, antaa "tipujen" nyt olla.
Wollmeise "Pure" 100% merino, väri Sonne, vyyhdit 165 ja 166 g
Lisää WM Twin Farnia (saniaista), nämä 164 ja 166 g
Pari ylläripussia WM:n ensimmäisestä nettialesta on matkalla, 3 multicoloria ja 1 sävyihin sopiva semisolidi, mutta ne ovat vielä Saksan maalla. Pussien sisältö kyllä jänskättää värien suhteen. Alustavasti päätin, että neulon ne ja pidän sitten vaikka kotona kun kerran tilasin, olkoot värit mitä tahansa - saapa nähdä menenkö puihin :d.

Viikon aikaansaannos
Suursiivous mattopyykkeineen on nyt tehty. Ilman kolmenkympin helteitä tämä olisi ollutkin poikkeuksellisen helppo nakki, sillä olen jaksanut pitää paikat ojennuksessa ja melko hyvässä siivossakin viime syksyisestä muutosta lähtien ja hankkiutunut kaikesta ylimääräisestä tavarasta (paitsi langasta;)) eroon hetimmiten. Terassin ja valokatteen perusteellinen pesu on vielä jäljellä, mutta se saa odottaa säiden viilenemistä, sen verran armahdan itseäni.
Olisi tämän silti voinut tehdä hyvän sään aikaan:d.

Mukavaa elokuun jatkoa kaikille!

12 kommenttia:

  1. Todellakin kaunis paita. Tuota raitojen muuttumista olen ihastellut ennenkin. Tässä on niin kertakaikkisen kauniit värit, etten voi kuin huokailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MiunMaun:). Tämä raitaidea on pitkään odottanut to do -listallani. Kun käsiin osui kaksi näinkin räväkkää väriä, päätin että nyt tai ei koskaan:d.

      Poista
  2. Hieno raitapaita! Tuo väriyhdistelmä on hieno. Ja kiitos vielä onnettarellekin tuosta ihanasta vyyhdistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lankakeiju:). Onnetar kallisteli kiitoksista päätään kuin ymmärtäen;).
      Värit tähän raidoitusideaan olivat sikäli haaste, että halusin voimakkaat multicolorit värit, joissa värin vuoksi ei korostu sen enempää hartiat kuin ahterikaan.
      Etsimääni väriyhdistelmää en saanut, mutta näillä väreillä ei ainakaan tullut matkittua ketään.
      Väriyhdistelmäni lienee on/off, siitä joko tykkää tai sitä inhoaa, välimuotoja ei liene:d.

      Poista
  3. Upea paita. Ja varmasti tuolla väriyhdistelmällä myös uniikki. Hienot värit, sopivat mainiosti tuollaiseeen raitapaitaan.
    Vielä suurisiivouksenkin olet ennättänyt tehdä. Kadehdittavaa tomeruutta. Minä se vaan odottelen sään viilenemistä, jospa toiminta kykynikin siitä palautuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ladybug:). Taidan löytyä helposti isommastakin väkijoukosta tuossa paidassa:d. Raidat ovat olleet kadoksissa vaatetuksestani pitkään, ne taisivat nyt tehdä comebackin. Olisi pari hassumpaakin raitapaitaideaa mielessä syksyn KyJy-töihin.
      Tomeruudella taisi olla kääntöpuolensa - aivan kuin en olisi lomalla ollutkaan. Ehkä ajoittain väkinäinenkin huhkiminen helteessä sai aikaan tuon tepposen. Viisas odottaa sään viilenemistä;).

      Poista
  4. Ihanan syksyinen raita sekä värileikki on paidassasi,iso työ palkittiin kauniilla lopputuloksella:) Kauniita huivejakin sekä todella upeat nuo hovineito sukat,tuossa alempana. Sinulla on puikoit suhkineet oikein kunnolla, suursiivouksen ohessa:) Nyt vain nauttimaan syksyn pimenevistä illoista ihanien käsitöiden parissa:) Tunnelmallista syksyä sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Näpertelijä :). Nyt on ehtinyt raitapaita olla jo käytössäkin ja se tuntuu omalta niin että viihdyn siinä. Toisinaan tuntuu olevan turhankin kova urakkavauhti päällä vähän joka suunnalla, joten lienee taas aika hiukan rauhoittua nauttimaan tekemisestä urakoinnin sijasta. Keskeneräisiä neulomuksia on vino pino johtuen KyJyn 15 työn aloitusdeadlinesta, mutta eiköhän ne siitä valmistu, etenevät ainakin.
      Kiva kun piipahdit, oikein tunnelmallista syksyä sinullekin!

      Poista
  5. Kurpitsa saniaispuskassa on kerrassaan hurmaava! Aivan ihanat värit ja tuo mallikin on tosi kiva. KyJysi näyttää edistyneen varsin mallikkaasti (toisin kuin minulla) ja vielä suursiivouksenkin olet saanut aikaiseksi. Pitäisiköhän masentua, kun minä en tänä kesänä saanut edes kaikkia ikkunoita pestyä, mikä on kyllä aika ennen kuulumatonta meidän huushollissa. Ehkä reipastun tässä syksyn edetessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista :). Viihdyn saniaispuskaan tuupatussa kurpitsassa, värimaailma on omaani, eikä tule ihokosketuksesta raaputtamisongelmaa tässä puserossa. Kurpitsaa ja saniaista joutui uudelleen puikoille hassuraitaiseen puseroon, kun en saanut KyJyn ekaan aloitusdeadlineen mennessä kotiutettua Boboli-väriä kurpitsan kaveriksi. Nyt sitä on tulossa, mutta vielä Saksan maaperällä. Hyvä näinkin, kun sitä on viimeksi ollut saatavilla tammikuussa.
      Sinun kesässäsi on ollut niin paljon energiaa imeviä tapahtumia, että anna ystävä hyvä itsellesi armoa ikkunan pesuista ja vastaavista stressaamatta! Tee sen sijaan mahdollisimman paljon sellaisia asioita, joista voit nauttia rentoutuen niiden parissa.

      Minulla on vain epämääräinen läjä keskeneräisiä neuleita eikä mitään blogattavaa, mutta eiköhän kuukauden sisällä tännekin jotain valmista tule näytille.
      Mukavaa syyskuuta sinulle :).

      Poista
  6. Aivan ihana kurpitsa saniaispuskassa =) Todella kauniit värit ja kaunis malli.

    VastaaPoista

Kirjoita kommenttisi: