Sivut

maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvän Joulun toivotus

Toivotan kaikille lukijoille oikein Hyvää Joulun aikaa!
Tänä vuonna ei kuki villiorvokki kuten vuosi sitten, mutta orkideaan on puhkemassa koko ajan uusia kukkia.

Jouluvalmistelujako? - Hypatia hatit itselleni ja likalle, kolme "tähti"-myssyä:
Malabrigo Arroyo, väri Volcan

Pienempi versio samasta beaniestä
Myssyversio (beret)
Lumisateessa linssiluteella
Pusiako vai ei
Kuvassa vielä muotoilematta
Malabrigo Arroyota kului beretiin 75 g, isompaan myssyyn 55 ja pienempään 50 g. Puikot 3,5 ja 4,0 mm. Malli oli kiva työstää ja sopi telkkarineuleeksi. Ainakin omaan päähäni istuvat hyvin ja mikä tähän aikaan vuodesta (minulle) tärkeää, korvat kunnolla peittävästi.
Linkki Kelly McCluren (Bohoknits) Hypatia hat malliin.
Lisäänpä ps:nä, että myssykuviani päätyi Ravelry-projekteistani suunnittelijan sivulle ja kiitokseksi sain 8 mallin e-kirjan :o). Kovin onkin nyt tutun näköistä linkin Hypatia hatissa :d.

Joulu tulee tikuttamoon tänäkin vuonna kevyesti ja leppoisasti, kuten neulomuksista näin joulun aluspäivinä voinee päätelläkin. Vietämme ties monennettako kertaa peräkkäin koko joulun ajan koirapojan kanssa kaksin, joten mitäpä sitä jouluvalmisteluista stressaamaan, vaikka laitan itse kaikki ruuat ja vähän vielä leivonkin jotain kivaa. Piparit tosin alkaa olla kohta jo syöty :d.
Aikomukseni on nauttia täydellisestä kiirettömyydestä lenkkeillen ja touhuten koissun kanssa, ja tottakai neuloen sekä kaikenlaista jouluhyvää maistellen.

Rauhallista ja nautinnollista Joulua kaikille!



13 kommenttia:

  1. Kauniita myssyjä. Leppoisaa ja lokoisaa joulun aikaa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marie :), ja kiitos samoin, oikein mukavaa joulun aikaa myös sinulle!

      Poista
  2. Oikein mukavaa ja rauhaisaa joulua sinulle. Mulla on tänä vuonna töitä, mutta onhan se joulu sittenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lanka rulla :). Luinkin tänään blogistasi, että sinulla on jouluna töitä, mutta kuten totesit, onhan se joulu sittenkin - toivottavasti oikein tunnelmainen ja mukava!

      Poista
  3. Ihania myssyjä! Hyvää joulua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lankakeiju :), ja samoin toivottelen sinulle oikein Hyvää Joulua!

      Poista
  4. Voi kuinka upea väri tuo Volcan on. Hengästyttävän upea.
    Mukavaa joulun aikaa teille koikkeripojan kanssa! Meilläkään ei ressata, vaan kerätään karvaiset pojat kainaloon ja lötkötellään rauhassa, tehdään välillä metsäretkeä ja nautiskellaan omaan suuhun sopivasta sapuskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MiunMaun :). Volcan yllätti positiivisesti. Langan värit pääsevät hehkuunsa tuollaisessa tähtikuviossa. Aamulla saapui Saksan pakettini sisältäen Vocania paksumpana Riosina. Riosille olisi ollut paitaprojekti, vaan eipä sitä väriä saa riittävästi nyt enää Saksastakaan :(. Ehkä minulla lankoja ja projekteja riittää ilman sitäkin... :d.
      Joulunne kuulostaa ihanan rentouttavalta, nauttikaahan oikein sydämen kyllyydestä!

      Poista
  5. Kauniita neulomuksia on puikoiltasi tapahdellut pitkin vuotta, niitä on ollut mukava tulla blogiisi kurkistelemaan:) Joulu tuli ja meni myös meikällä. Pientä hössötystä olikin pitkin joulukuuta, kun puikot vaihtuivat siivousvälineihin yms:) Nyt olen pikuhiljaa palaamassa "käsityö ruotuun":) Ihanaa alkavaa Uutta Vuotta sinulle! T: Näpertelijä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näpertelijä :). Kummasti sitä vaan kertyy joulun tienoille kaikenlaista hössötystä vaikka kuinka yrittäisi selvitä vähemmällä puuhalla.
      Ihanaa alkanutta vuotta 2015 sinullekin!

      Poista
  6. Kauniita myssyjä! Oikein hyvää kuluvaa vuotta sinulle, yritän päästä taas paremmin "ihmisten ilmoille", loppu vuosi oli aika työntäyteistä mutta nyt ufoillaan taas täysillä alkuvuosi!
    Rapsutuksia koirapojille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, siis koirapojalle, kirjoitusvirhe iski!

      Poista
    2. Kiitos Tjorven :). Oikein hyvää tätä vuotta myös sinulle, perheellesi ja koirapojille! Kuulumisiasi olen käynyt seuraamassa blogistasi, tosin yleensä lounasta samalla haarukoiden. Kiireestä on kyllä tullut ehtymätön luonnonvara...
      Osasyy omaan kiireilyyni oli kenties KyJy, jonka pinnersin väenvängällä valmiiksi, ja sen jälkeen riensin kaikkiin niihin puuhiin, jotka olivat jääneet KyJyn jalkoihin.
      Viime vuonna virittämäsi ufojen tuhoustempaus tuli minulle akuuttiin tarpeeseen ja sen ansiosta olen edelleenkin ufoton!

      Poista

Kirjoita kommenttisi: